sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Reilu viikko treeniä takana...ja paljon vielä edessä ;)

Vihdoin olemme olleet molemmat kunnossa Laten kanssa *koputtaa puuta*.
Kaviopaise siis tuli kuntoon heti kun se avattiin ja pidettiin siinä muutama päivä haudetta.

Nyt reilun viikon verran Late on siis liikkunut jo normaalisti. Aloittelin liikutuksen silloin viime viikon lauantaina juoksuttamalla, ja Maria on käynyt ratsastamassa sillä sen 2 kertaa viikossa, niinkuin yleensäkin.
Sen lisäksi olemme käyneet treenaamassa lumihangessa, nyt kun lunta vihdoinkin on ja sitä kun ei tiedä milloin se taas sulaa...luultavasti pian, koska ovat luvanneet vesisadetta ylihuomiselle.
Niinpä olen käyttänyt hyväkseni tämän lumisen ajan, ja kaikki muut ratsastuskerrat jolloin itse olen ratsastanut olemme olleet hangessa, paitsi viime viikon tiistaina menin maneesissa. Jessicalla oli sielä mukava puomi-kavaletti harjoitus jota sitten innostuin menemään. Lopuksi menin kyllä ihan kunnon kouluratsastustakin. Late on ollut nyt taas kovin energinen ja nähnyt vähän enemmän mörköjäkin, niinkuin yleensäkin talvisin.
Hangessa Late käyttäytyi pitkään hyvin, mutta tänään kun meitä oli sielä useampi ja yksi ratsukko lähti välillä kauemmaksi, niin Latella sitten meni kuppi nurin. Jumitti paikalleen hyppi pystyyn ja koitti kääntyä. Onneksi aina välissä oli sujuviakin pätkiä ja Late oli oikein aktiivinen ja otti takajalat alle ;) Aiemmat kerrat kun olemme olleet hangessa, on mukana ollut vain yksi toinen ratsukko ja olemme olleet suht lähekkäin kokoajan, niin Late on menny tosi nätisti. Tänään tosiaan stressaantui ihan kunnolla ja oli tosi hikinenkin ratsastuksen jälkeen. Toivoisin, että huomenna pääsisin vielä hankeen niin jäisi vähän parempi maku suuhun tuosta hankihommasta, kun tosiaan näyttää siltä, että kohta ne lumet sulaa.

Hankitreeni ja kavalettitreeni ovat hyviä juttuja myös kouluratsastuksen kannalta, varsinkin kun Latella ei ole mikään maailman aktiivisin takaosa, niin se auttaa aktivoimaan niitä takajalkoja. Lisäksi molemmat ovat hyvää lihastreeniä ja myös vaihtelua hevosen (ja ratsastajankin) pääkopalle.

Tänään Kristina oli kuvaamassa menoamme kauniissa lumisissa maisemissa, tässä otoksia:


Kääk, mihin se yks kaveri nyt lähti???!!!!

pirtsakkana..



jo nousee takajalat..:)





Kiitos Kristina kuvista!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Huonoja ja hyviä uutisia

No nyt tuli ainakin talvi ja lunta!

Meidän treenikausi loppusyksystä saakka on ollut Laten kanssa hyvin katkonainen.
Jommalla kummalla on aina ollut jotain pientä vuorotellen. Ensin minulla  oli töissä kovin kiireistä ja sen takia ratsastin vähän harvemmin Latella. Sitten minun selkä niksahti. Latella välillä ollut kenkä irti ja kerran ontui sen vuoksi. Rokotuksesta Latelle tuli iso patti kaulaan, jolloin taas hieman ontui ja oli muutenkin koko kaula krampissa ja sai sulfakuurin, joten tuolloin tuli reilun viikon loma taas. Sitten minun polveni venähti, vaikka onneksi se tuli äkkiä kuntoon. Välissä pääsimme pari viikkoa kunnolla treenaamaan, jonka jälkeen Late alkoi yhtäkkiä ontua ihan kunnolla.
Oli levossa, mutta silti ontuma melkeinpä vain paheni. Kun ontuminen jatkui jo toista viikkoa, ajattelin, että nyt täytyy oikeasti tutkia asia. Jalassa ei siis näkynyt juurikaan mitään ulospäin. Vain hyvin lievä turvotus oik. etusessa, jonka huomasi vain vertaamalla toiseen etuseen. Ajattelin, että voisi olla kaviopaise, mutta varvaspulssia ei löytynyt, eikä aristanut kavionpohjaa vaikka painelin kovasti kaviokoukulla. Hieman lämmin kavio oli toisinaan. Säteet ovat myös hieman pehmeät ja repaleiset, mutta sitä Latella on ollut ennenkin, eikä ole siitä ontunut. Sädemätää ei kuitenkaan ole, koska säteet eivät eritä mitään, eikä haise.

