lauantai 17. joulukuuta 2016

Hevosen oikeanlainen liikunta

Hei rakkaat lukijat!

En ole teitä unohtanut, vaikka hieman hiljaiseloa blogini onkin viimeaikoina elänyt. Minulla on tekeillä postaus marraskuisesta Espanjan reissustamme, jolla kävimme katsomassa hevosia ja valmentautumassa. Valitettavasti suurinosa kuvista on kuitenkin vielä siskoni kamerassa, joten en ole vielä kovasti edistynyt tuon postauksen kanssa.
 No, hyvää kannattaa odottaa. Jos nimittäin tykkää lukea ja ihailla kuvia eteläisistä maisemista ja kauniista hevosista, niin silloin tulet pitämään tulevasta postauksestani. Siinä vaan tosiaan saattaa mennä tovi, ennenkuin pääsen sen julkaisemaan.

Tässä hieman esimakua seuraavasta postauksesta, jota tosin saatte hieman vielä odottaa...


No nyt aiheeseen. Minun on nimittäin tehnyt mieli jo pidempään avautua tästä kyseisestä aiheesta, jota otsikkokin jo sivuaa. Hevosen oikeanlainen liikunta. En löytänyt aivan sopivaa otsikkoa asialle, jota nyt haluan käsitellä, mutta tuohon suuntaan.

Eli oikeastaan ylipäätään hevosen liikunnan tärkeyttä haluaisin korostaa. Ensinnäkin hevonen on luotu liikkumaan, ja aika moneen asiaan liike on myös lääkettä. Aikoinaan villihevoset vaelsivat monia kilometrejäkin päivässä, ja usein joutuivat myös pakenemaan saalistavia eläimiä. Niinpä hevoset ovat tottuneet liikkumaan, joten liikunta niille on hyvin tärkeää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
  Itse pidän itsestäänselvyytenä sellaisia asioita, kuten kovan rasituksen jälkeen seuraavana päivänä hevonen tulee liikuttaa, ja mielellään silloin kevyempi liikutus. Samoin ennen rankempaa päivää hevosen olisi tullut liikkua. Hevonen ei myöskään tarvitse varsinaisia vapaapäiviä, sillä myös vapaapäivänä hevosta olisi hyvä vähintääkin kävelyttää, mikäli hevosella ei ole isoa tarhaa jossa se oikeasti myös liikkuu itse.
    Jos mietitään vaikkapa ihmistäkin, niin varmasti paikat kipeytyvät jos liikut vain harvoin ja varsinkin jos heti liikut rankemmin. Myös loukkaantumisen riski suuresti kasvaa, jos liikunta ei ole suunniteltua ja järkevää.
 
Itse pyrin siihen, että Late liikkuu 6 kertaa viikossa, ja yksi vapaapäivä. Vapaapäivänä vähintäänkin paljon tarhailua, mutta välillä myös kävelytystä/maastakäsittelyä. Viikossa kolme kunnon treenipäivää ja 3 hieman kevyempää, tai välillä voi olla neljäkin kunnon treeniä varsinkin kisakaudella kun lasken kisatkin "kunnon treeniin". Välillä pitää myös muistaa pidemmät lepojaksot, jotta hevosen lihaksisto palautuu kunnolla. Suositus olisi, että 5-6 viikon välein hevosella olisi yksi kevyempi viikko. Tällöinkään liikutusta ei tulisi kokonaan unohtaa, jollei hevonen sitten ole esimerkiksi isolla laitumella jolla liikkuu itse.
  Joskus toki suunnitelmiin voi tulla muutoksia, kuten meillä on tänä syksynä käynyt, koska Late tai minä itse olemme sairastelleet vähän vuoronperään.
En kuitenkaan koskaan jätä hevoselle vapaapäivää suoraan kisojen/valmennuksen/esteharjoituksen tai muuten rankemman treenin jälkeen. Olen todella tarkka palauttavasta päivästä. Ja niinkuin jo aiemmin mainitsin niin myös ennen rankempaa päivää on tärkeää liikuttaa hevonen. Näin voimme ennaltaehkäistä monia vammoja ja kipuja hevosella!

Hevosen liikuntamuotoja kannattaa myös vaihdella, koska ensinnäkin vaihtelu virkistää - niin hevosta kuin ratsastajaakin ja erilaiset harjoitukset vaikuttavat hevoseen ja sen kroppaan eri tavalla. Ensinnäkin maastoilu tekee hevosen psyykeelle hyvää, ja varsinkin jos maasto on vaihtelevaa, eli ylä- ja alamäkiä tekee se hyvää varsinkin hevosen takaosan lihaksistolle. Myös oksat ja puut jne maastossa voivat olla hyviä, jotta hevonen joutuu katsomaan mihin astuu ja se auttaa hevosen koordinaatioon. Erilaisilla pohjilla ratsastaminen (kuitekin järkevästi) tekee yleensä hevoselle hyvää, tällöin tärähdyksiä tulee eri voimakkuuksilla ja eri suunnista, jolloin se on jalkojen rakenteelle terveellistä. Todella kovalla/liukkaalla pohjalla, kuten todella jäisellä tiellä ratsastaminen ei kuitenkaan ehkä ole järkevintä.

