Ratsastajan kilpailuihin valmistautuminen

Ajattelin tänään kertoa teille miten itse valmistaudun kilpailuihin, niin henkisesti kuin fyysisestikin, sekä muutenkin mietteitäni tästä aiheesta.

Ensinnäkin henkinen valmistautuminen kilpailuihin on hyvin tärkeää, oikeastaan ainakin yhtä tärkeää kuin ns. fyysinen valmistautuminenkin ja molemmat kannattaa aloittaa jo ajoissa. Jos aloitat liian myöhään, siitä seuraa lähinnä vain stressi, ja se ei johda hyviin tuloksiin.
Tottakai fyysinen harjoittelukin on tärkeää, mutta ihmisestä riippuen henkinen puoli on tosiaan yhtä tärkeä, toisille jopa tärkeämpikin. Jos psyyke ei kestä, ei tule itse suorituksestakaan mitään.

Mistä sitten aloittaa?

Ensinnäkin ratsastuksessa ei kannata hätäillä. Maltti on valttia tässä lajissa ja  perusratsastus on kaiken A ja O. Eli tämä tuttu fraasi jonka ehkä moni on jo aiemmin kuullut, niin talokin kannattaa rakentaa niin, että perustus eli pohjatyö on tehty vahvasti ja se on kunnossa, sitten voidaan lähteä rakentamaan päälle enemmän. Taloa ei myöskään rakenneta hetkessä, se vaatii aikaa. Mutta kun tämä talo on kunnolla rakennettu perustuksiaan myöten, se on myös kestävä. Jos perustuksia taas ei ole rakennettu kunnolla ja hätäillään, koko talo romahtaa. Tätä samaa voi siis soveltaa ratsastukseen.
   Tämä taas liittyy sillä tavalla kilpailuihin valmistautumiseen, että mielestäni kilpailuihin lähtöäkään ei kannata hosua. Ensin kannattaa harjoitella tarpeeksi paljon kotona, että saa homman toimimaan sen verran hyvin, että on oikeasti fyysiset mahdollisuudet selvitä kilpailuluokasta saaden edes tyydyttävän tuloksen.

Toiset lähtevät hakemaan kilpailuista kokemusta, toiset menestystä. Kannattaa ajoissa miettiä, mitä itse lähdet kilpailusta hakemaan ja miettiä myös luokka johon osallistut sen mukaan. Itse valitsen aina luokan siten, että pystyisin siinä menestymään, eli sijoittumaan ja saamaan yli 60%. En kuitenkaan halua "viedä tikkareita lapsilta" eli sekään ei ole järkevää, että osallistuu luokkaan joka on ratsukolle aivan liian helppo. Mitä ratsastaja oikeasti edes saa siitä, jos radassa ei ole enää mitään haastetta ja vie vain voiton toisilta kerta toisensa jälkeen. Tavoitteellinen ja oikeasti menestystä haluava ratsastaja kuitenkin haluaa myös nostaa tasoaan kokoajan pikkuhiljaa, eikä jäädä liian helpolle tasolle viemään jatkuvasti voittoja. (Se on sitten eri asia jos on kansaenvälisellä GP-tasolla, eikä enää voi nostaa tasoaan. ;) )
Onneksi nykyään on kuitenkin myös aika paljon luokkarajoituksia, ettei voi osallistua liian helppoon luokkaan jos on jo kilpaillut vaativammalla tasolla, saatinka pärjännyt sielä.
   En kuitenkaan ymmärrä sitäkään, että lähdetään luokkaan joihin ei olla vielä valmiita. Mitä järkeä lähteä esittämään rikkeellistä suoritusta kilpailuhin? Tässä kohtaa tullaan kuitenkin siihen, että emme voi tietää mikä on ratsukon tilanne. Jos ratsukko on vasta aloittanut kilpailu-uran tai jompi kumpi hevonen tai ratsastaja on kovin kokematon, tuolloin radalla voi tapahtua melkein mitä tahansa. Mutta senpä takia juuri, tällaisen kokemattoman ratsukon kannattaisi valita mahdollisimman helppo luokka ja aloittaa harjoitus- tai seuratasolta ja hakea sieltä kokemusta. Jotta kokemusta saa tarpeeksi, yleensä yksi rata ei riitä, niitä tarvitaan alle useampia. En toki kiellä sitä, joskus kokeneimmillekin voi tapahtua yllätyksiä radalla, eläviä olentojahan tässä ollaan.

Tykkään nykyisestä kilpailujärjestelmästä, jossa pitäisi edetä urapolun mukaisesti eli siirtyäkseen korkeammalle tasolle, vaaditaan helpommalta tasolta tietty tulos. Toisaalta ei voi myöskään palata liian helpolle tasolle, vaan tulee kilpailla niin sanotusti omalla tasollaan. Minulle tämä kilpailujärjestelmän uudistus ei ollut sinänsä mitään uutta, niinkuin ei varmasti monelle muullekaan koska suurin osa ratsastajista varmasti kuitenkin on edennyt urapolun mukaisesti. Näin olen myös itse tehnyt. Itse olen suurimmaksi osaksi aloittanut uuden hevosen kanssa seuratasolta, luokan olen valinnut hevosen koulutustason mukaan, mutta mieluummin helpompi luokka kuin liian vaikea. Se, että montako suoritusta tarvitaan sitten seuratasolla siirtyäkseen aluetasolle, tai tyyliin helposta B:stä helppoon A:han kertoo se miten suoritukset ovat menneet, millaiset ovat olleet tulokset, oma fiilis ja myös miten kotona menee.

Laten kanssa aloitin aluetasolta, mutta kuitenkin helppo B luokalla. Uskalsin aloittaa aluetasolta, koska itse olin kilpaillut paljon, ja myös Late oli ollut ennen kouluaitojen sisäpuolella. Sijoituimme tuolloin ensimmäisissä kilpailuissamme neljänsiksi saaden jotakin reilut 61%. Tulos kertoi meidän olevan oikealla tasolla. Niinpä jatkoin helppo B luokissa, myös seuratasolla, jotta Late sai lisää ratarutiinia, koska tuolloin ei löytynyt paljoa aluetasolta sopivia luokkia. Sijoituimme seuratasolla ja saimme helposta B:stä 65% tason tuloksia, silloin rohkenin kokeilla seuratasolla helppoa A:ta. Tuolloin ei vielä tullut kovin hyviä prosentteja, jotakin 57%, niinpä ajattelin, ettei olla vielä ihan sillä tasolla. Jatkettiin kotitreenejä, niin että päästäisiin parantamaan helppo A tulosta. Aluekisoissa tuli helposta B:stä 65 ja 66%, sijoittuen. Silloin ajattelin, että on aika siirtyä seuraavalle tasolle. Aloin kilpailemaan aluetasolla myös helppoa A:ta. Ensimmäisestä aluestartista saimme jotakin 59%, se kertoi minulle, että voimme jo kisata sillä tasolla, mutta paljon on vielä parannettavaa pärjätäkseen. Jatkoimme kotona ahkerasti treenejä. Niinpä saimme samalla kaudella vielä helppo A sijoituksen yli 63% tuloksella, silloin tiesin, että nyt olemme helppo A tasolla, eikä enää osallistuta helppo B luokkiin. Seuraavalla kaudella kilpailimmekin vain helppoa A:ta ja koska aluetasolta tuli lähes aina yli 60% tulos ja sijoitus, kilpailin myös muutamat kansalliset helppo A:t, joista yhdestä sijoitus ja 63%.
Näin ollen, aion vielä jatkaa tällä kaudella alue- ja kansallisella tasolla helppo A luokissa, koska voittoa siltä tasolta ei ole vielä tippunut, vaikka sijoituksia onkin ja kansallisia tuloksia haluan parantaa. Lisäksi aiomme myös kilpailla muutamat vaativa B-luokat, koska Late alkaa olla niihin valmis.

Palataksemme varsinaiseen kilpailuun valmistautumiseen, niin kun on selvillä millä tasolla on yhdessä hevosensa kanssa, voi harjoitella jo paljon ennen kilpailua sen tason tehtäviä (ja vähän vaikeampiakin), sekä tietenkin niitä aina niin kuuluisia perusharjoituksia. Sillä kun kilpailukutsu saapuu, ei kilpailuun ole välttämättä enää niin paljoa aikaa. Kun kutsu kuitenkin saapuu, ja näet mitä luokkia on tarjolla, niin mietit sen sopivan luokan/luokat. Kannattaa myös keskustella luokkavalinnasta oman valmentajan kanssa.
   Alat harjoitella radan osioita hevosesi kanssa ja ratsastat silloin tällöin myös koko radan läpi. Rataa ei kuitenkaan kannata ratsastaa kokonaisuudessaan liian montaa kertaa läpi, koska hevoset on niin viisaita, että oppii ennakoimaan tehtäviä ja sen vuoksi voi tulla rikkeitä. Jotkut hevoset myös saattaa kyllästyä rataan, sekään ei ole hyvä juttu. Radan osioita voit kuitenkin harjoitella niin paljon kuin haluat ja yhdistellä niitä vaikka muihin erilaisiin tehtäviin. Jos tehtävät tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta jo harjoituksissa, niin silloin sinun pitäisi valita helpompi luokka. Pohdi ja kysele myös valmentajaltasi mitä mieltä hän on. Tehtävien kuitenkin pitäisi tuntua harjoituksissa mukavilta. Vaikka niissä voi olla vähän haastetta, pitäsi niiden kuitenkin onnistua harjoituksissa melko hyvin, jotta voit kisoissa onnistua liikkeissä. Kisatilanne on kuitenkin vähän eri, joten harvoin tehtävä onnistuu kisoissa ihan niin hyvin kuin harjoituksissa. Kuitenkin jos yksi tai kaksi kohtaa radassa tuntuu vaikealta, niin se ei maailmaa kaada, jos kuitenkin kaikki muu sujuu mukavasti. Jollain hevosella voi olla vaikka huono käynti. Ei sen takia tarvitse kuitenkaan olla kisaamatta, jos muut askellajit kuitenkin ovat sujuvia niin sillä saa kompensoitua pisteitä. Tai jos takaosankäännökset ei ole täysin sujuvia, mutta muuten tehtävät sujuu, niin voi silti osallistua luokkaan.
Itse tykkään myös videoida harjoituksia ja tietenkin myös kisoja, koska niistä oppii tosi paljon.