No, tänään tuli sepät ja näytin Laten heille. Olin ajatellut, että he katsovat sen ensin ja jossei mitään löydy, niin sitten klinikkareissu. Ensin ei meinannutkaan mitään löytyä, koska kengittäjäkään ei löytänyt varvaspulssia ja säteistä sanoivat ettei ole niin pahat, että niiden vuoksi ontuisi. Mutta kun koitti kaviopihdeillä niin Late arkoi selkeästi oik. etusen anturan kohdalta. Ensin kuitenkin epäilivät, että vain mustelma tullut tms., koska sieltä ei tullut nestettä tai mitään, mutta lopulta nestettä tuli!
   Huh, helpotusta. Eli siis onneksi ontuma ilmeisestikin johtuu vain kaviopaiseesta ja se saatiin nyt avattua. Nyt sitten vaan kaviohaudetta ja toivotaan, että tulisi pian kuntoon! Seuraavassa kengityksessä viimeistään katsotaan miltä näyttää, ja jos arkoo niin sitten pohjallinen. Kavionpohja kuulemma sillä on niin ohut. Onneksi meillä on hyvät sepät, ja onneksi Latella ei sitten taida olla mitään isompaa ongelmaa jalassa!

Olen kuitenkin kylmännyt etujalkoja ja laittanut lämppäreitä tässä viimepäivinä, vaikka onkin kokoajan ollut sellainen olo, etten hoida "oikeaa asiaa", mutta toisaalta ajattelin ettei siitä haittaakaan ole ja olenpahan ainakin tehnyt voitavani.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman kuvan, jotka Sofia otti joulukuussa kun ratsastelin. Kuvista tosiaan huomaa, ettei olla kunnolla pystytty treenaamaan. Late saisi taas vaihteeksi olla pyöreämpi ja lihaksetkin vähän tippunut. Tämän vuoksi taas tuntuu, ettei satulakaan ihan istu.. Oma istuntakin päässyt lösähtämään, kun on vaan ratsastellut eikä ratsastanut ;) No toivotaan, että Late nyt kuntoutuu, eikä meille enää tulisi mitään tyhmiä esteitä treenaamiselle, niin eiköhän se siitä taas! :)







Ainakin venyttää oikeaoppisesti eteen-alas :)

vaihto

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Hööks reissu

Ratsastusseurallamme oli tänään Espoon Hööksissä privaatti tilaisuus, jossa oli paljon alennuksia ja myös pientä purtavaa meille. Viime vuonna oli samanlainen tilaisuus, mutta tuolloin en päässyt mukaan. Kiva kun tänään pääsin. :)
   Olin katsellut aiemmin jo Hööksin nettisivuilta, että mitä kivaa sielä voisi olla ja mitä tarvitsisin. Oikeasti en kyllä tarvinnut paljon mitään, paitsi työkengät, koska vanhat alkaa olla rikki. Kengät jotka ajattelin ostaa olikin yllätyksekseni paikanpäällä 50% alennuksessa, joka oli kiva ylläri! Niinpä sitten oli varaa ostaa vähän jotain muutakin vielä ;) Tosin silti ylitin budjetin muutamalla eurolla, koska mukaan tarttui yksi vähän turhakin ostos....


Tässä kuvat ostoksista, ja kuvien alla lisää tietoa niistä:



Eli ihan ekana löysin nuo kengät jotka olin ajatellutkin ostaa. Alkuhinta oli 75€, mutta olivat tosiaan 50% alennuksella, joten sain ne oikein mukavaan hintaan alle neljälläkympillä.

Sitten mietin, että tarvitsisinko jotain muuta ja ajattelin, että joku paita voisi olla tarpeellinen. Löysin tuon pinkin paidan, jossa on ihana karva sisällä. Sekin oli 50% alennuksella, alkuperäinen hinta 54,90€.

Seuraavana silmiin osui tuo ihana koiran toppatakki, jota olin netissäkin ihaillut.. Tämä on kuitenkin se ns. turha ostos josta puhuin, koska Masilla kuitenkin on jo lämmin takki, joten oikeastaan sille ei ollut tarvetta. Se oli kuitenkin niin hieno, joten en voinut olla ostamatta sitä! Se ei ollut edes alennuksessa, maksoi about 31€. En ollut edes varma onko se sopiva, näytti jotenkin isolta. Kokeiltiin heti kotona ja oli onneksi sopiva. Ja on se hieno ;)

Sitten eksyin osastolle jossa oli koiranpetejä.. Yksi tallilainen juuri katseli yhtä kissalle, ja ajattelin, että tuohan olisi sopiva Masin kuljetusboxin pohjalle, kun nyt sielä on vanha lakana joka on aina rypyssä. Se sattuikin olemaan myös muistaakseni 40% alennuksella, joten peti lähti about 10 eurolla.

Sitten vielä löysin sukat, jotka oli puoli-ilmaiset koska alkuhinta oli 5,90e ja ne oli -40%.

Kaikki muut ostokset siis olivat oikeasti ihan tarpeellisia ja edullisiakin, että tuo takki Masille nyt oli vähän heräteostos, mutta ei se mitään.. Joskus täytyy ostaa heräteostoksiakin. Varsinaista heppakamaa en siis ostanut, eikä Latella oikeestaan nyt ole edes isommin tarvetta mihinkään tarvikkeisiin.

Oli kiva reissu. Kiitos seurasta kaikille! :)