Puomiharjoitukset myös kouluhevoselle ovat hyviä, niistä saa vaihtelua ja taas varsinkin takaosan lihaksisto ja takajalat joutuvat eri tavalla töihin. Myös koordinaatio paranee, sekä  laukan säätely tulee konkreettisemmaksi jos esimerkiksi teet laukassa suhteutettua väliä johon säädät askeleita. Voit mahduttaa samaan väliin jopa 7 laukka-askelta ja kunnolla eteen ratsastamalla tulla samaisen välin neljällä askeleella!

Jos kouluratsastaja oikein innostuu voi hän rakentaa muutaman esteen. Toki on niitä hevosia joilla voi olla jotain sellaisia vaivoja, ettei hyppääminen tee hyvää, mutta silloin voi käyttää vain kavaletteja tai maapuomeja. Jos hevonen kuitenkin on kykenevä hyppäämään, mutta ratsastaja ei, niin varmasti kyytiin oi löytyä joku lainakuski, joka mielellään hyppää.

Myös perus kouluratsastuksessa harjoitukset kannattaa suunnitella ja harjoitteita kannattaa vaihdella. Myöskään yhdelle päivälle ei kannata sysätä kaikkea mahdollista, kuten vaikka vaihdot,sulut,vastalaukka, piruetit.. Mielummin kannattaa ottaa yksi tai kaksi pääharjoitetta, joita tekee. Tosin ennen kisoja saatan tehdä useamman jutun ja tarkastaa, että ne sujuu hyvin, niitä sen enempää "hinkkaamatta".

Myös juoksutus hevoselle silloin tällöin on hyvä. Itse juoksutan talvisaikaan yleensä kerran viikossa, kesäisin hieman harvemmin. Hevoselle tekee hyvää liikkua välillä ilman satulaa ja ilman ratsastajan painoa. Jos on villimpi hevonen, sen voi antaa liinassa hieman purkaa energioitaan, tai voi harkita jopa vapaana juoksuttamista. Varsinkin nuorille hevosille tekee hyvää välillä päästä ihan kunnolla purkamaan energioita.
   Itse juoksutan yleensä Laten eteen-alas selän läpi rennoksi sellaisella "naru-apuohjalla" joka tulee selän yli, kainaloista ja sitten kuolaimiin kiinni. Tuo apuohja on nimenomaan hyvä siihen, että hevonen lähtee venyttämään eteen-alas. Talvisaikaan ratsastaessa Late saattaa olla vähän säikky, joten en aina uskalla antaa ihan tarpeeksi ohjaa selästä, jotta se voisi venyttää kunnolla, sen takia teen sen juoksuttamalla.

Vielä yksi ajattelun arvoinen juttu. Jos olet ollut kisoissa, todellakin suosittelen seuraavaana päivänä kevyttä, palauttavaa liikutusta, koska kilpailut jo itsessään ovat melko rankka suoritus hevoselle. Kyllähän kisoissa kuitenkin annetaan parastaan, joten se vaatii hevoselta paljon. Oletko tullut ajatelleeksi, että myös kuljetus vaikuttaa hevosen lihaksistoon. Hevonen joutuu yllättävän paljon tasapainottelemaan trailerissa, joten lihakset joutuvat jopa trailerissa töihin suhteellisen paljon. Sen takia kävelytän hevosta yleensä hetken heti myös trailerimatkan jälkeen.





Summa summarum: Oikeanlainen ja säännöllinen liikunta yhdistettynä palautumiseen ylläpitää hevosen terveyttä!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Kuvapostaus

Eräänä lämpimänä kesäiltana Riilahdessa ehti ystäväni Nora kuvaamaan minua, Latea ja Masia. Mielestäni hän onnistui nappaamaan oikein tunnelmallisia kuvia. Ensin mietin jotain kuvatekstejä, mutta päätin, että puhukoon kuvat puolestaan. Kaikki kuvat siis ottanut Nora Eränpalo, tuo rohkea elämään heittäytyjä. Noran mahtaviin tunnelmallisiin kuviin ja seikkailulliseen elämään voit tutustua hänen blogissaan http://peppiinacosas.blogspot.fi/.
























lauantai 5. marraskuuta 2016

Mennyt kausi ja ajatusta tulevasta

Taas on tullut aika miettiä mennyttä kisakautta ja sen saavutuksia, sekä petrattavia asioita, ja sitä myöten kääntää myös katse tulevaan kauteen. Pian nimittäin vuosi lähenee jo loppuaan ja on aika alkaa treenata kohti uutta kisakautta.

Mennyt kausi

Kuvassa tällä kaudella saavutetut ruusukkeet. Yksi tosin 1-tasolta Milli-ponin kanssa, mutta loput Laten ruusukkeita.


Oikeastaan tarkemmin ajateltuna tämä kausi oli ehkä paras kausi koskaan, ainakin kilpailusaavutuksien perusteella. Startteja menneellä kaudella kertyi 2-tasolta 10 kappaletta, joista 7 kertaa olimme palkinnoilla. 3-tason startteja ketyi 4, joista yksi sijoitus.
Saavutimme Laten kanssa kolme voittoa 2-tasolta helppo A-luokista, ja sijoituksia, lähinnä kärkisijoja vaativa B-luokista. Lisäksi saavutimme kansallisen sijoituksen, vaikka aika vähän pääsimme kansallisia luokkia starttaamaan niiden vähyyden vuoksi.
   Yksi voitoista oli Hippomedi koulucup:in voitto, joka oli minulle erityisen tärkeä juttu. Näiden sijoitusten myötä näyttää siltä, että voitimme Laten kanssa vuoden 2016 Etelä-Suomen senioreiden aluerankingin kouluratsastuksessa. Tämä oli myös yksi tavoitteistani tälle kuluneelle kaudelle.