Eli siis kun fyysiset edellytykset ovat hyvät kilpailuihin, aloitetaan henkinen valmentautuminen. Tässä tärkeimpänä osana on mielikuvaharjoittelu. Jo monta viikkoa ennen kilpailua, kannattaa mielikuvaharjoitella ohjelmaa jonka aikoo kilpailuissa ratsastaa. Lisäksi minä ainakin teen mielikuvaharjoittelua koko kilpailutilanteesta. Mielikuvaharjoitelessa keskity tarkasti ja unohda kaikki mitä ulkopuolella tapahtuu. Kaikki mitä mielikuvaharjoitteletkin, tee se niin kuin se olisi totta, ja positiivisesti, Mieti, että kaikki menee niin hyvin kuin mahdollista, ja mieti kaikki niin tarkasti kuin mahdollista. Ota kaikki aistit käyttöösi. Esimerkiksi itse aloitan mielikuvaharjoittelun siitä, kun saavumme kisapaikalle. Näen miltä kaikki näyttää, ja miltä kaikki tuntuu, mitä kuulen. Mietin kaiken lähes askel-askeleelta, kun menen kansliaan ilmoittautumaan, laitan hevosen kuntoon ja verryttelyn. Tämä voi olla hieman vaikeaa, koska et välttämättä tiedä millaiseen paikkaan olet menossa, mutta silti pystyt tätäkin mielikuvaharjoittelemaan. Suorituksen mielikuvaharjoitteleminen onkin hieman helpompaa.
Mieti se täysin kuin se olisi todellisuudessa, kuinka istut hevosen selässä, miltä tuntuu, miltä näyttää. Keskity täysillä vain omaan suoritukseesti. Mieti jokainen askel, puolipidäte, tehtävä tarkasti. Kaiken pitäisi sujua täydellisesti. Jos ei suju, niin sitten tulet tehtävän uudelleen,mielikuvaharjoittelet niin kauan, että kaikki sujuu hienosti ilman virheitä ja ilman mitään negatiivista. Itse kuitenkin joskus huomaan, että mielikuvaharjoituksissa hevonen tekee jotain, mikä ei kuulu täydellisyyteen, silloin mietin mitä teen, jotta saan asian korjattua ja menee taas hyvin. Siltikin mielikuvaharjoittelen taas uudelleen, niin kauan että menee hyvin.
 
Mielikuvaharjoittelun lisäksi henkisessä valmistautumisessa on tärkeää, että sinulla on tavoitteet kilpailuun. Mieti mitkä tavoitteet on ja koeta päästä niihin. Kilpailijalla tulisi olla voitontahtoa, ja ainakin menestyvillä kilpailijoilla sitä onkin. Miksi he muuten kilpailisivat?

Keskittyminen on hyvin tärkeää. Varsinkin itse kisapäivänä. Keskity vain kilpailuun, hevoseesi, ratsastukseesi, suoritukseesi, älä muuhun. Muista myös edellispäivänä oikea ruokavalio ja kunnon yöunet, silloin keskittyminen on helpompaa.
Todella tärkeää on hengitys. Jos sinua jännittää, hengitä syvään, kylkiin asti nenän kautta ja suun kautta ulos, huomaat kuinka koko kroppasi rentoutuu väkisinkin. Kuulostaa oudolta miten noinkin pieni asia voi auttaa, mutta niin se vaan voi.

Muista syödä oikein! Helposti jos kisat jännittää, ei tee mieli syödä. Syömättömyys ei kuitenkaan ole hyväksi, sillä silloin verensokeri laskee ja kroppasi ei jaksa antaa kaikkeaan. Itse syön jotakin kevyttä mutta energiaa antavaa kuten banaania, salaattia, myslipatukoita, tai jotakin niistä. Juominen on myös tärkeää, mutta juuri ennen ratsastusta ei kannata juoda älyttömästi, sen tietää varmaan kaikki :D Muuten hölskyy vatsassa ikävästi.

Minä itse tykkään mennä vaan yhden radan kerrallaan, yhdessä kilpailussa jos saan valita, koska minun parhain "latautuminen" riittää vaan yhdelle radalle. Sen takia olen enemmän yhden hevosen ihminen, enkä mikään huippu kilparatsastaja. Toki menen joskus useammankin radan ja pystyn siihen, mutta parhaan suorituksen saan aikaan kun menen vain yhden.
 Kun on kilpailupäivä, keskityn kilpailuun. Tykkään eniten lähteä kisoihin mieheni kanssa, koska en ole juuri ennen kisaa kovin puheliaalla päällä. Tykkään olla aika hiljaa, tehdä vielä mielikuvaharjoittelua, rauhottua, keskittyä. Toki juttelenkin välillä, mutta tarvitsen silti tietynlaisen "rauhan" päähäni ennen kisaa :D

  Kun on suorituksen vuoro, annan siellä kaikkeni. Unohdan kaiken mitä ympärillä tapahtuu. Keskityn vain itseeni ja hevoseeni, meihin. Pyrin ratsastamaan niin hyvin kuin mahdollista.
Mietin radalla kokoajan sitä mitä teen ja myös hieman seuraavaa tulevaa tehtävää. Jos tulee virhe, siihen ei saa tarttua yhtään vaan ajatella enemmänkin, että teen loppuradan niin hyvin kuin mahdollista. Täytyisi vaan jatkaa suoritusta, eikä jäädä yhtään kiinni menneeseen. Ennen en onnistunut siinä, vaan tartuin virheisiin. Nyt  kun olen kilpaillut aika paljon, ja saanut kokemusta niin osaan jatkaa rataa jo aika hyvin vaikka virhe sattuisikin.
   Kilpailupäivän jälkeen olen yleensä rättiväsynyt, koska olen ollut niin latautunut ja antanut kaikkeni. Mutta jos on saanut ruusukkeen, voi sitä tyytyväisyyden määrää. Jos taas ei ole saanut, niin nokka kohti uusia kilpailuita, mutta täytyy käydä suoritus vielä muutamaan kertaan läpi, että mikä siinä onnistui ja mikä ei. Miten voin korjata asioita, että seuraavassa kilpailussa onnistuisin paremmin.

Jos itse koet että tarvitset apua henkisessä valmentautumisessa, siihen löytyy nykyään hyviä valmentajia. Itse olen käynyt kahdella hyvin erilaisella henkisen valmennuksen luennolla, toinen koski ylipäätänsä hevosharrastusta ja ratsastusta, toisessa keskityttiin lähinnä kilpailemiseen. Paljon ennen luentoja olen kyllä tehnyt mielikuvaharjoituksia, mutta aina niiden tärkeys on vain korostunut. Luennoilla on ollut myös muuta mielenkiintoista, esim pelkoja ja jännityksiä koskevia asioita ja hyviä hengitysharjoituksia. Suosittelen.

Kilpailemisen pitäisi olla kivaa, minulle se on ainakin sitä suurimmaksi osaksi. Siksihän sitä teen. :)

Lyhyesti kooste vielä loppuun, eli menestys kilpailuissa vaatii pitkäjänteisen, kovan työn ja hyvää henkistä kanttia.

Tämä oli ensimmäinen postaus kunnon aiheesta, eikä vaan minusta tai Latesta. Kertokaa ihmeessä palautetta! Risuja ja ruusuja kehiin vain, koitan kestää ;D

Ja tsemppiä kaikille kisoihin, millä tasolla sitten ikinä kilpailettekaan! :)

Kun hevonen ei meinaa lihoa

Tässä kipeänä ollessani olen selaillut paljon vanhoja kuvia. Olen tiennyt, että Late on saanut paljon massaa tässä reilun parin vuoden aikana, mutta pakko myöntää, että nyt vasta tajusin kuinka laiha Late on jossain vaiheessa ollut. 

