tiistai 27. syyskuuta 2016

Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan

Niinkuin ehkä joku tarkka on jo huomannut, niin jouduimme jättämään Laakson kisat väliin, joiden oli tarkoitus olla meidän kauden päätöskisat. Valitettavasti kuitenkin pieleen menneet aluemestaruudet taisivat päättää kauden.

Tosiaan koko syksyn Late on tuntunut hieman väsyneeltä. Aluemestaruudet menivät ihan mönkään, koska Late yhtäkkiä väsähti pahasti. Tuohan ei ole ollenkaan Laten tapaista. Ajattelin kuitenkin, että väsymys johtuu vain siitä, että olemme nyt treenanneet enemmän, ja kokoajan ajattelin, että kunhan ne Laakson kisat vielä käydään niin sitten Late saa lomailla ihan rauhassa. Juuri ennen Laakson kisoja, perjantaina tuli kuitenkin käänne. Olin juuri menossa ratsastamaan Latella ja se oli tosi haluton lähtemään karsinasta ja kirjaimellisesti sain vetää Laten kentälle. Heti huomasin, ettei kaikki ole kunnossa. Hyppäsin kuitenkin selkään, jotta voin arvioida tilannetta vielä paremmin.
Late oli tosi haluton etenemään, tosin pari mörköä näki kyllä. Mutta eteenpäin ei halunnut mennä, eikä reagoinut pohkeeseen. Yleensähän Late reagoi pohkeeseen herkästi. Jatkoin kuitenkin vielä kevyttäravia, kunnes Late alkoi liikkumaan tosi oudosti. Epäpuhtaasti. Vaihtelin suuntaa ja annoin ohjaa vähän pidemmäksi ja koitin saada sitä vain menemään eteenpäin. Ravi kuitenkin vain paheni. Mielestäni se ontui vasenta takajalkaa, mutta en ole varma johtuiko se selästä vai jalasta. Ontuma tuntui niin erikoiselta selkään.
Jokatapauksessa tämän n. 10 min. ratsastuksen jälkeen hyppäsin alas selästä. Huomasin, että Late oli ihan hengästynyt tämän lyhyen keventelyn jälkeen. Sen kyljet ja sieraimet liikkui tosi isosti. Ei normaalia. Vein Laten takaisin talliin ja keskustelin asiasta muutaman henkilön kanssa. Tulin siihen tulokseen, että Late saa nyt lomailla ihan rauhassa ja mittailen sen lämpöä. Ehkä sillä on joku lievä virus tai jotain? Tosin ontuma ja väsyneisyys ei välttämättä liity toisiinsa. Tai voihan ne liittyäkin. Sitä kun ei tiedä. No jokatapauksessa ensin loma, ja sitten katsotaan taas pitääkö viedä klinikalle tms. Kuumetta Latella ei ole ollut ollenkaan ja on syönyt kokoajan tosi hyvin. Oireina siis vain väsyneisyys ja se lievä epäpuhtaus, joka näkyi vas. takasessa. Aiemmin hieman kirkasta räkää.



Noh, Late sai lomailla reilun viikon. Loman aikana toki harjailin sitä muutaman kerran ja kerran kun harjasin huomasin, että kas uusi vaiva oli taas saapunut. Tällä kertaa sillä oli sään vierellä selässä rykelmä aika isoja patteja. Ei märkiviä tai mitään vaan aika isoja noin peukalonpään kokoisia patteja rykelmä. Ei ole voinut tulla satulasta, kun satula ei edes ole ollut selässä melkein viikkoon. Mietin jos se olisi tullut ötököistä, mutta outoa että sitä on vain yhdessä kohdassa. Seuraavana päivänä oli alemmas kylkeen tullut uusi rykelmä samanlaisia patteja ja takapuoleen yksi vähän erilainen märkivä rupi. Tallilla kävi eräs eläinlääkäri jolle näytin patteja ja hän sanoi, että ovat voineet saada alkunsa ötökänpistoista, jos iho on niistä mennyt rikki ja bakteeri päässyt sisälle. Ehdotti pesemään hexocililla. Tämä tapahtui siis eilen, joten tänään pesin Laten. Eilen myös huomasin, että vas. takajalka oli vähän normaalia enemmän turvoksissa. Tässä kyseisessä takajalassa oli kesällä parikin haavaa, jotka kyllä hoidin tuolloin hyvin. Nyt kuitenkin niiden päälle oli mudostunut rupea. Rasvasin iho- ja haavavoiteella, jospa ne pehmiäisi ja lähtisi irti.