Pääsimme myös nostamaan tulostasoa mukavasti, sillä helppo A luokista tuli pääsääntöisesti yli 65% ja teimme myös ennätyksemme tuolla tasolla, joka oli 66,413%. Myös vaativa B luokissa saavutimme hyviä tuloksia ennätyksellä 65,625%. Kaudella 2015 menimme kansalliset vaativa B luokat prosentein 60 tai hieman yli, nyt 2016 saimme sielläkin ennätyksemme 63% ja luokkana jopa junnujen esiohjelma.

Eipä auta muu kuin olla tyytyväinen tähän kauteen, vaikkei se päättynytkään ihan suunnitelmien mukaan. Tosiaan viimeisiksi kisoiksi jäivät aluemestaruudet, jotka epäonnistuivat, koska Late ei ollut ihan kunnossa. Jouduimme myös jättämään parit muut syksyn kisat väliin, koska Latelta löytyi jaloista vähän sanomista. Pääasia on kuitenkin, että saadaan Late kuntoon, ja päästäisiin terveellä hevosella treenaamaan uuteen kauteen.

Suurimmaksi osaksi meillä oli kisoissa ja radoilla tosi hyvä fiilis Laten kanssa, ja puhalsimme yhteen hiileen. Sain taas monen monta mahtavaa kokemusta. Pääsimme starttaamaan myös hieman vaativammissa va B luokissa. Tietysti kisakauteen mahtuu myös pari ei niin hyvää suoritusta, kuten varmaan kaikilla kilpailijoilla, mutta niihin ei pidä jäädä liikaa kiinni. Toki voi miettiä mitä pystyisi parantamaan, mutta nokka pystyssä aina kuitenkin kohti uusia koitoksia.

Kausi 2017

Hui, kuulostaapa oudolta tuo vuosiluku 2017...onko se tosiaan jo seuraavana vuorossa. Aika menee niin äkkiä. Niin se vain on.

Ihan ensin haluan sanoa, että hevosten kanssa kun tätä hommaa tehdään, niin koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei voi koskaan olla täyttä varmuutta mistään. Olen kuitenkin miettinyt jo hieman tavoitteita seuraavaan kauteen, sikäli mikäli Late on varmasti kunnossa. Yritän tietysti kaiken tehdä niin hyvin ja oikein, että herra pysyisi vielä pitkään kunnossa. Eihän sitä omastakaan terveydestä voi aina täysin varma olla, mutta parhaamme yritetään.

Tällä kaudella tosiaan pärjättiin hyvin vaativa B tasolla, ja erittäin hyvin helppo A tasolla. Niinpä olen ajatellut jättää helppo A luokat taakse Laten kanssa ja katsoa kuinka pitkälle rahkeet riittävät... Ennen ajattelin että tuo va B on korkein taso mihin Late pystyy, mutta tässä pikkuhiljaa ajatus on hieman muuttunut... Olen alkanut miettimään, että jos siitä kuitenkin olisi vielä vaativaan A:han. Luulen, että tuolla tasolla Latella ei enää välttämättä niin loistavia tuloksia saavutettaisi, mutta kyllä sillä varmasti voisi sitä startata, nyt kun sarjavaihtojakin ollaan jo ihan hyvällä menestyksellä harjoiteltu. Olisihan se hienoa päästä edes joku startti tuolla tasolla, vaikka varmasti eniten sitä vaativaa B:tä ensi kaudella mentäisiinkin.
   Oikeastaan ainut haaste va A tasolle on ylipäätään Laten kokoaminen, ja taipuminen. jos Latella on hyvä päivä ja kroppa antaa periksi niin no problem, mutta jos on jäykkä päivä, niin sulkutaivutukset etenkin laukassa ovat haastavia. Tietysti myös työskentelypiruetit tai puolipiruetit pitäisi hallita va A tasolla. Niitä ei vielä kovin paljoa olla harjoiteltu, mutta pikkasen koitettu. Niissä on tietysti vähän haastetta myös, mutta ei pitäisi olla mahdottomuus. Laten ehdoilla kuitenkin edelleen mennään, eli jos näyttää siltä että se kipeytyy kun aletaan hieman enemmän tekemään kokoavia liikkeitä, niin sitten täytyy unohtaa ne ja taso on silloin va B. Eli aika näyttää ;)

Jokatapauksessa olen varautunut, että ensi kaudella ei välttämättä tule niin paljoa sijoituksia ja niin hyviä tuloksia, jos tasoa lähdetään nostamaan. 2-tasolta va B-tasolta odotan kyllä hyviä tuloksia ja sijoituksiakin, mutta 3-tasolla saa nähdä miten käy. Yritän nyt myös päästä enemmän kisaamaan 3-tason kisoissa. Ehkäpä ensi kaudella tulee kisattua hieman vähemmän, mutta vähän korkeammalla tasolla.