Karva kiiltää, mutta kovin on polle hoikka vielä tässä

Laten tullessa minulle syksyllä 2012 se ei ollut laiha, eikä massiivinenkaan vaan siltä väliltä. Se oli kuitenkin ollut aika pitkällä sairaslomalla ja vasta vähän aikaa liikutuksella, niin sillä ei juurikaan ollut lihasta. Minulle tullessani aloin ratsastamaan sitä heti säännöllisesti ja kokoajan pikkuhiljaa kuitenkin vaatimaan lisää ratsastuksessa. En tiedä johtuiko siitä, mutta Late laihtui hieman lisää. Laihaksi sitä ei kuitenkaan voinut vielä silloin sanoa, lähinnä hoikaksi. Ruokaa se on kuitenkin saanut reilusti. Syötin sille pitkään heinän ja peacemakerin lisäksi reilusti greenlinea eli viherpellettiä. Keväällä 2013 tutkitutin Laten ulostusnäytteen, eikä siinä ollut sanomista.

Kesällä 2013 Late siirtyi toiselle tallille kesäksi ja alkoi laihtumaan lisää. En ymmärrä miksi, koska olin sanonut, että sille annettaisiin paljon heinää ja lisäksi kuskasin peräkärryllä vihreää sille jota annoin reilusti. Aloin syöttämään Latelle myös peacemakerin ja viherpelletin lisäksi soijarouhetta ja progut:ia

Luulenpa, että talli oli Latelle hieman stressaava, koska sielä oli enemmän toimintaa kuin aikaisemmilla talleilla joissa Late on ollut, ihmisiä kävi enemmän, rytmit ei ihan niin tasaiset kuin aiemmilla talleilla.. Ehkäpä se siis stressasi sielä. Late ei kuitenkaan kovin kauaa ollut kyseisellä tallilla, kun siirtyi takaisin samalle tallille jossa oli ollut ensimmäisen talven minulla. Late alkoi taas lihomaan hieman takaisin, vaikka kokoajan toivoin, että saisi lisää ja lisää massaa. Keväällä 2014 Late näytti jo melkoisen hyvältä. Mielestäni Late viihtyi tuolla tallilla ihan hyvin, ei vaikuttanut stessaantuneelta. Kokoajan on kuitenkin ollut todella pienestä kiinni sen laihtuminen, en tiedä mistä johtuu.

Tässä kuvassa ei enää ihan niin laiha, ja aavistuksen jo saanut lihasta, mutta paljon vielä vailla massaa. Huomioikaa, kuinka karva kuitenkin taas kiiltää.

Kesällä 2014 Late siirtyi sen omistajien tallille tuttuun ympäristöön ja pääsi myös laitumelle. Late oli tyytyväinen sielä eikä juurikaan laihtunut tai lihonut, pysyi ihan ok kunnossa.

Nyt 2015 vuoden alusta Late on ollut kanssani täällä Billnäsissä ja pyöristynyt nyt ihan viimeaikoina vielä entisestään. Olen antanut Latelle niin paljon heinää kun se syö ja pyytänyt myös muita toimimaan näin. Välillä se kylläkin vähän sotkee heinää, mutta parempi niin kuin, että laihtuisi! Ja heinän sotkeminen johtuu mielestäni siitä, että Late välillä pyörii karsinassa, koska on sen verran energinen tyyppi.

Tällä hetkellä Late ei syö mitään lisärehuja, ainoastaan paljon heinää ja peacemakeria 4l päivässä. 

Late on myös todella korkea, pitkäjalkainen ja lyhytrunkoinen, joten senkin takia näyttää helposti hoikalta. Yleensä jos se laihtuu niin vatsa lähtee nosemaan "vinttikoiramaisesti", mikä on kovin ikävää. Laten karva on onneksi aina ollut hyväkuntoinen ja kiiltävä. 

Tässä kuva viimekaudelta (2014) jolloin Late on jo suht. hyvässä kunnossa ja lihastakin jo enemmän.

Late on hyvin energinen ja välillä vähän stressaavakin, niinkuin tästä tekstistä jo aiemmin selvisi. Yleensä kävelee paljon tarhassa ja jopa hölkkäilee ja juoksee välillä. Sekin varmasti kuluttaa, joten se täytyy ottaa huomioon ruokinnassa.

Lihasmassaa on ollut vaikea kasvattaa kunnolla, niin kauan kun ei ole ollut sitä toisenlaista massaa. Pikkuhiljaa lihasta on kuitenkin alkanut kehittymään. Olen tällähetkellä erittäin tyytyväinen Laten etuosaan, kaulan lihakset ovat todella hyvin kehittyneet. Takaosakin on toki paljon pyöristynyt lähtökohdasta, mutta sinne toivoisin vielä lisää lihasta. Late ei nyt myöskään saa yhtään laihtua, vaan mieluummin vieläkin hieman lihoa. Olen kuitenkin tosi iloinen, että Late on jo noin hyvän näköinen!

 Voitte kauhistella nyt tuota before kuvaa ja ihastella after kuvaa ;)

Ensimmäinen kuva on otettu kun Late on "pahimmillaan" ja toinen kuva kun Late on mielestäni paremmassa kunnossa kuin koskaan eli nyt 2015 keväällä.

Haluan vielä loppuun sanoa, että te joilla on vähän pulleat hevoset niin olkaa tyytyväisiä. ;) Kokemuksieni mukaan laihduttaminen on kuitenkin helpompaa kuin tämä jatkuva hevosen lihottaminen ja stressi ja pelko siitä, että hevonen taas laihtuu. Uskon ja toivon, että Laten suunta tästä on kuitenkin vain parempaan, kun nyt jo näin pitkälle ollaan massan kasvatuksessa päästy. :)

Niin ja jos jollain on samaa ongelmaa, että hevonen laihtuu, niin syöttäkää hyvälaatuista heinää niin paljon kuin hevonen vain syö. Toki on tärkeää myös tarkistaa oikea väkirehun määrä, mutta se heinä (korsirehu) on kuitenkin hevoselle se kaikkein tärkein ja sen syöminen myös poistaa stressiä jos sitä hevosella on. Jos laihtuminen silti jatkuu, niin kannattaa tutkituttaa paremmin mikä on vikana.

Ja ihan loppuun vielä, että en halua syyttää Laten hoikkuudesta ketään tallin omistajia tai ketään muutakaan. Late vaan ei ole sitä helposti lihovaa sorttia, vaan päin vastoin.

Late the kouluhevonen. Vai oliko se sittenkin estehevonen? ;)

Ajattelin tänään kertoa vähän lisää Laten taustasta ja suvusta. 

Ensinnäkin Latehan on rodultaan oldenburg springpferd. Se on tullut Suomeen Saksasta ja sen kasvattaja on Sosath Gerd. 

Sosath on melko kuuluisa urheiluhevosten kasvattaja saksassa. Hänellä on useita menestyneitä kasvatteja.

Tässä linkki Sosathin sivuille.

Laten suku on estesukua ja sen isän isä Landor S on GP-tason estehevonen, joka on myös periyttänyt paljon hyviä estehevosia. Laten omat vanhemmat eivät ole varsinaisesti jalostushevosia, koska sen emällä ei ole muita varsoja ja isälläkin vain yhteensä 4 jälkeläistä.

   Laten isä Lycos on kuitenkin pärjännyt hyvin myös korkealla tasolla estekilpailuissa. 

Täällä lisätietoa, pari kuvaa ja video Laten papasta Landor S:stä.

Tässä Laten isä Lycos hyppää.

   Latella itselläänkin olisi kykyjä estepuolelle. Mikäli Laten kroppa olisi täysin kunnossa, siitä olisi ollut varmasti vaikka mihin estepuolella ainakin. Ja mikäli minulta kysytään niin aika pitkälle koulupuolellakin ;) Laten entinen omistaja Nea kisasi Laten kanssa jonkunverran esteillä. 

   Itse keskityn nykyään vallan koulupuoleen, jota monet ovat toisaalta ihmetelleetkin. Eli tosiaan en hyppää juurikaan nykyään sen takia, koska selässäni ja niskassani on sen verran sanomista, että se olisi riski. En myöskään halua hypyttää Latea paljoa, koska silläkin on vähän ongelmia kropassa ja haluan, että se kestäisi koulupuolella mahdollisimman pitkään. Esteratsastus kuitenkin rasittaa enemmän, niin haluan säästää Lateakin. Joskus harvoin kuitenkin hyppäämme pieniä esteitä mielenvirkistykseksi ja jumppailumielessä. :)

Tässä muutama kuva todistusaineistoksi, että Late osaa hypätäkin ;D Kuvissa Laten entinen omistaja Nea. Kolme viimeistä kuvaa on kuvannut Roosa Saarinen, ensimmäisen Rilla Laine.

Miten Latesta sitten tuli kouluhevonen?

No, en tiedä voiko sitä varsinaisesti vieläkään sanoa kouluhevoseksi, koska emme ole vielä päässeet starttaamaan sitä vaativaa kisoissa. Helppoa A:tahan menee periaatteessa hevonen kuin hevonen. Tosin ei siinäkään kaikki pärjää, mutta Laten kanssa olemme pärjänneet hyvin helpossa A:ssa kansalliselle tasolle asti ja tekee harjoituksissa joitakin vaativan liikkeitäkin, niin ehkä sitä voi pikkuhiljaa alkaa kutsua kouluhevoseksi. ;)

Kerran erään valmentajan kanssa juteltiin, että estesukuisista hevosista voi hyvinkin saada kouluhevosia, koska niillä usein on varsinkin hyvä laukka ja voi olla liikettäkin. Sen sijaan kouluhevosista voi olla vaikeampi estehevosta, tosin ei sekään mahdotonta ole.