Tänään myös ratsastin Latella, ja nyt liikkui ihan puhtaasti. Ei kuitenkaan edelleenkään ollut kovin energinen, vaikkei nyt kovin halutonkaan. Ei kuitenkaan mielestäni täysin normaali ja varsinkin kun hengästyi taas normaalia enemmän jo pelkästä alku keventelystä. Tosin Latelle on kasvanut jo tosi paksu turkki, joten silläkin on varmaan asiaan vaikutusta. Vasen takajalka oli tänään parempi, ei normaalia enempää turvotusta. Kylmäsin sen kuitenkin samalla kun annoin hexocilin vaikuttaa.



Aika hankalaa joskus näiden eläimien kanssa, kun ei oikein tiedä mistä kiikastaa. Nyt ajattelin jatkaa niin, että liikuttelen Latea kevyesti, en edes joka päivä ja mittailen lämpöä ja seurailen yleistilaa. Koitan ehtiä klippaamaan sen sunnuntaina ja sitten jos edelleen hengästyy helposti ja on väsähtänyt ratsastaessa niin olen yhteydessä eläinlääkäriin. Luultavasti veisin sen klinikalle, jotta voitaisiin tutkia kunnolla. Ehkä verikokeet olisi hyvä ottaa ja tutkia ettei vatsassa ole hiekkaa? No katsotaan nyt tosiaan viikko vielä eteenpäin ja sitten ryhdytään toimiin jos tilanne ei ole normalisoitunut.

torstai 15. syyskuuta 2016

Kaikenmoista mennyttä ja ajankohtaista

Videomateriaalia Paimion kisoista 28.8

Tässä ihan ensiksi nämä videot Paimion kilpailuista, jotka lupasin tänne linkittää. Vaihteeksi taas totesin kuinka hyviä ja opettavaisia nuo videot ovat. Aina ei kuitenkaan tunne ole ihan sama kuin miltä ulos näyttää. Esimerkiksi tuossa helpossa A:ssa Late tuntui tosi hyvältä ratsastaa, pehmeältä, kevyeltä, tahdikkaalta jne. kokonaisuudessaan helpolta. Videolta näkyy, että se kuitenkin hieman painaa niskan välillä alas ja voisi olla aktiivisempi. Myös suu on hieman levoton, mikä on ollut Laten onglema jo pidempään. Muuten kuitenkin meni mukavasti ja teknisesti suoritti suurimmaksi osaksi hyvin. Vaativan rata näytti melko samalta miltä tuntuikin.

Helppo A:5

Vaativa B:1


Estekilpailuissa 7 vuoden tauon jälkeen

Kaikenlaista on ehtinyt tässä pienessä ajassa tapahtua, sillä niinkuin otsikko kertoo, osallistuin Laten kanssa estekisoihin! Olen jo pitkään suunnitellut osallistuvani meidän oman tallin 1-tason kisohin, mutta aina ennen on ollut koulukisat samaan aikaan muualla tai jotakin etten ole voinut osallistua. Nytkin mietin, että kannattaako osallistua sillä estekisa oli lauantaina 10.9 ja kouluratsastuksen aluemestaruudet sunnuntaina 11.9. Päätin kuitenkin osallistua, koska koulukiemurat ovat sujuneet ihan hyvin ja ei kai se haittaa että edellisenä päivänä hyppää kun esteetkin ovat niin pieniä. Onpahan Latellakin sitten iloinen mieli estehyppelöiden jälkeen lähteä koulukisoihin seuraavana päivänä.
Starttasimme niinkin huimassa luokassa kuin 60cm. Viimeksi starttasin vuonna 2009 metrin luokassa. Late on tainnut startata myös metriä, mutta sillä ei taida olla ihan niin pitkä tauko kuin minulla. Jokatapauksessa en ole nykyään  kovin paljoa esteitä treenannut. Silloin tällöin yksittäisiä tai paria, kolmea estettä, korkeuskin n. 70cm. Välillä myös erilaisia puomi- ja kavalettiharjoituksia ollaan menty. Kokonaista rataa ei oltu hypätty yhdessä kertaakaan ennen kisaa :D Eli tässä tuli nyt aika monta syytä minkä takia osallistuimme näin pieneen luokkaan.