Toivotaan, että kaikki menee suunnitelmien mukaan! :)

Tässä lopussa vielä muutama kuva palkintojenjaoista.



c. Leena Kahisaari




lauantai 22. lokakuuta 2016

Klinikkareissu

Päätin sitten lopulta viedä Laten klinikalle, koska sitä epämääräistä epäpuhtautta ja pientä väsyneisyyttä jatkui pidempään. Ravi joka normaalisti on Latella ollut melko joustavaa tuli kovaksi ja joustamattomaksi. Late oli myös vähän haluton ja tosiaan tahti epäpuhdasta ajoittain, varsinkin jos koitti koota tai lisätä ravia.

Olimme siis viime tiistaina Hyvinkään klinikalla, nykyisessä Evidensiassa. Latelle suoritettiin laaja vet check, johon kuului verikokeet, yleistutkimus ja laaja ontumatutkimus. Verikokeista ja muista ei löytynyt mitään erikoista, mutta ontumaa sitten löytyikin. Niinkuin eläinlääkäri sanoi, tälläistä 14v. hevosta toki katsotaan hieman eri tavalla kuin 5 vuotiasta. Late kun könkkäsi hieman joka jalkaa aina aluksi taivutuksen jälkeen. Erityisesti reagoi kuitenkin vasen takajalka ja vielä selkeämmin sen ristikkäinen jalka eli oikea etu. Näissä jaloissa näkyi pientä ontumaa jo liinassa katsottaessa.
Niinpä vasen takakinner ja oikea etu vuohisnivel puudutettiin ja sitten taas tsekattiin ontuuko. Eläinlääkäri halusi tässä vaiheessa nähdä Laten liikkumisen myös ratsain. Ei ontunut enää puudutuksen jälkeen, joten niinpä nämä kyseiset nivelet piikitettiin (kortisonilla). Nyt Late on siis kävelylomalla, mutta onneksi vain viikon. Ensi tiistaina voi taas alkaa ratsastamaan ihan normaalisti, ja jos vielä ontuu, niin sitten pitää mennä uudestaan klinikalle. Toivotaan kuitenkin, että tulisi tällä kuntoon!
Ainiin, lisäksi Latella on lievää sädemätää oikeassa etujalassa, joten siihen saatiin sellaista ainetta.

Täytyy sanoa, että syyn löytyminen oli tosi helpottavaa! Tosin väsymystä tuo jalkavaiva ei täysin selitä, mutta toisaalta jos on ollut kipuja jaloissa niin voi sekin väsyttää.

Tuossa pari viikkoa sitten Late oli ihan ok kunnossa ja varsinkin laukka sujui aikas kivasti, niinpä pääsimme hieman harjoittelemaan sarjavaihtoja tuolloin. Tässä pieni video vaihtotreeneistä: https://www.youtube.com/watch?v=-L6sa9Szk7U

Nyt vaan toivotaan, että Late tulisi kuntoon, että päästäisiin jatkamaan mm. vaihtotreenejä ja muutenkin treenailemaan kohti korkeampaa tasoa ;)

Tässä vielä muutama kuva menneeltä kisakaudelta:





tiistai 27. syyskuuta 2016

Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan

Niinkuin ehkä joku tarkka on jo huomannut, niin jouduimme jättämään Laakson kisat väliin, joiden oli tarkoitus olla meidän kauden päätöskisat. Valitettavasti kuitenkin pieleen menneet aluemestaruudet taisivat päättää kauden.

Tosiaan koko syksyn Late on tuntunut hieman väsyneeltä. Aluemestaruudet menivät ihan mönkään, koska Late yhtäkkiä väsähti pahasti. Tuohan ei ole ollenkaan Laten tapaista. Ajattelin kuitenkin, että väsymys johtuu vain siitä, että olemme nyt treenanneet enemmän, ja kokoajan ajattelin, että kunhan ne Laakson kisat vielä käydään niin sitten Late saa lomailla ihan rauhassa. Juuri ennen Laakson kisoja, perjantaina tuli kuitenkin käänne. Olin juuri menossa ratsastamaan Latella ja se oli tosi haluton lähtemään karsinasta ja kirjaimellisesti sain vetää Laten kentälle. Heti huomasin, ettei kaikki ole kunnossa. Hyppäsin kuitenkin selkään, jotta voin arvioida tilannetta vielä paremmin.
Late oli tosi haluton etenemään, tosin pari mörköä näki kyllä. Mutta eteenpäin ei halunnut mennä, eikä reagoinut pohkeeseen. Yleensähän Late reagoi pohkeeseen herkästi. Jatkoin kuitenkin vielä kevyttäravia, kunnes Late alkoi liikkumaan tosi oudosti. Epäpuhtaasti. Vaihtelin suuntaa ja annoin ohjaa vähän pidemmäksi ja koitin saada sitä vain menemään eteenpäin. Ravi kuitenkin vain paheni. Mielestäni se ontui vasenta takajalkaa, mutta en ole varma johtuiko se selästä vai jalasta. Ontuma tuntui niin erikoiselta selkään.
Jokatapauksessa tämän n. 10 min. ratsastuksen jälkeen hyppäsin alas selästä. Huomasin, että Late oli ihan hengästynyt tämän lyhyen keventelyn jälkeen. Sen kyljet ja sieraimet liikkui tosi isosti. Ei normaalia. Vein Laten takaisin talliin ja keskustelin asiasta muutaman henkilön kanssa. Tulin siihen tulokseen, että Late saa nyt lomailla ihan rauhassa ja mittailen sen lämpöä. Ehkä sillä on joku lievä virus tai jotain? Tosin ontuma ja väsyneisyys ei välttämättä liity toisiinsa. Tai voihan ne liittyäkin. Sitä kun ei tiedä. No jokatapauksessa ensin loma, ja sitten katsotaan taas pitääkö viedä klinikalle tms. Kuumetta Latella ei ole ollut ollenkaan ja on syönyt kokoajan tosi hyvin. Oireina siis vain väsyneisyys ja se lievä epäpuhtaus, joka näkyi vas. takasessa. Aiemmin hieman kirkasta räkää.