Näin Latessa heti potentiaalin koulupuolelle sen tahdikkaiden liikkeiden ansioista ja lupaavalta on näyttänyt tähän asti kisaradoillakin. Katsotaan nyt mihin rahkeet riittää.

Minulle Late ei ole estehevonen tai kouluhevonen, vaan paras ystävä, harrastuskaveri ja kilpakumppani.

Pettymyksiä

En sitten päässyt Ypäjän kisoihin tämän flunssan takia. Vielä perjantai aamuna olin sitä mieltä, että lähden kisoihin, mutta kun menin töihin niin kunto romahti täysin ja oli todella kipeä olo. Niinpä tein päätöksen etten voi lähteä sinne. Itku siinä tuli monta kertaa, koska niin paljon olen kisoja odottanut ja niihin treenannut. Mutta eipä auta mikään, joskus elämä on vaan otettava vastaan niinkuin se annetaan. Lähdin töistä kotiin heti kun pystyin ja nyt on vapaa viikonloppu, joten aion levätä koko viikonlopun tekemättä mitään, jospa sitä pikkuhiljaa tulisi kuntoon.

Sanotaan, että tuleehan noita kisoja. Totta tuokin, mutta koska Late ei ole vielä valmis kaikkiin vaativa B luokkiin, ainoastaan oikeastaan vaativa B:0 ja B:1 luokkiin, eli niitä tuskin kovin montaa tulee olemaan kauden aikana. Sen takia harmittaa niin paljon. No, toivotaan että kisakausiakin meillä olisi vielä paljon jäljellä, kunhan nyt edes joku vaativa päästäisiin tällä kaudella ja lisäksi sitten sitä helppoa A:ta.
   En myöskään ole varma kuinka paljon pystyn kesällä kisaamaan, koska meillä on niin paljon kesäleirejä, mutta kyllä kuitenkin varmasti jonkun verran pystyn kisaamaan kesä-elokuussakin. Nyt toukokuussa on suunnitteilla ainakin kolmet tai jopa neljät kisat.

Tässäkin Latella vähän hampaat näkyvissä..

Toinen asia mikä tällä hetkellä harmittaa on se, että haluaisin kovasti päästä valmennukseen. Heidi Svanborg kävi Billnäsissä tämän vuoden puolella kerran, ja piti tulla vielä toisenkin kerran keväällä, mutta ei ole vielä ainakaan päässyt. Tuntuu, että muuten Laten kanssa menee ihan jees, mutta on alkanut aukomaan suutaan vielä enemmän kuin ennen ja välillä vähän leikkii kielensäkin kanssa. Se on ollut Latella aina ongelmana, mutta tuntuu että olisi nyt lisääntynyt. Tai ainakin minusta tuntuu siltä, mitä olen maneesin peileistä ja videoilta nähnyt. Mutta juuri tämän takia olisi pakko päästä valmennukseen, että tietäisin tosiaan miltä ulospäin näyttää ja mikä voisi olla syynä suun aukomiseen.

ikävä valmennuksia

 Hassua on se, että yleensä Late on ihan pehmeä ja kevyt edestä vaikka aukoo suutansa eli se ei välttämättä tunnu käteen ollenkaan, näkyy vain ulospäin.
Jotenkin ihan toivoton olo tämän asian kanssa. Toisaalta, olen koittanut ajatella positiivisesti niinkuin minulla on tapana. Eli jos muuten menee melko hyvin, niin ei kai se koko maailmaa kaada jos suu on vähän rauhaton. Silti se kyllä häiritsee minua ylettömästi ;)
Haluaisin tietää mistä se johtuu ja voisinko jotenkin ratsastaa eri tavalla että se loppuisi, tai täytyisikö kankien säätöjä vähän muuttaa. Toisaalta Late tekee melko samaa nivelilläkin, eli tuskin johtuu kovasti suitsien/kuolainten säädöistä.  
Olen miettinyt, että rauhaton suu saattaa johtua myös Laten kireistä lihaksista tai selästä. Laten selässä kun tosiaan on se "skolioosi" ja vaikka se ei sitä varsinaisesti haittaakaan, niin voihan se tuollaisia pieniä oireita tehdä?! Myös hieronta olisi taas paikallaan.
   Mitä nyt videoita olen nähnyt ja miltä ratsastus tuntuu, niin en osaa sanoa mitä itse voisin ratsastuksessa muuttaa tuota suuta ajatellen. Mielestäni käteni ei ole kovin rauhaton vaan melko vakaa. Ainut on, jos olisin vielä vähän rennompi käden kanssa, mutta toisaalta jos haluan sen kulkevan tarpeeksi koottuna niin se tuntuma on vaan oltava. Ratsastan myös paljon istunnalla, toki joskus kun tekee paljon ja väsyy niin istunnan vaikutus ei välttämättä ole niin hyvä. Pitää kai pakata Late ja lähteä vanhan koutsin luokse Tammelaan ;)

Kisat lähestyy

Näillä näkymin siis aloitamme Laten kanssa kisakauden ensiviikon lauantaina eli 18.4 Ypäjällä.
Olen ilmoittanut meidät 2-tason vaativa B:0 luokkaan.

Nyt on vain sellainen juttu, että minulla on ollut eilisaamusta lähtien kurkku kipeä, vähän etova ja muutenkin voimaton olo. Kuumetta ei ole, mutta ihmeen huono olo voi olla vaikkei kuumetta olisikaan. Tänään aamulla kuitenkin päätin, että menen heti aamusta ratsastamaan, koska iltapäivälle oli luvattu sadetta. Niinpä menin ennen kymmentä tallille, Kivancin ja Masin kanssa. Ratsastin Laten ihan kunnolla, vaikka alussa minulla olikin kovin voimaton olo. Vähän aikaa ratsastettuani unohdin voimattoman oloni keskittyessäni, mutta ratsastuksen jälkeen olo on ollut kyllä tosi huono. Joka paikka särkee ja kun hengitän sisään niin rinnasta pistää. Ei ehkä sittenkään ollut hyvä idea ratsastaa tänään niin kunnolla, mutta jos jotain päätän niin pidän kyllä pääni jossei sitten ole IHAN pakko luovuttaa.
   Vähän tässä siis pelottaa, että tulenko oikein pahasti kipeäksi, etten pääsisikään kisoihin. Se olisi kyllä pahinta mitä voisi tapahtua, koska olen odottanut näitä kisoja niin kovasti ja treenannut paljon. Toivotaan, että tämä flunssa tästä menisi siis ohi!

Treeneistä sen verran, että olen päässyt lähes koko talven aika mukavasti treenaamaan, koska alkutalvi jolloin Late asui vielä tallilla jossa oli vain kenttä, oli leutoa, niin suurimmaksi osaksi pääsin ratsastamaan aika hyvin. Sitten joulukuussa oli Latella vähän rokotuslomaa ja kun se sai potkun polveensa niin sitä paranneltiin. Onneksi se tuli aika nopeasti kuntoon kun sai penicillin -kuurin tuolloin. Tammikuussa oli hyvä kun pääsimme tänne Raaseporiin ja maneesitallille. Niinpä olemme maneesissa päässeet treenaamaan ja nyt keväällä myös taas kentällä jossa on enemmän tilaa.
   Talven aikana olen koittanut saada Laten kantamaan niskansa vielä paremmin itse, sekä yrittänyt jumppailla vinoutta pois. Lisäksi olemme treenailleet laukanvaihtoja. Toki paljon muutakin, mutta nuo ovat olleet ne tärkeimmät, isoimmat jutut. Aika hyvin Late on jo alkanut kantamaan itsensä ja laukanvaihdotkin sujuu suurimmaksi osaksi puhtaasti.
   Valmennuksiin en ole kovasti päässyt talvella, ja sitä olisimmekin vailla. Onneksi meitä edes välillä videokuvataan, niin vähän näen itse miten menee, mutta eihän se sama ole kun jos olisi valmentaja. Välillä olen ihan toivoton ratsastaessani, kun ei välttämättä aina tunnu ihan niin hyvältä enkä tiedä miltä se ulospäin näyttää. Onneksi tosiaan on videot, koska yleensä se ei ulospäin kuitenkaan näytä ihan niin pahalta ;) Vaikka kehittämistä tietenkin aina on.
   Late on myös alkanut saamaan aika kivasti massaa ja lihasta. Olen viimeaikoina ihastellut sen kaulaa, kun alkaa olla lihakset siinä rakentuneet oikein. Ehkä se selittäänkin miksi se jo kantaa itsensä suurimmaksi osaksi aika hyvin. Ennen ei vaan kyennyt siihen puutteellisen lihaksiston vuoksi.

Nyt lähiaikoina olen treenannut aika paljon tuon vaativa B:0:n osioita, ja nyt kahtena viimepäivänä olen ratsastanut radan myös kokonaan. En aio kuitenkaan ratsastaa rataa enää ennen kisoja kokonaisuudessaan, tai maksimissaan kerran. Huomaan, että Late ehkä alkaa jo vähän kyllästymään kun aina tehdään melko samaa. Varsinkin laukanvaihdoista huomasin sen. Se ei tee niitä niin hienosti, jos niitä on tehty paljon, vähän sama tulee helposti esiin lisäyksissä. Mutta jos niistä on ollut vähän taukoa, niin sitten tekee tosi innoissaan ja hyvin.