Late oli tosi kiva ja rento verkassa. Myös varsinainen suoritus alkoi hyvinkin rauhallisesti ja rennosti.. Vähän jopa jouduin herättelemään Latea kakkosesteelle. Sille tuli hyvä hyppy. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut esteen päällä ja hetki jatkettiin ristilaukassa.. En tiedä johtuiko siitä vai jostain muusta, mutta Late päätti kieltää kolmosesteelle. Saattaa olla että johteena ollut lehmienkuva vaikutti myös asiaan. En kuitenkaan ollut yhtään varautunut kieltoon, koska Late on aina hypännyt kaiken mitä eteen olen pistänyt. No, ei muutakuin uusi lähestyminen ja tällä kertaa ratsastin aika napakasti. Loppurata meni siis ihan hyvin kun aloin vaan ratsastamaan vähän terävämmin. Toiseen vaiheeseen ei tietenkään kiellon vuoksi päästy, mutta olin silti tyytyväinen rataan. Niin vähän ollaan esteitä nykypäivänä harjoiteltu, että siihen nähden meni hyvin. Meillä oli myös tosi kivaa, ja meikäläiselle tuli taas vähän kipinä hypätä ;)



Kuten kuvasta näkyy niin koulusatulalla hyppäsin. Itseasiassa tuo koulusatula ei edes ole hullumpi hypätä, mutta toki siinä alapohje pääsee hieman hypyissä heilahtamaan eikä ole niin tuettuna, kuten tuosta viimeisestä kuvasta näkyy. Kivaa oli jokatapuksessa, meillä molemmilla! Alla vielä video suorituksestamme:


Tässä voisinkin esittää samalla haasteen kaikille kouluratsastajille; menkääpä välillä myös estekisohin ;)


Aluemestaruudet Lohjalla

Tosiaan sitten estekisojen jälkeen heti seuraavana päivänä suunnattiin Etelä-Suomen aluemestaruuksiin. Tällä kertaa ei menneet kisat ihan putkeen. Täytyy heti sanoa, että vika ei ollut ollenkaan estekisojen, sillä Late oli verkassa tosi kiva! Verkka oli maneesissa, joten vilkuilin menoamme myös isoista peileistä. Late näytti tosi hyvältä. 
Mutta mitä tapahtui sitten? En itsekään ole ihan varma, mutta taisin verkata vähän liikaa. Late on nyt muutenkin ollut aika väsynyt loppukaudesta, niin lyhyempi verkka (lämpimässä maneesissa) olisi varmasti ollut parempi. Jostain syystä kuitenkin jatkoin verkkaamista vaikka Late oli jo hyvä. Yhtäkkiä sen energiat vaan katosivat ja se alkoi painaa kädelle. Yritin vielä korjata asiaa ennen suoritusta, mutta eipä ollut enää mitään tehtävissä. Late ei vaan yksinkertaisesti reagoinut vaikka koitin korjata sitä eteen ja ylös. Eipä olla vähään aikaan noin huonoa suoritusta tehtykään. Olin jopa vähällä keskeyttää. En kuitenkaan ole keskeyttäjä tyyppiä joten sisulla vedettiin loppuun asti. Olo radan jälkeen oli kyllä sellainen, että olisin voinut vaikka vajota maan rakoon. Ohjelmana oli vaativa B junioreiden esiohjelma. Tulokseksi saimme 59,2%. Ihan oikeudenmukainen tulos. Jopa olisimme voineet saada huonommat prosentit. Ihme kyllä tuolla tuloksella sijoituimme tasantarkkaan luokan puoliväliin eli 15/30. Eipä näistä kisoista muuta kerrottavaa.

Vielä olisi tarkoitus startata Laaksolla II-tason kisoissa tulevana lauantaina. Olen nyt kuitenkin vähän flunssainen, joten saa nähdä päästäänkö lähtemään. Toivottavasti.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Hippomedi koulucup finaali ja vähän muuta

28.8 Sunnuntaina kilpailtiin Paimiossa 2-tasolla Hippomedi koulucup:in finaali, johon on ollut kolme eri osakilpailua ennen finaalia. Olimme Laten kanssa osallistuneet niistä kahteen, joista toisen voitimme toukokuussa. Niinpä pisteet riittivät hyvin finaaliin.
Finaali ratsastettiin puhtaalta pöydältä, eli enää ei aiemmin saaduilla pisteillä ollut merkitystä. Osakilpailut, sekä finaali ratsastettiin helppo A-tasolla. Finaalin ohjelmana oli helppo A:5, eli todella tekninen helppo A ohjelma.
Voittopottina finaalin voittajalle oli tiedossa loimi sekä 300€ rahapalkinto. Köyhä kun olen, niin rahalle todella oli tarvetta. Niinpä nämä kilpailut ovat olleet minulle oikeastaan kauden tärkein kilpailu ja tavoitteena on ollut kokoajan voittaa finaali.