Noh, Late sai lomailla reilun viikon. Loman aikana toki harjailin sitä muutaman kerran ja kerran kun harjasin huomasin, että kas uusi vaiva oli taas saapunut. Tällä kertaa sillä oli sään vierellä selässä rykelmä aika isoja patteja. Ei märkiviä tai mitään vaan aika isoja noin peukalonpään kokoisia patteja rykelmä. Ei ole voinut tulla satulasta, kun satula ei edes ole ollut selässä melkein viikkoon. Mietin jos se olisi tullut ötököistä, mutta outoa että sitä on vain yhdessä kohdassa. Seuraavana päivänä oli alemmas kylkeen tullut uusi rykelmä samanlaisia patteja ja takapuoleen yksi vähän erilainen märkivä rupi. Tallilla kävi eräs eläinlääkäri jolle näytin patteja ja hän sanoi, että ovat voineet saada alkunsa ötökänpistoista, jos iho on niistä mennyt rikki ja bakteeri päässyt sisälle. Ehdotti pesemään hexocililla. Tämä tapahtui siis eilen, joten tänään pesin Laten. Eilen myös huomasin, että vas. takajalka oli vähän normaalia enemmän turvoksissa. Tässä kyseisessä takajalassa oli kesällä parikin haavaa, jotka kyllä hoidin tuolloin hyvin. Nyt kuitenkin niiden päälle oli mudostunut rupea. Rasvasin iho- ja haavavoiteella, jospa ne pehmiäisi ja lähtisi irti.

Tänään myös ratsastin Latella, ja nyt liikkui ihan puhtaasti. Ei kuitenkaan edelleenkään ollut kovin energinen, vaikkei nyt kovin halutonkaan. Ei kuitenkaan mielestäni täysin normaali ja varsinkin kun hengästyi taas normaalia enemmän jo pelkästä alku keventelystä. Tosin Latelle on kasvanut jo tosi paksu turkki, joten silläkin on varmaan asiaan vaikutusta. Vasen takajalka oli tänään parempi, ei normaalia enempää turvotusta. Kylmäsin sen kuitenkin samalla kun annoin hexocilin vaikuttaa.



Aika hankalaa joskus näiden eläimien kanssa, kun ei oikein tiedä mistä kiikastaa. Nyt ajattelin jatkaa niin, että liikuttelen Latea kevyesti, en edes joka päivä ja mittailen lämpöä ja seurailen yleistilaa. Koitan ehtiä klippaamaan sen sunnuntaina ja sitten jos edelleen hengästyy helposti ja on väsähtänyt ratsastaessa niin olen yhteydessä eläinlääkäriin. Luultavasti veisin sen klinikalle, jotta voitaisiin tutkia kunnolla. Ehkä verikokeet olisi hyvä ottaa ja tutkia ettei vatsassa ole hiekkaa? No katsotaan nyt tosiaan viikko vielä eteenpäin ja sitten ryhdytään toimiin jos tilanne ei ole normalisoitunut.

torstai 15. syyskuuta 2016

Kaikenmoista mennyttä ja ajankohtaista

Videomateriaalia Paimion kisoista 28.8

Tässä ihan ensiksi nämä videot Paimion kilpailuista, jotka lupasin tänne linkittää. Vaihteeksi taas totesin kuinka hyviä ja opettavaisia nuo videot ovat. Aina ei kuitenkaan tunne ole ihan sama kuin miltä ulos näyttää. Esimerkiksi tuossa helpossa A:ssa Late tuntui tosi hyvältä ratsastaa, pehmeältä, kevyeltä, tahdikkaalta jne. kokonaisuudessaan helpolta. Videolta näkyy, että se kuitenkin hieman painaa niskan välillä alas ja voisi olla aktiivisempi. Myös suu on hieman levoton, mikä on ollut Laten onglema jo pidempään. Muuten kuitenkin meni mukavasti ja teknisesti suoritti suurimmaksi osaksi hyvin. Vaativan rata näytti melko samalta miltä tuntuikin.