Tässä siis suunnitelma ensi viikolle (jos nyt vain en tule kipeämmäksi...) :

MA  nivelillä melko kevyt ratsastus, perusjuttuja, siirtymisiä, ei vaihtoja, ei lisäyksiä, alku ja loppuverkat eteen-alas, mutta myös lyhyt työskentelyvaihe, jossa katson että ottaa takaosan alle ja kantaa itsensä edestä.
TI  vp
KE  juoksutus naruilla eteen-alas
TO kangilla kunnon ratsastus, radan osioita, mutta myös muita tehtäviä, mahd. vain yhdet vaihdot molempiin suuntiin, vain yksi tai kaksi ravilisäystä
PE kangilla kevyempi ratsastus, käyn läpi lyhyesti radan osioita, mutta ei liikaa. Tarpeen mukaan katson mitä pitää vielä työstää.
LA kisat
SU kevyt ratsastus tai juoksutus eteen-alas

Laitan loppuun vielä videoita meidän lähipäivien treeneistä. Hauskaa, että jotkut kohdat aina onnistuu ja jotkut eivät. Täydellistä suoritusta ei ole vielä tullut... Ja aina ei ole sama kohta mikä onnistuu tai tökkii, nekin vähän vaihtelee.

Tällä videolla käynti on aika jäykkää ja laukannosto tulee liian hitaasti, mutta keskiympyrät keskilaukassa melko hyvin ja varsinkin vaihdot aika kivasti, puhtaasti.

Tässä vähän ravia. Eka sulkutaivutus ei mennyt ihan nappiin, mutta avotaivutus ja toisella yrittämällä myös sulkutaivutus sujui aika mukavasti.

Tässä tämän päiväinen eka yrityksemme radasta. Meni ihan hyvin tuohon vaihtoon asti, mutta Late ei sittenkään halunnut vaihtaa.. paitsi myöhässä kun käskin kovemmin..

Tässä koko rata. Eka vaihto ei tässäkään sujuvasti, ja varsinkaan tuo pysähdys-peruutus ei ihan onnistunut, mutta oli tässä hyviäkin pätkiä kaiketi ;)

Kirjoittakaapa taas kommenttia. Ja peukut pystyyn, että tästä kunnolla tervehtyisin ja pääsisimme kisoihin!!

Työpäivä tallilla

Tänään kerron teille tämänpäiväisestä työpäivästäni lyhyesti.

Tänään tallilla oli tosi rauhallinen päivä, toki töitä tehtiin kokoajan, mutta ei ollut kiirettä eikä hässäkkää.
   Menin töihin kahdeksaksi, toinen aamuvuorolainen oli jo ruokkinut hevoset, joten aloitin loimittamalla hevosia ja tarhaamalla. Jessica oli lähdössä kilpailuihin viiden hevosen kanssa. Tarhauksen jälkeen siivottiin boxit, heitettiin päiväheinät valmiiksi ja lakaistiin. Myöhemmin jaoin melassit ja kivennäiset, sekä vähän järjestelin paikkoja. Siivosin tänään yhteensä about 16 karsinaa. On melko harvinaista, että siivoan niinkin monta karsinaa, varsinkin nyt kun meillä on ollut lähes kokoajan harjoittelijoitakin. Yleensäkin minulle osuu karsinan siivousvuoroja vain 1-3 viikossa. Tuo on sopiva määrä mielestäni, koska tykkään kyllä karsinan siivouksesta, kunhan sitä ei ole ihan jokapäivä, ainakaan kovin paljoa. ;) Mutta on tosi kivaa siivota boxeja aina välillä. Billnäsissä boxien siivous on sitäpaitsi myös suht. nopeaa ja helppoa, koska sielä pidetään hevosilla pientä patjaa ja karsinoista otetaan kakat pois iltaisinkin.

   Pidin pienen ruokatauon ennen kahtatoista, ja jaoin hevoset päivän tunneille. Sen jälkeen laitoin Leo-hevosen kuntoon ja ratsastin sen. Menin melko kevyesti lähinnä isoja ympyröitä ja suoria uria, kaikissa askellajeissa. Leo on Jessican kisahevonen, joka oli vähän aikaa saikulla, mutta nyt taas palaillut töihin. Tästä voit lukea Leon mielenkiintoisen tarinan: http://www.billnasratsastus.fi/index.php?page=eon

   Ratsastuksen jälkeen vaihdoin vähän vaatetta ja pidin kaksi tuntia. Tunnit alkoivat klo 14. Molemmat tunnit oli koulutunteja. Ensimmäinen tunti helppo C tasoinen about ja toisella tunnilla oli sitten osaavampia oppilaita, joiden kanssa tehtiin avotaivutuksia. Molemmat tunnit meni hyvin ja opettajana sain mahtavia fiiliksiä, kun oppilaat onnistuivat avoissa, vaikka toiset eivät niitä olleet vielä kovin paljoa tehneetkään. :)

   Periaatteessa työpäiväni loppui neljältä, sen jälkeen juoksutin Laten (jonka Kivanc oli harjannut valmiiksi) ja hoidin sen haavan, jonka onnistui eilen jalkaansa saamaan. Kylmäsin myös jalkoja. Haava ei onneksi näyttänyt pahalta, eikä ole kovin suuri. Late onneksi myös liikkui puhtaasti. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei kehitä impparia tai mitään. Kisakausi kun kovasti lähestyy...

   Tallilta lähtö vähän venyi ja venyi taas, kun jäin suustani kiinni kokoajan ja muutenkin viihdyn tallilla niin hyvin. No lopulta kuuden aikaan lähdin kotiin päin. Kiva fiilis jäi työpäivästä.

Kuvat minusta ja Leosta nappasi Joanna Kultanen.

Elämäni hevoset

Facebookissa on kiertänyt haaste listata "elämänsä hevoset". Minäkin tuon haasteen tein, ja aionkin käyttää jotakuinkin samoja tekstejä ja kuvia, joita käytin myös facebooksissa. Listaan elämääni eniten vaikuttaneet hevoset, ja kerron niistä.
   Elämääni on mahtunut todella paljon hevosia, ja moni niistä on vaikuttanut tietysti jollakin tapaa hevoselämääni, ratsastukseeni, mutta nämä seuraavat hevoset ovat painuneet mieleeni parhaiten.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsevät shetlanninponi Lisbeth, sekä risteytysponi Musti. Molemmat olivat Huittisten Ratsastuskeskuksen omistamia opetushevosia. Lisbethillä eli Lissulla ratsastin ensimmäiset vuodet ja kun vähän kasvoin, aloin ratsastamaan enemmän Mustilla. Molemmat olivat tosi kilttejä ja rauhallisia. Niitä oli mukava ja helppo hoitaa ja ratsastaa. Lisbeth ja yksi toinen shetlanninponi myös asuivat parina kesänä meidän kotona, jolloin pääsin enemmän hoitelemaan ja ratsastamaan.

Tässä ratsastan Lisbethillä 3-vuotiaana.

Mustilla ensimmäisissä kilpailuissani.

Musti. Näyttää aika isolta, mutta minä vain taisin olla pieni?

Seuraavaksi esittelen Bronson-ponin. Se tuli Huittisten Ratsastuskeskukseen ollessani 6- tai 7-vuotias. Ihastuin Bronsoniin heti. Muistan, että moni muukin ihastui ja halusi hoitaa sitä. Muistaakseni minä hoidin Bronsonia kerran viikossa.

Bronson ei ollut tallin omistuksessa, vaan se oli myytävänä. Olimme juuri tuolloin ostaneet Tammelan paikan ja äiti ajatteli, että saisin oman ponin sinne, Samppa hevosen kaveriksi. Olisin halunnut juuri Bronsonin, ja äitinikin siitä tykkäsi, mutta valitettavasti se oli liian kallis. Niinpä meillä ei ollut varaa Bronsoniin.

Ehdin menemään Bronsonilla ensimmäiset tallin ulkopuoliset kilpailuni, joista tuo yksi kuvakin on.

Bronson oli todella kiltti ja sillä oli hyvä opetella ratsastamaan.

Kaunis Bronson

Ekat tallin ulkopuoliset kisat. Meikäläisen kisatakki on hieman suuri. Se ei kuitenkaan haitannut, päästiin palkintojen jakoonkin. :D

Nyt esittelen Tango-vaarin, eli ensimmäien oman ponini. Eli kun en saanut Bronsonia, niin sain Tangon. Huittisten Ratsastuskeskuksen vanhan opetusponin, jonka oli tarkoitus tulla meille viettämään eläkepäiviään. En ollut koskaan ratsastanut Tangolla, kun äiti kysyi, että haluaisinko Tangon omaksi, koska siihen meillä olisi varaa, ja se olisi hyvä opetusmestari.