   Onneksi pystyin treenaamaan kisoja edeltävät pari viikkoa tosi hyvin ja hyvällä pohjalla. Late oli tuntunut kivalta ja olimme harjoitelleet paljon radan osioita, joten lähtökohdat oli hyvät. Pieni mutta meinasi tulla matkaan, kun muutama päivä ennen kisoja Late onnistui vaihteeksi saamaan pienen haavan jalkaansa. Hoidin kuitenkin sitä niin hyvin kuin pystyin, joten onneksi siitä ei koitunut ongelmaa.
   Niinpä pääsimme kuin pääsimmekin starttaamaan Paimiossa finaalissa. Olin aiemmin myös hieman huolissani, ettei tuo helppo A:5 ole ollenkaan meidän ohjelma, koska siinä tapahtuu niin paljon kaikkea ja varsinkin monta käynnin kautta vaihtoa. Treenasin kuitenkin niitä niin paljon, ettei ne enää ollut ongelma ja pääsin lähtemään kisoihin hyvällä mielellä.
Finaaliin osallistui vain 8 ratsukkoa, mutta kaikki hyviä ratsukoita joten tiesin, että periaatteessa kuka vaan voisi voittaa.


   Late oli verkassa kiva. Teki kaikki asiat hyvin ja varmoin mielin lähdin radalle. Radan kulmalla oli kameramiehet, joita Laten piti hieman ensin kytätä, mutta tosi nopeasti se unohti ne ja luotti minuun. Rata sujui niinkuin oli tarkoituskin, ilman rikkeitä ja muutenkin hyvin. Late toimi kuin unelma ja taas sain kokea sen ihanan yhteen hiileen puhaltamisen tunteen. Olin radan jälkeen tosi iloinen ja ajattelin, jossei nyt tule hyvä tulos niin jo on ihme. Tulokseksi saimme 65,62% ja menimme luokan kärkeen. Vielä oli pari ratsukkoa menemättä jälkeeni, joten jännitystä riitti. Varsinkin kun näin viimeisen ratsukon radan. He menivät tosi hienosti, joten tiesin, että he voivat mennä johtoon. En ole pitkään aikaan jännittänyt niin paljoa kuin silloin. Pelkäsin, että viimeinen ratsukko menee ohi, mutta tietenkin toivoin, että Laten kanssa voitamme ja tiesin senkin olevan mahdollista. Onni oli myötä ja niin veimme Laten kanssa voiton kyseisessä luokassa ja samalla koko Cup:issa!! Olin tosi iloinen, koska voittoa tulimme hakemaan enemmän kuin mistään muista kilpailuista. Ykkössija tuli sitä paitsi reilulla kuudella pisteellä, eli selvä voitto.





Lisäksi starttasin samoissa kilpailuissa vielä vaativa B:1 luokassa. Nyt saatoin mennä seuraavalle radalle ilman paineita hyvällä mielellä. En ehtinyt oikeastaan ollenkaan verkata tähän seuraavaan luokkaan, koska se alkoi niin pian edellisen palkintojenjaon jälkeen ja luokassa oli poisjääntejä. Onneksi heti kun pääsin aitojen sisäpuolelle sain tehdä yhdet vaihdot molempiin suuntiin, ja sitten eikun radalle vaan. Late oli myös tällä radalla hyvä. Aavistuksen ehkä väsähtäneempi, ja jouduin välillä korjailemaan, että kantaisi itsensä. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen myös tähän suoritukseen. Tulokseksi vaativasta saimme 63,95%, Ihan hyvät prossat siis. En kuitenkaan uskonut että pääsisimme sijoille, koska luokassa starttasi vielä aika nimekkäitä ratsastajia. Luokassa sijoittui 3 ratsukkoa ja ennen viimeistä ratsukkoa oltiin vielä kolmantena. Olin kuitenkin aivan varma, että tuo viimeinen nimekäs ratsastaja menee meistä ohi. Hänen hevosesa kuitenkin päätti hieman keulia alkutervehdykseen mentäessä jne., joten pääsimme kuin pääsimmekin palkinnoille. En olisi voinut paljoa tyytyväisempi olla näihin kisoihin!!



Mainittakoon vielä, että lisäksi kävin 27.9 vähän lämppäämässä näihin kilpailuihin Teijon 2-tason kisoissa. Sielä starttasimme helppo A:2 luokan tuloksella 63,53% ja voitimme myös tämän luokan!

Aivan mahtava viikonloppu! Kiitos kaikille asianosaisille ja varsinkin reippaille hevosenhoitajille! Aina ei voi voittaa, mutta kylläpä maistuu makealta kun välillä edes voittaa! :)

Olen tilannut meidän radat haven:ilta, joten postaan ne myös teille nähtäväksi heti kun saapuvat.

Vielä olisi parit kisat meillä edessä tällä kaudella. Tsemppiä myös kaikille muille loppukauteen!







Postauksen kuvat on ottanut Henni-Leena Helenius // http://henskunvalokuvaus.kuvat.fi/
Hän osaa ottaa hienoja kuvia ja nopea palvelu! :)