Helppo A:5

Vaativa B:1


Estekilpailuissa 7 vuoden tauon jälkeen

Kaikenlaista on ehtinyt tässä pienessä ajassa tapahtua, sillä niinkuin otsikko kertoo, osallistuin Laten kanssa estekisoihin! Olen jo pitkään suunnitellut osallistuvani meidän oman tallin 1-tason kisohin, mutta aina ennen on ollut koulukisat samaan aikaan muualla tai jotakin etten ole voinut osallistua. Nytkin mietin, että kannattaako osallistua sillä estekisa oli lauantaina 10.9 ja kouluratsastuksen aluemestaruudet sunnuntaina 11.9. Päätin kuitenkin osallistua, koska koulukiemurat ovat sujuneet ihan hyvin ja ei kai se haittaa että edellisenä päivänä hyppää kun esteetkin ovat niin pieniä. Onpahan Latellakin sitten iloinen mieli estehyppelöiden jälkeen lähteä koulukisoihin seuraavana päivänä.
Starttasimme niinkin huimassa luokassa kuin 60cm. Viimeksi starttasin vuonna 2009 metrin luokassa. Late on tainnut startata myös metriä, mutta sillä ei taida olla ihan niin pitkä tauko kuin minulla. Jokatapauksessa en ole nykyään  kovin paljoa esteitä treenannut. Silloin tällöin yksittäisiä tai paria, kolmea estettä, korkeuskin n. 70cm. Välillä myös erilaisia puomi- ja kavalettiharjoituksia ollaan menty. Kokonaista rataa ei oltu hypätty yhdessä kertaakaan ennen kisaa :D Eli tässä tuli nyt aika monta syytä minkä takia osallistuimme näin pieneen luokkaan.


Late oli tosi kiva ja rento verkassa. Myös varsinainen suoritus alkoi hyvinkin rauhallisesti ja rennosti.. Vähän jopa jouduin herättelemään Latea kakkosesteelle. Sille tuli hyvä hyppy. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut esteen päällä ja hetki jatkettiin ristilaukassa.. En tiedä johtuiko siitä vai jostain muusta, mutta Late päätti kieltää kolmosesteelle. Saattaa olla että johteena ollut lehmienkuva vaikutti myös asiaan. En kuitenkaan ollut yhtään varautunut kieltoon, koska Late on aina hypännyt kaiken mitä eteen olen pistänyt. No, ei muutakuin uusi lähestyminen ja tällä kertaa ratsastin aika napakasti. Loppurata meni siis ihan hyvin kun aloin vaan ratsastamaan vähän terävämmin. Toiseen vaiheeseen ei tietenkään kiellon vuoksi päästy, mutta olin silti tyytyväinen rataan. Niin vähän ollaan esteitä nykypäivänä harjoiteltu, että siihen nähden meni hyvin. Meillä oli myös tosi kivaa, ja meikäläiselle tuli taas vähän kipinä hypätä ;)



Kuten kuvasta näkyy niin koulusatulalla hyppäsin. Itseasiassa tuo koulusatula ei edes ole hullumpi hypätä, mutta toki siinä alapohje pääsee hieman hypyissä heilahtamaan eikä ole niin tuettuna, kuten tuosta viimeisestä kuvasta näkyy. Kivaa oli jokatapuksessa, meillä molemmilla! Alla vielä video suorituksestamme:


Tässä voisinkin esittää samalla haasteen kaikille kouluratsastajille; menkääpä välillä myös estekisohin ;)


Aluemestaruudet Lohjalla

Tosiaan sitten estekisojen jälkeen heti seuraavana päivänä suunnattiin Etelä-Suomen aluemestaruuksiin. Tällä kertaa ei menneet kisat ihan putkeen. Täytyy heti sanoa, että vika ei ollut ollenkaan estekisojen, sillä Late oli verkassa tosi kiva! Verkka oli maneesissa, joten vilkuilin menoamme myös isoista peileistä. Late näytti tosi hyvältä. 
Mutta mitä tapahtui sitten? En itsekään ole ihan varma, mutta taisin verkata vähän liikaa. Late on nyt muutenkin ollut aika väsynyt loppukaudesta, niin lyhyempi verkka (lämpimässä maneesissa) olisi varmasti ollut parempi. Jostain syystä kuitenkin jatkoin verkkaamista vaikka Late oli jo hyvä. Yhtäkkiä sen energiat vaan katosivat ja se alkoi painaa kädelle. Yritin vielä korjata asiaa ennen suoritusta, mutta eipä ollut enää mitään tehtävissä. Late ei vaan yksinkertaisesti reagoinut vaikka koitin korjata sitä eteen ja ylös. Eipä olla vähään aikaan noin huonoa suoritusta tehtykään. Olin jopa vähällä keskeyttää. En kuitenkaan ole keskeyttäjä tyyppiä joten sisulla vedettiin loppuun asti. Olo radan jälkeen oli kyllä sellainen, että olisin voinut vaikka vajota maan rakoon. Ohjelmana oli vaativa B junioreiden esiohjelma. Tulokseksi saimme 59,2%. Ihan oikeudenmukainen tulos. Jopa olisimme voineet saada huonommat prosentit. Ihme kyllä tuolla tuloksella sijoituimme tasantarkkaan luokan puoliväliin eli 15/30. Eipä näistä kisoista muuta kerrottavaa.

Vielä olisi tarkoitus startata Laaksolla II-tason kisoissa tulevana lauantaina. Olen nyt kuitenkin vähän flunssainen, joten saa nähdä päästäänkö lähtemään. Toivottavasti.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Hippomedi koulucup finaali ja vähän muuta

28.8 Sunnuntaina kilpailtiin Paimiossa 2-tasolla Hippomedi koulucup:in finaali, johon on ollut kolme eri osakilpailua ennen finaalia. Olimme Laten kanssa osallistuneet niistä kahteen, joista toisen voitimme toukokuussa. Niinpä pisteet riittivät hyvin finaaliin.
Finaali ratsastettiin puhtaalta pöydältä, eli enää ei aiemmin saaduilla pisteillä ollut merkitystä. Osakilpailut, sekä finaali ratsastettiin helppo A-tasolla. Finaalin ohjelmana oli helppo A:5, eli todella tekninen helppo A ohjelma.
Voittopottina finaalin voittajalle oli tiedossa loimi sekä 300€ rahapalkinto. Köyhä kun olen, niin rahalle todella oli tarvetta. Niinpä nämä kilpailut ovat olleet minulle oikeastaan kauden tärkein kilpailu ja tavoitteena on ollut kokoajan voittaa finaali.