Muistelen, että ihan aloittelijat eivät sillä ratsastaneet. Tango oli myös kova potkimaan karsinan seiniä. Hieman omalaatuinen poni, mutta hyvä hyppäämään. Taisin kerran kokeilla Tangoa, ja sehän lähti sitten meidän mukaamme Tammelaan. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta olin toki iloinen saadessani oman ponin. Ja voi kuinka rakas siitä tulikaan.

Tango, jonka nimi vaihtui pian Vaariksi, reilu parikymppinen kun oli ehti olla meillä kolmisen vuotta. Se kävi välillä myös tunneilla ratsastuskoulussamme ja minä pääsin oikeasti opettelemaan ratsastusta Vaarin kanssa. Sen kanssa aloin kisaamaan esteitä seuratasolla 80cm luokkiin asti. Vaari rakasti hyppäämistä ja se meni esteet yleensä vauhdilla ja korkealta. Vaari on myös ensimmäinen hevonen jonka kanssa sain ahaa-elämyksen ja sain sen kulkemaan oikein päin, kaula kaarella. En tiedä voiko vielä peräänannosta puhua, mutta sinne päin. En koskaan unohda sitä kertaa, kun äiti piti meille tuntia ja loks vaan poni alkoi kulkemaan oikein päin ja kevyesti. Siihen astihan se oli kulkenut kuin kirahvi, pää pystyssä.

Muistan myös kun vaarin loppu lähestyi. Se alkoi olemaan vaisumpi ja söi huonommin. Äiti sanoi, että ne oli vaarin viimeisiä päiviä, että olisi parempi päästää se vihreämmille laitumille. Muistan kuinka syksyllä sänkipellolla ratsastin vaarilla viimeisen kerran ja itkin. Tämä poni oli minulle todella tärkeä ja opetti paljon.

Ylimmässä kuvassa olemme saavuttaneet seuranmestaruus pronssia. Olisko vuosi ollut 1999?

Seuraavana vuorossa welsh part bred poni Nightingale eli Natte. Natte ostettiin meille tuntiponiksi, olisiko ollut vuonna -99 vai .98. Natte oli juuri sopivan kokoinen minulle, ja tykkäsin siitä tosi paljon joten aloin ratsastaa sillä usein. Lopulta Natte siirtyikin enemmän minun omaan käyttööni ja kävi vain välillä tunneilla. Natte oli kiltti hoitaa ja ratsastaakin, mutta välillä aika tammamainen ratsastaessa. Itse olin tuolloin välillä myös melko pippurinen, joten muistan, että kävimme välillä pientä vääntöä ;D

Nattella aloin käymään Tiina Loisan estevalmennuksissa, joissa hyppäsimme 90cm ratojakin, ja kisasin ainakin 80cm luokissa. Kisasin Nattella myös koulua seuratasolla helppo C-B luokissa. Nattella muistaakseni starttasin myös ensimmäisen alueluokan kouluratsastuksessa, ja tuosta kilpailusta saimme kannustuspalkinnon Hymiö gr

Olin Nattella myös poni meetingissä vuonna 2000. Aloin kasvamaan Nattelle liian pitkäksi, ja kapasiteettikin alkoi olla siinä rajoilla, joten jouduin luopumaan siitä, jotta saisin isomman ponin. Natte myytiin opetusponiksi Poriin. Oli kovin haikee lupua Nattesta, sekin opetti minulle paljon ja oli tosi tärkeä.

Hyppyjä Natten kanssa seurakisoissa, ehkäpä vuonna -99 tai 2000?

Polly. Kolmas ponini, jolla piti olla enemmän potentiaalia kuin Nattella. Polly oli enemmän esteponi, ja nuori sellainen. 5-vuotias. Koska itsekään en vielä kovin vanha ja kokenut ollut, ei ehkä ollut paras vaihtoehto ostaa niin nuorta ponia minulle. Välillä meni hyvinkin, mutta välillä löysin itseni esteiden seasta. Poni alkoi kuitenkin potkimaan taaksepäin, jos siltä tippui, ja kerranhan kävi sitten pahemmin, niinkuin edellisessä postauksessa kerroin, niin minulta sääriluu meni poikki. Tämän ponin toimesta. Niinpä tämä poni ei minulla kovin kauaa ehtinyt olemaan ja se myytiin pois. No opin kuitenkin tältäkin ponilta jotain, eli ainakin sitkeyttä. Ja silloin kun se hyppäsi hyvin, se oli oikeasti kivaa. Lisäksi en olisi ehkä koskaan tavannut miestäni Kivancia jos tämä poni ei olisi potkaissut jalkaani poikki. Se on sit taas pitkä story, mutta meidän piti lähteä katsomaan Espanjaan maailmanmestaruuskisoja juuri silloin kun jalkani katkesi, joten en sitten päässyt sinne. Sen sijaan pääsinkin myöhemmin Turkkiin, jossa tapasin Kivancin ;)

Ronn Est.

Rontti oli ensimmäinen hevoseni.  Ajateltiin, että Pollyn jälkeen tarvitsen jonkun varman ponin tai hevosen, jolla pääsen nousemaan aluetasolle.

Rontti oli juuri sitä. Reilu 150cm korkea eestinhevonen. Pommin varma, vähän laiskanpulskea. Osasi koulukiemuroita, mutta ei ollut ihmeelliset liikkeet. Hyppäsi reilua metriä, varma, ei kieltänyt, vaikka joskus saattoi pudottaa jonkun puomin.

Itseasiassa Rontti ostettiin vielä kun minulla oli kipsi jalassa. Äiti koeratsasti sen ja mä katsoin. Olimme varmoja että se olisi juuri sopiva luottopolle siihen tilanteeseen ja näin oli.

Kisasin Rontilla seura- ja aluetasolla esteitä 100cm asti (joku 110cm uusinta) ja koulua helppoa B:tä. Osallistuimme myös Villivarsa Cup:iin, jossa sijoituimme kuudensiksi.

Rontti oli ihan mahtava luottopolle ja sopiva hevonen nostamaan minut aluetasolle!

Rontin kanssa myös maastoilin enemmän kuin muiden hevosten kanssa, koska se oli niin varma siinäkin touhussa.

Degage. En edes muista miten päädyin Dekalla ratsastamaan, mutta se oli äitini kaverin hevonen ja asui jonkun aikaa meidän tallilla, oli kai ensin ratsastettavana yhdellä toisella ihmisellä meidän tallilla. Jotenkin minä kuitenkin aloin sillä ratsastamaan, olisiko ollut 14-vuotiaana. Kävin sillä aluevalmennuksissa kouluratsastuksessa ja muutenkin kävin välillä Kiki Nybergin valmennuksissa sen kanssa. Laten isä oli Roi Du Ballet, joten sillä oli oikein kivat liikkeet, MUTTA osasi olla aika luonteikaskin.. Mörköjä näkyi aika usein ja osasi olla nopeakin liikkeissään. Tykkäsin Dekasta tosi paljon, ja olin varma, että menestyisin sen kanssa koulupuolella, jos saisimme aikaa. Deka tuli myyntiin ja koitin puhua äitiä ympäri että saisin sen, mutta ei. Oli kuulemma liian luonteikas minulle, kun niin nuorikin olin. Itse olin ihan eri mieltä ja olin kyllä vähän katkera, etten saanut sitä. Kisasimme menestyksekkäästi seuratasolla helppoa B:tä ja joku helppo A:kin mentiin, sekä ehdimme mennä parit aluekisat. Dekalla opin lisää kouluratsastuksesta, ja opin myös kuinka ratsastaa kyttääviä hevosia. Välillä jouduin hakemaan liinan tallista kesken ratsastuksen, että sain juoksutettua ensin pahimmat höyryt pois. Ikinä ei kuitenkaan tiennyt varmaksi millä päällä Deka oli, koska välillä se ei kytännyt juuri ollenkaan ja välillä ei juuri muuta tehnytkään. :D

Tämä heppa muistutti tietyllä tavalla Latea. Tosi seurallisia hevosia molemmat ja periaattessa tosi kilttejä, hyväliikkeisiä, mutta näkee mörköjä ja osaa olla nopeita.

Weltmann. 

Veikko tuli meille 1-vuotiaana ja se oli puoliksi minun nimissäni (vaikka se puolikas oikeasti kuuluikin äidilleni :D) ja Virpi omisti puolet. Äiti koulutti Veikkoa, ja myöhemmin minäkin aloin ratsastamaan sillä. Äiti meni Veikolla muutamat koulukisat, mutta Veikon ollessa 6-vuotias (2004) aloin minäkin sillä kilpailemaan.
Loppupelissä Veikolla ratsastimme lähinnä minä ja Virpi, äiti vain silloin tällöin kiireinen kun oli. Kävin Veikolla Tiina Loisan (ent. Vähämäki) estevalmennuksissa ja parhaimmillaan hyppäsimme jopa 120cm rataa treeneissä. Kilpailin Veikolla esteillä aluetasolla lähinnä 100cm luokissa. Sijoituksiakin tuli kiitettävästi, parhaimpana saavutuksena Hämeen aluemestaruuksissa taitomestaruus pronssi (2007). Muutenkin pärjäsimme esteillä varsinkin taitoluokissa.
Veikko ei muuten erikoisesteitä kyttäillyt, eikä muutenkaan kielellyt juuri ollenkaan. Jonkun puomin saattoi kylläkin joskus tiputtaa Hymiö wink

Kouluratsastuksessa kilpailin Veikolla helppo B- Vaativa B tasolla aluetasolla ja muutama helppo A kansallisella tasolla. Veikon kanssa pääsin siis nousemaan myös kansalliselle tasolle. Kansalliselta tasolta ei sijoituksia tippunut, mutta kokemusta kyllä. Aluetasolla tuli kyllä sijoituksia ja voittoja.
Osallistuimme myös Hevoshullu Powercupiin, jossa sijoituimme kuudensiksi, voittaen kouluosuuden kirkkaasti.

