maanantai 11. kesäkuuta 2018

Alkukausi

Blogini on todella käynyt hiljaiseksi, koska kevät on ollut hyvin kiireinen töiden ja kisojen vuoksi.
Ehkä nyt kesälomilla ehdin välillä päivittelemään kuulumisia.

© Minttu Koponen

Nyt ajattelin kertoa teille kisakauden alusta. Kausi on alkanut oikein mukavasti.
Olen enimmäkseen kilpaillut Viivillä, mutta pääsin myös viikko sitten starttaamaan Latella.
Viivillä aloitin kisakauden huhtikuussa 1-tason kisoista, koska halusin käydä ensin "harjoittelemassa" kisoissa vaativaa B:tä, koska Viivi ei ennen ole kilpaillut sillä tasolla. Debyytti vaativassa onnistui melko hyvin, vain toinen vaihto oli epäpuhdas, mutta muuten meni mukavasti ja mikä parasta
Viivi käyttäytyi tosi hienosti, vaikka kyseessä oli kauden ekat kisat.
Tuloksena toinen sija.

Seuraava kilpailu olikin sitten Ypäjä Spring Dressagessa 3-tason vaativa B:0. Sielläkin suoritus onnistui muuten hyvin, mutta toinen vaihto oli edelleen epäpuhdas ja Viivi olisi voinut kantaa vähän paremmin edestä ja olla vielä aktiivisempi. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen tulokseen 62,37%. Hieman jäi kyllä harmittamaan niin lähellä ollut sijoitus, sillä olimme ensimmäisiä ei sijoittuneita ja jäimme vain 0,5 pistettä sijoituksesta!



Sen jälkeen kisasimme Viivillä pari helppo A luokkaa, toinen Porvoossa 2-tasolla ja toinen Vihdissä 3-tasolla. Molemmissa Viivi meni tosi hyvin, kantoi jo paljon paremmin mitä alkukauden kisoissa ja oli aktiivisempi. Porvoossa tulos oli kyllä hieman matalampi mitä odotin, koska Viivi tuntui (ja myös näytti videolla) tosi kivalta! Sijoitus onneksi tuli ja tulos 63,1%.
Video Porvoosta.

   Vihdissä menikin sitten paremmin kuin osasin unelmoida. Siellä siis voitimme luokan hienolla tuloksella 67,9%. Tämä oli meille molemmille ensimmäinen kansallinen voitto, ja myös ennätystulos tällä tasolla! Kyseisessä kilpailussa toinen tuomareista oli hollantilainen, ja hän antoi meille yli 70%. Mikä parasta hän kehui siistiä ja hevosystävällistä ratsastustani, ja käski jatkamaan samaan malliin! Tuon päivän jälkeen oli kyllä huippu fiilis!

© Emmi Tirri

© Jaana Hietanen


© Jaana Hietanen

© Jaana Hietanen

© Jenni Tirri


19.5 Kisasimme taas vaativaa B:tä Hyvinkäällä Viivin kanssa. Ohjelmana oli junioreiden joukkueohjelma, eli aika vaikea vaativa B. Kyseisessä ohjelmassa on mm. 4 yksittäistä vaihtoa, joten hieman jännitti kuinka käy, koska vaihdot Viivillä eivät vielä ole ihan täysin varmat. Onnekseni vaihdot tulivat kuitenkin puhtaasti. Sen sijaan Viivin keskittyminen ei tällä kertaa muuten ollut aivan täydellistä, koska esimerkiksi kaikissa pysähdyksissä nosti pään ja katseli mitä ympärillä tapahtuu.. Sen vuoksi myös toinen takaosakäännös epäonnistui, kun ei keskittynyt. Radassa oli kuitenkin paljon hyvääkin, avot, sulut, voltit ja lisäykset meni kivasti, myös perus liikkuminen ja muoto olivat melko hyvät. Taaskaan ei sjoitus ollut kaukana, mutta silti ei siihen aivan yltytty. Tulos 63% ja rapiat lämmitti kyllä mieltä tältä melko haastavalta radalta.

Täällä video Hyvinkäältä.

© Minttu Koponen / aaveen.net

Sen jälkeen en ole Viivillä kisannut ja treenailukin on jäänyt hieman vähemmälle, kun kesäleirit alkoivat. Nyt kyllä täytyy taas aktivoitua ja alkaa treenata enemmän, sillä seuraavat kisat ovat heinäkuun alkupuolella Kaarinassa, jossa olisi tarkoitus startata 3-tasolla he A ja va B.

© Minttu Koponen / aaveen.net



© Minttu Koponen



Sitten vielä Latesta!
Pääsin siis starttaamaan sen kanssa 2-tasolla vaativa A:0 luokan Järvenpäässä 3.6.
Late ei ole ehkä ollut paras mahdollinen ratsastaa viimeaikoina, on ollut hieman raskas edestä ajoittain ja olen myös joutunut korjailemaan aika paljon sen vinoutta. Ajoittain se on kuitenkin ollut oikein kivakin, varsinkin laukassa kokoaminen on onnistunut pääsääntöisesti hyvin.

Late kyllä yllätti kisoissa, sillä saavutimme kolmannen sijan tuloksella 63,9%! Olin tosiaankin yllättynyt, mutta tietenkin myös hyvin iloinen!

Kisaradan pohja oli nimittäin melko raskas ja Late tuntui hieman löysähköltä ja käynti oli tosi jäykkää ja hidasta.. Onneksi kuitenkin mm. työskentelypiruetit ja vaihdot sujuivat hyvin, joten niistä kerättiin kivasti pisteitä.

Nyt vielä toiveissa olisi päästä starttaamaan Latella joku Pyhä yrjö... Vielä kun se on kunnossa, niin olisi ihan mahtavaa päästä kokeilemaan yrjöä.. Let´s see.. ;)