   Onneksi pystyin treenaamaan kisoja edeltävät pari viikkoa tosi hyvin ja hyvällä pohjalla. Late oli tuntunut kivalta ja olimme harjoitelleet paljon radan osioita, joten lähtökohdat oli hyvät. Pieni mutta meinasi tulla matkaan, kun muutama päivä ennen kisoja Late onnistui vaihteeksi saamaan pienen haavan jalkaansa. Hoidin kuitenkin sitä niin hyvin kuin pystyin, joten onneksi siitä ei koitunut ongelmaa.
   Niinpä pääsimme kuin pääsimmekin starttaamaan Paimiossa finaalissa. Olin aiemmin myös hieman huolissani, ettei tuo helppo A:5 ole ollenkaan meidän ohjelma, koska siinä tapahtuu niin paljon kaikkea ja varsinkin monta käynnin kautta vaihtoa. Treenasin kuitenkin niitä niin paljon, ettei ne enää ollut ongelma ja pääsin lähtemään kisoihin hyvällä mielellä.
Finaaliin osallistui vain 8 ratsukkoa, mutta kaikki hyviä ratsukoita joten tiesin, että periaatteessa kuka vaan voisi voittaa.


   Late oli verkassa kiva. Teki kaikki asiat hyvin ja varmoin mielin lähdin radalle. Radan kulmalla oli kameramiehet, joita Laten piti hieman ensin kytätä, mutta tosi nopeasti se unohti ne ja luotti minuun. Rata sujui niinkuin oli tarkoituskin, ilman rikkeitä ja muutenkin hyvin. Late toimi kuin unelma ja taas sain kokea sen ihanan yhteen hiileen puhaltamisen tunteen. Olin radan jälkeen tosi iloinen ja ajattelin, jossei nyt tule hyvä tulos niin jo on ihme. Tulokseksi saimme 65,62% ja menimme luokan kärkeen. Vielä oli pari ratsukkoa menemättä jälkeeni, joten jännitystä riitti. Varsinkin kun näin viimeisen ratsukon radan. He menivät tosi hienosti, joten tiesin, että he voivat mennä johtoon. En ole pitkään aikaan jännittänyt niin paljoa kuin silloin. Pelkäsin, että viimeinen ratsukko menee ohi, mutta tietenkin toivoin, että Laten kanssa voitamme ja tiesin senkin olevan mahdollista. Onni oli myötä ja niin veimme Laten kanssa voiton kyseisessä luokassa ja samalla koko Cup:issa!! Olin tosi iloinen, koska voittoa tulimme hakemaan enemmän kuin mistään muista kilpailuista. Ykkössija tuli sitä paitsi reilulla kuudella pisteellä, eli selvä voitto.





Lisäksi starttasin samoissa kilpailuissa vielä vaativa B:1 luokassa. Nyt saatoin mennä seuraavalle radalle ilman paineita hyvällä mielellä. En ehtinyt oikeastaan ollenkaan verkata tähän seuraavaan luokkaan, koska se alkoi niin pian edellisen palkintojenjaon jälkeen ja luokassa oli poisjääntejä. Onneksi heti kun pääsin aitojen sisäpuolelle sain tehdä yhdet vaihdot molempiin suuntiin, ja sitten eikun radalle vaan. Late oli myös tällä radalla hyvä. Aavistuksen ehkä väsähtäneempi, ja jouduin välillä korjailemaan, että kantaisi itsensä. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen myös tähän suoritukseen. Tulokseksi vaativasta saimme 63,95%, Ihan hyvät prossat siis. En kuitenkaan uskonut että pääsisimme sijoille, koska luokassa starttasi vielä aika nimekkäitä ratsastajia. Luokassa sijoittui 3 ratsukkoa ja ennen viimeistä ratsukkoa oltiin vielä kolmantena. Olin kuitenkin aivan varma, että tuo viimeinen nimekäs ratsastaja menee meistä ohi. Hänen hevosesa kuitenkin päätti hieman keulia alkutervehdykseen mentäessä jne., joten pääsimme kuin pääsimmekin palkinnoille. En olisi voinut paljoa tyytyväisempi olla näihin kisoihin!!



Mainittakoon vielä, että lisäksi kävin 27.9 vähän lämppäämässä näihin kilpailuihin Teijon 2-tason kisoissa. Sielä starttasimme helppo A:2 luokan tuloksella 63,53% ja voitimme myös tämän luokan!

Aivan mahtava viikonloppu! Kiitos kaikille asianosaisille ja varsinkin reippaille hevosenhoitajille! Aina ei voi voittaa, mutta kylläpä maistuu makealta kun välillä edes voittaa! :)

Olen tilannut meidän radat haven:ilta, joten postaan ne myös teille nähtäväksi heti kun saapuvat.