Niin ja onhan meillä koulupuolelta junioreiden aluemestaruus hopea vuodelta 2006, kulta 2007 ja pronssi nuorten aluemestaruuksista 2008. Sekä aluejoukkuemestaruus hopea 2006, pronssi 2007!

Veikon kanssa suoritin myös ratsastuksenohjaajakoulun väli- ja loppukokeita. Sieltäkin yhdestä estenäytöstä viitonen, josta olen vieläkin ylpeä Hymiö wink Hymiö tongue

Veikko on opettanut minulle todella paljon varsinkin ratsastuksessa ja kilpailemisessa. Veikkohan siis osaa vaikka mitä, kotona olen päässyt treenaamaan passagea ja laukkapiruetin alkujakin, sekä laukanvaihtoja. Veikko on ollut luonteeltaan täysi 10! Se on ollut kiltti ja helppo käsitellä, vaikka muistan kyllä kuinka se nuorena poikana mm. pukitteli esteiden jälkeen aikamoisia pukkejakin Hymiö grin Silti se on ollut ja on edelleenkin mulle luottopolle! Se on ollut myös niin monipuolinen, kun on voinut kisata sekä koulua, että esteitä.. maastovarmakin se on. Tähän hevoseen voin luottaa 100 prosenttisesti.

Tämä hevonen on myös ollut pisimpään elämässäni. Myimme oman puolikkaamme pois jokunen vuosi sitten, nykyään Virpi yksin omistaa Veikon. Edelleenkin olen hieman mukana Veikon elämässä Hymiö smile Tässä vaiheessa onkin hyvä kiittää Virpiä, että olen saanut olla mukana Veikon elämässä ja rauhassa sain aikoinani puuhata, valmentautua ja kilpailla sen kanssa niin paljon kuin halusin. Yhteistyö sujui hyvin.

Hyvinkäällä aluekisoissa Veikolla

Veikolla aluekisoissa Hämeenlinnassa

Harmonieuse Baybel. Selle francais tamma.

Betsy on ollut minulle erityisen tärkeä hevonen.Se sopi minulle kuin nenä päähän ja sen selässä olo oli kotoisa. Olimme oikeastaan sielunkumppaneita. En olisikaan sitä myynyt kelleen muulle kuin Vilmalle!

Betsy oli minun ensimmäinen "oikea" estehevonen. Se oli kisannut menestyksekkäästi kansallisissa 120cm luokissa.

Se oli nopea, eikä yleensä ikinä pudottanut. MUTTA Todella tarkka! Tällä hevosella todella oppi ratsastamaan esteitä, koska se ei hypännyt josset tuonut todella tarkasti sopivassa rytmissä oikeaan kohtaan. Muistan alkuaikoina yhden Tiinan valmennuksen, jossa putosin 3 kertaa..Hymiö grin Mutta aloin tosiaankin oppia hyppäämään kunnolla!

Betsy oli todella kiltti ja mukava käsitellä ja ratsastaessa miellyttämisen haluinen, mutta tosiaankin herkkä ja hypätessä varsinkin tarkka.Joskus tammamainen. Betsy näki aika paljon mörköjä ja oli kova säpsyilemään. Osasi myös olla melkoisen nopea liikkeissään. Betsyllä oli/on tapana roikottaa kieltä. Se tapa sillä oli siis alusta lähtien, ties mistä oppinut aikoinaan. Betsy ei ollut liikeihme, mutta se teki kaikennäköisiä koulukiemuroitakin. Piruetit onnistui hyvin, koska takaosa oli niin voimakas. Pääsin tekemään myös sarjavaihtoja treeneissä. Tosiaan kouluradoille Betsystä ei kuitenkaan ollut, koska ei liikettä, näytti kieltä ja esim. ne vaihdot ei ollut sellaisia näyttäviä vaihtoja vaan estehevosen tapaan aika nopeita Hymiö grin Keskiraveiissa venytti kyllä ihmeesti askelta.
Kantakirjasin Betsyn ja se sai II palkinnon.

Kilpailin Betsyllä 90-110cm luokissa aluetasolla. Useimmiten sijoituimme, koska Betsy tosiaan oli nopea ja tarkka jaloistaan. Mutta jos sillä oli tammapäivä niin tuli hylky. 120 luokkiin ei koskaan päästy kisaamaan (paitsi yksi uusinta, joka meni siihen asti hyvin, kunnes ratsastin väärän radan -.-) Tämä heppa on kerännyt aika monta ruusuketta ruusukekaappiin. Betsyllä suoritin myös osan ratsastuksenohjaajakoulun välikokeista.

Betsyllä olen käynyt silloin tällöin ratsastamassa edelleenkin, tosin nyt en ole ehtinyt pidempään aikaan. Mutta edelleen haluan kuulla Betsyn kuulumisia ja käydä moikkaamassa. En olisi tosiaankaan myynyt Betsyä kenellekään muulle kuin Vilmalle, koska tiesin että sielä siitä huolehditaan varmasti todella hyvin ja se saa loppuelämän kodin.

Ping-Pong RUS

Reiska ostettiin meille opetushevoseksi ja oikeastaan myös pelastettiin se. Reiska nimittäin oli pelkkä loimenkuivatusteline kun se meille saapui ja loimi pidettiin päällä alkuajan kokoajan, niin karun näköinen se oli. Syötettiin sille tosi paljon heinää, viherpellettiä jne. ja niin se alkoi pyöristymään. Pikkuhiljaa alkoi myös työnteko ja alkoi ajanmittaan saamaan myös lihasta. Reiska oli tosi kiltti ja älyttömän osaava hevonen. Niinkuin nimestä näitte, se on aikoinaan tuotu Venäjältä. Osasi sarjavaihdot, piaffet, passaget ja mitä ikinä osasi pyytää. Minäkin pääsin tekemään näitä liikkeitä sen kanssa. Liikettäkin Reiskalla oli ihan kivasti, varsinkin kun ne osasi kaivaa esille. Reiska oli siis todellinen kultakimpale ja opetti paljon myös tuntiratsastajille. Se hyppäsi myös tosi kivasti, mutta siinä säästimme Reiskaa jonkun verran, vanhan jännevamman vuoksi. Alkuaikoina kun Reiska tuli, niin hyppäsin sillä jotkut seurakisat ja sarjalle askel ei sopinut, jolloin tipuin käteni päälle ja se murtui. En en kyllä todellakaan syyttänyt Reiskaa, päin vastoin, oma moka. Hyppäsin Reiskalla kyllä sen jälkeenkin ja koulua varsinkin menin. Maiku kisasi Reiskalla aluetasolla koulua.

Reiska oli meillä ratsastuskoulun loppuun asti ja valitettavasti myimme sen väärälle ihmiselle. Lopputuloksena se, että Reiska palautettiin meille kolmijalkaisena, ja ympäri kroppaa revittynä haavoille. Oli jätetty vieraiden hevosten kanssa suoraan laitummelle, sen enempää vahtimatta. Vieläkin itku tulee, koska Reiska, maailman kiltein hevonen ei Koskaan, ei koskaan ikinä olisi saanut tuollaista loppua, mutta niin vain kävi. 

Hymiö frown Emme voineet tietää, että joutuu sellaiseen paikkaan.
Reiskahan siis lopetettiin sitten, kun meille palautettiin, koska ei olisi toipunut enää ja olisi joutunut kärsimään. Olen niin täynnä vihaa ja surua, aina kun tätä asiaa ajattelen.

Mietin usein, että Miksi, oi miksi Reiska oli joutunut kokemaan niin kovan elämän.. juuri ennen meille tuloa ja kun meiltä lähti. Niin maailman paras luonteinen ja miellyttämisen haluinen hevonen kun olla ja voi! Ikävä Reiskaa, mun parasta työkaveria, sitä se tosiaan oli, kaikin puolin. Hymiö heart

Reiska

Samuelsson eli Samppa oli äitini suomenhevonen, joka oli siis äitillä jo Huittisissa ja se muutti kanssamme Tammelaan. Lopulta Samppa jäi ratsastuskouluumme opetushevoseksi. Myös minä ratsastin Sampalla jonkunverran, ja jotkut kisatkin mentiin. Samppa ei ollut ihan perinteinen suokki, koska se oli aika lyhytrunkoinen, ei mikäään jyrä, kevyt ratsastaa ja teki todella pontevat pyöreät hypyt. Laukka oli tosi hyvä pyörivä. Yleensä en ihan kovasti ole tykännyt suokeista, mutta Samppa oli kyllä erityinen herkkyytensä ansiosta. Samppa myös pärjäsi hyvin Nuorten Suomenhevosten katselmuksessa, jossa voitti estepuolella.