Vielä olisi parit kisat meillä edessä tällä kaudella. Tsemppiä myös kaikille muille loppukauteen!







Postauksen kuvat on ottanut Henni-Leena Helenius // http://henskunvalokuvaus.kuvat.fi/
Hän osaa ottaa hienoja kuvia ja nopea palvelu! :)

torstai 25. elokuuta 2016

Koivumäki Dressage Weekend

Niinkuin ehkä olette huomanneet, on viimeisestä postauksesta vierähtänyt jo tovi. Ajoittain on ollut kiireistäkin, mutta suoraan sanottuna syynä on ollut motivaationpuute kirjoittaa. Nyt kuitenkin sain taas vähän innostusta, että ainakin kisapostaukset saisin tehtyä.
   Olimme siis kesän Riilahdessa Laten kanssa, mutta nyt kohta pari viikkoa on Late taas ollut Billnäsissä. Olemme nyt päässeet Billnäsissä taas kunnolla treenaamaan, kun on ollut enemmän aikaa ja Latelle sopiva pohja. Late on tuntunut tosi kivalta nyt ja toivon, että sama hyvä fiilis säilyisi, että onnistuisimme loppukauden kisoissa!




Menneet kisat
Ypäjällä olimme kisailemassa kisaviikolla, mutta niistä ei paljoa ole ihmeellistä sanottavaa. Kisasimme tuolloin 3-tason vaativa B:0 luokassa, saaden vajaa 62%. Sijoille ei kuitenkaan päästy, mikä oli pienoinen pettymys. Kuitenkin ihan ok tulos, joten kaipa sitä pitäisi tyytyväinen olla.



Kohta pari viikkoa sitten kisasimme kuitenkin Koivumäellä 2- ja 3-tason kisoissa paremmalla menestyksellä. Meillä on aina mennyt Laten kanssa Koivumäessä melko hyvin, joten odotukset kisoihin oli melko kovat. Kyseinen kisapaikka kuuluu lempi kisapaikkoihini, koska sielä aina kaikki toimii, pohjat ovat hyvät ja myös tunnelma mukava.
   Kisasin siellä nyt vain yhtenä päivänä, eli lauantaina, mutta starttasimme kahdessa luokassa. Ensimmäisenä oli 3-tason helppo A kenttäkilpailuohjelma N:o 6. En ollut vähään aikaan kisannut kyseiseistä ohjelmaa, mutta se kuuluu silti lempiohjelmiini. Sää kisapäivänä ei ollut mikään kovin mukava, sillä vettä tuli vähänväliä ja tuultakin oli jonkunverran. Kentän pohja oli märkä. Mutta minun ensireaktio nähdessäni pohjan oli hymy. Latea kun raskas pohja ei niinkään haittaa, vaan päin vastoin, nosteleepahan takajalkansakin paremmin! Late tuntui verkassa maneesissa jo melko kivalta, mutta kuten arvasin niin ulkona märällä pohjalla vielä paremmalta! Tuli tosi hyvä fiilis heti ulkona, koska tosiaan tunsin miten Late kerrankin nosteli jalkojaan. Kisakentän vieressä oli uusia mainoksia, mitä piti ensin hieman ihmetellä, mutta pian Late unohti ne ja alkoi keskittyä työntekoon. Ratakin meni tosi kivasti siihen asti, kunnes piti tehdä pysähdys-ja peruutus. Unohdin nimittäin tehdä sen! Sitä virhettä ei koskaan saisi tehdä, että kun menee hyvin niin jää vain fiilistelemään, koska sitten saattaa käydä juurikin näin. No, ei siinä mitään, rata meni muuten oikein kivasti. Toki jäi harmittamaan tuo unohdus, koska tulihan siitä yhteensä se -4 pistettä. Onneksi kuitenkin sijoituimme luokassa neljänsiksi tuloksella 65,3%, joten unohdus ei harmittanut niin paljoa. Jos sijoitus olisi jäänyt tuosta unohduksesta kiinni, niin sitten kyllä olisi harmittanut tosi paljon. Jos olisin muistanut radan olisin ollut kolmas, mutta tällä kertaa annoin vähän tasotusta siskolleni Emmalle, koska hän nappasi sitten tuon kolmannen sijan unohdukseni vuoksi. ;)
   Lisäksi menimme 2-tason vaativa B:1 luokan. Late alkoi ehkä ihan hieman väsähtää tokalla radalla, mutta ei ollut silti ollenkaan huono. Olin suht tyytyväinen myös tähän suoritukseen, vaikka varsinkin sulkutaivutuksissa olisi saanut kantaa itsensä paremmin. Lopputulos oli 62,8%, mutta se ei riittänyt sijoitukseen, vaikkakin melko lähelle. 2 tuomaria olisi laittanut meidät sijoittumaan, mutta yksi ei, joten jäätiin ilman palkintoa tässä luokassa. Pieni pettymys se oli, mutta toisaalta hyvä fiilis on se pääasia ja Late tuntui tosi hyvältä, joten hyvillä mielin lähdin kuitenkin kotiin päin.



Postauksessa muutamat kuvat Koivumäeltä, jotka on ottanut Henni-Leena Helenius. Lisäksi paikalla oli videokuvaaja, joten ostin myös nuo hyvälaatuiset videot, jotka voitte halutessanne tuosta alta katsoa.










                                                 Seuraavia kisoja innolla odottaen, Hansu