Samppa sai kuitenkin suolikierteen, olisiko ollut about 10-vuotiaana. Se leikattiin ja selvisi siitä. Valitettavasti vuosi, pari sen jälkeen Samppa jouduttiin kuitenkin lopettamaan, äkkinäisen pahan mahavaivan vuoksi. Samppaa jäi todella moni kaipaamaan ja se opetti monille paljon.

Kozerog. Kapsu oli meidän oma kasvatti. Sen isä on Riant, joten sillä oli kivat liikkeet, mutta myös ratsastaessa luonnetta. Emänä kiltti opetushevosemme Baffini. Opetin Kapsulle paljon asioita opiskeluaikoinani. Harjailin sitä, taluttelin, ajettiin takaa, totutin suitsiin, satulaan.. Kaspu oli kuitenkin vähän haastava, joten ratsukoulutuksessa se oli Vähämäellä vajaan kuukauden ajan. Olikin saanut ratsuttajiakin alas selästään, kunnes lopulta nöyrtyi. Itsekin kävin ratsastamassa sitä loppuajasta Vähämäellä Tiinan silmän alla. Sitten Kapsu tuli kotiin ja jatkoin itse äitin kanssa sen koulutusta. Opetin Kapsulle paljon asioita lähinnä koulupuolella, mutta hyppäsinkin välillä pieniä esteitä. Kävin kuitenkin harvoin maastossa, ja en tiedä oliko se vai mikä, mutta Kapsu alkoi hyppimään pystyyn. Muuten se oli niin kiva ratsastaa, joustavat kivat liikkeet, tosi kevyt ja pehmeä edestä, mutta nousi välillä ihan piikkisuoraan pystyyn. Lisäksi teki joskus sellaisia rodeoloikkia, että selkä ylös, pää alas ja kaikki jalat ilmaan. Kerran tipuinkin laitumella ratsastaessani ja olkapääni repesi. Olkapää vieläkin vaivaa välillä rasittuessa liikaa. Lisäksi Kapsu juoksi kerran ylitseni tallin käytävällä kun pelästyi. Taas tuli sairaalareissu.. Niskaani kuvattiin, eikä siinä havaittu mitään murtumia tms. tapahtuneesta aiheutunutta, mutta huomattiin, että pientä rakenteellista epämuodostumaa niskassani on. 

Tykkäsin Kapsusta toisaalta kovasti, ja mietin, että johtuiko sen pelleilyt vain "teini-iästä" ja odottelin jos se alkaisi rauhoittumaan. Oli päiviä kun se meni tosi kivasti, mutta päiviä kun mistään ei tullut mitään ja aloin vähän jännittämäänkin sen kanssa ratsastusta. Pääsin kuitenkin kilpailemaankin Kapsun kanssa ja nuorten hevosten festivaaleista 4-vuotiaana se sai hyvät prosentit. Ravista oikeinkin hyvät pisteet. Menin myös muutamat avoimet helppo C ja B luokat aluetasolla, joku sijoituksin tuli, mutta Kapsu ei aina halunnut näyttää parastaan kouluradalla, vaan meinasi hyytyä sinne, joten prosentit ei ollut päätä huimaavia.

Lopulta päätin myydä Kapsun, koska halusin, että ratsastus olisi hauskaa, eikä minun tarvitsi aina jännittää, että koska se hyppää pystyyn ja kaadutaan tai jotain. Myytiin Kapsu yhdelle hieman rämäpäälle (heh) ratsastuksenohjaajalle, joka kilpaili sillä kenttääkin, ja sehän olikin kuin luotu laji Kapsulle! Mietin näin myöhemmin, että ehkä en antanut sille tarpeeksi vaihtelua.. ja muutenkaan sitten kemiat vaan ei tainneet ihan kohdata.

Kapsu 4.v.

Kapsun ekat kisat

5-vuotiaana, ennen myyntiä.

3-vuotiaana ekoja ratsastuksia kotona.

Late Night.
Tutustuin Lateen jo vuonna 2008 (?) kun Late tuli Nealle. Nea kisasi Latella lähinnä esteitä. Pidin silloin tällöin tunteja Nealle ja Latelle, lähinnä koulutunteja. Näin Latessa heti potentiaalin kansallisen tason kouluradoillekin, koska sillä oli hyvät ja tahdikkaat liikkeet. Kävi mielessä, että voi jos pääsisin tolla hepalla ratsastamaan/kisaamaan, koska sillä voisi jopa pärjätä. Pidin sen kuitenkin vain omassa mielessäni.

Vuodet vieri, ja edelleenkin aina joskus pidin Latelle ja Nealle tuntia, mutta tosi harvakseltaan.
Sitten yksi kaunis päivä selasin facebookia, ja katsoin, että Latelle etsitään vuokraajaa. Mä olin tuolloin ollut hevoseton ja ratsastanut vähemmän muutaman kuukauden ja oli kauhea hevoskuume. Omaa en kuitenkaan halunnut ostaa, ja Late olisi juuri sellainen hevonen jota halusin. Kysyin heti Nealta, että olisiko Latea mahdollista saada ylläpitoon ja jos voisin tulla Latea kokeilemaan. Nea sanoi, ettei ylläpitoon antaisi muuten, mutta mulle voisi antaa Hymiö wink No kävin testaamassa Latea pari kertaa, silloin syksyn pimeydessä ja tuulessa, ja Late oli ovela, koska tuolloin ei nähnyt yhtään mörköä ja meni suht kivasti.

Niinpä Late tuli mulle ylläpitoon silloin marraskuussa 2012. Late oli aika lihasköyhä, koska se oli juuri ollut melko pitkällä sairaslomalla (pikkuinen yritti tulla aidan ali ja siinä vähän loukkasi itseään). Aloimme sitten pikkuhiljaa tekemään töitä. Alussa Late koitti välillä kiskoa edestä ja kiihdyttää tahtia. Pikkuhiljaa tahti ja muoto alkoi paranemaan, mutta taisi siinä melkein vuosi vierähtää, ennenkuin lopetti kiskomisen kokonaan ja alkoi suurimmaksi osaksi kulkea rauhallisemmassa tahdissa. Seuraava vaihe oli saada Late käyttämään vielä paremmin takaosaa ja kantamaan niska paremmin. Sitä saadaan edelleenkin kehittää, mutta on jo paljon parantunut. Laten kanssa ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista koska se näkee aika usein mörköja ja osaa olla kovin nopea liikkeissään. Onneksi kuitenkin olen oppinut tuntemaan Laten ja yleensä vähän tiedän, mitä seuraavaksi onn tapahtumassa.
Olen oppinut Laten kanssa myös malttia, koska sen kanssa harvemmin komentaminen auttaa. Hermostuu yleensä vain enemmän jos komentaa tai hermostuu, mutta rauhoittamalla,rentoutumalla rauhoittuu. Olen myös oppinut sen, että varsinkaan tämän hevosen selkään ei kannata nousta jos itsellä huono päivä. Se vaistoaa sen heti ja hermostuu.

Kisoissa olemme edenneet urapolun mukaisesti eli aloitimme 2013 seura ja aluetasolla helppo B-A luokista, joissa myös sijoituimme. 2014 kaudella kisasimme alue- ja kansallisella tasolla helppo A luokissa. Keräsimme aluekisoista aikas paljon sijoituksia ja olimmekin senioreiden Hämeen ratsukkokohtaisessa aluerankingissa neljänsiä. Lisäksi ansaitsimme meille molemmille ensimmäisen kansallisen sijoituksen. Saimme kaikista paitsi yksistä kisoista yli 60%. Olin äärimmäisen tyytyäväinen kauteen 2014. Se oli menestyksekkäin kisakauteni kouluratsastuksessa. Kerrankin minulla on hevonen jolla on liikettä pärjätä kansallisissakin.

No, nyt kun muutimme tänne Raaseporiin, kysyin Nealta, että saanko Laten mukaan. Nea sanoi, että tottakai ja myöhemmin Nurmiset myös tarjosivat jos haluaisin ostaa Laten. En ollut ajatellut ostoa, mutta en kauaa miettinyt kun tein päätöksen, koska Latesta on tullut minulle todella tärkeä, ei pelkästään ratsuna vaan myös ystävänä. Niinpä Late on nyt minun oma. Olen tosi kiitollinen, että olen saanut Laten kanssa rauhassa puuhailla ja minuun on luotettu. Olenkin vienyt Latea aika paljon eteenpäin tässä 2,5 vuoden aikana.

Luonteeltaan Late on kiltti käsitellä ja tosi seurallinen. Välillä suorastaan huomionkipeä. Ratsastaessa tosiaan osaa olla nopeakin liikkeissään, kun mörköjä näkee. Luottamus molemmin puolin on kasvanut tässä yhteisen ajan myötä.
Toivottavasti meillä on vielä monen monta mukavaa yhteistä vuotta edessä ja pysymme molemmat terveinä.

Toivottavasti jaksoitte lukea. Vai tuntuiko teksti jo pitkästyttävältä? Pahoittelen, että fontti välillä vähän vaihtelee tässä postauksessa, olen sen verran huono näiden koneiden kanssa ;)

Seuraavaksi varmaankin postaan jostakin työpäivästäni.