lauantai 17. joulukuuta 2016

Hevosen oikeanlainen liikunta

Hei rakkaat lukijat!

En ole teitä unohtanut, vaikka hieman hiljaiseloa blogini onkin viimeaikoina elänyt. Minulla on tekeillä postaus marraskuisesta Espanjan reissustamme, jolla kävimme katsomassa hevosia ja valmentautumassa. Valitettavasti suurinosa kuvista on kuitenkin vielä siskoni kamerassa, joten en ole vielä kovasti edistynyt tuon postauksen kanssa.
 No, hyvää kannattaa odottaa. Jos nimittäin tykkää lukea ja ihailla kuvia eteläisistä maisemista ja kauniista hevosista, niin silloin tulet pitämään tulevasta postauksestani. Siinä vaan tosiaan saattaa mennä tovi, ennenkuin pääsen sen julkaisemaan.

Tässä hieman esimakua seuraavasta postauksesta, jota tosin saatte hieman vielä odottaa...


No nyt aiheeseen. Minun on nimittäin tehnyt mieli jo pidempään avautua tästä kyseisestä aiheesta, jota otsikkokin jo sivuaa. Hevosen oikeanlainen liikunta. En löytänyt aivan sopivaa otsikkoa asialle, jota nyt haluan käsitellä, mutta tuohon suuntaan.

Eli oikeastaan ylipäätään hevosen liikunnan tärkeyttä haluaisin korostaa. Ensinnäkin hevonen on luotu liikkumaan, ja aika moneen asiaan liike on myös lääkettä. Aikoinaan villihevoset vaelsivat monia kilometrejäkin päivässä, ja usein joutuivat myös pakenemaan saalistavia eläimiä. Niinpä hevoset ovat tottuneet liikkumaan, joten liikunta niille on hyvin tärkeää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
  Itse pidän itsestäänselvyytenä sellaisia asioita, kuten kovan rasituksen jälkeen seuraavana päivänä hevonen tulee liikuttaa, ja mielellään silloin kevyempi liikutus. Samoin ennen rankempaa päivää hevosen olisi tullut liikkua. Hevonen ei myöskään tarvitse varsinaisia vapaapäiviä, sillä myös vapaapäivänä hevosta olisi hyvä vähintääkin kävelyttää, mikäli hevosella ei ole isoa tarhaa jossa se oikeasti myös liikkuu itse.
    Jos mietitään vaikkapa ihmistäkin, niin varmasti paikat kipeytyvät jos liikut vain harvoin ja varsinkin jos heti liikut rankemmin. Myös loukkaantumisen riski suuresti kasvaa, jos liikunta ei ole suunniteltua ja järkevää.
 
Itse pyrin siihen, että Late liikkuu 6 kertaa viikossa, ja yksi vapaapäivä. Vapaapäivänä vähintäänkin paljon tarhailua, mutta välillä myös kävelytystä/maastakäsittelyä. Viikossa kolme kunnon treenipäivää ja 3 hieman kevyempää, tai välillä voi olla neljäkin kunnon treeniä varsinkin kisakaudella kun lasken kisatkin "kunnon treeniin". Välillä pitää myös muistaa pidemmät lepojaksot, jotta hevosen lihaksisto palautuu kunnolla. Suositus olisi, että 5-6 viikon välein hevosella olisi yksi kevyempi viikko. Tällöinkään liikutusta ei tulisi kokonaan unohtaa, jollei hevonen sitten ole esimerkiksi isolla laitumella jolla liikkuu itse.
  Joskus toki suunnitelmiin voi tulla muutoksia, kuten meillä on tänä syksynä käynyt, koska Late tai minä itse olemme sairastelleet vähän vuoronperään.
En kuitenkaan koskaan jätä hevoselle vapaapäivää suoraan kisojen/valmennuksen/esteharjoituksen tai muuten rankemman treenin jälkeen. Olen todella tarkka palauttavasta päivästä. Ja niinkuin jo aiemmin mainitsin niin myös ennen rankempaa päivää on tärkeää liikuttaa hevonen. Näin voimme ennaltaehkäistä monia vammoja ja kipuja hevosella!

Hevosen liikuntamuotoja kannattaa myös vaihdella, koska ensinnäkin vaihtelu virkistää - niin hevosta kuin ratsastajaakin ja erilaiset harjoitukset vaikuttavat hevoseen ja sen kroppaan eri tavalla. Ensinnäkin maastoilu tekee hevosen psyykeelle hyvää, ja varsinkin jos maasto on vaihtelevaa, eli ylä- ja alamäkiä tekee se hyvää varsinkin hevosen takaosan lihaksistolle. Myös oksat ja puut jne maastossa voivat olla hyviä, jotta hevonen joutuu katsomaan mihin astuu ja se auttaa hevosen koordinaatioon. Erilaisilla pohjilla ratsastaminen (kuitekin järkevästi) tekee yleensä hevoselle hyvää, tällöin tärähdyksiä tulee eri voimakkuuksilla ja eri suunnista, jolloin se on jalkojen rakenteelle terveellistä. Todella kovalla/liukkaalla pohjalla, kuten todella jäisellä tiellä ratsastaminen ei kuitenkaan ehkä ole järkevintä.

Puomiharjoitukset myös kouluhevoselle ovat hyviä, niistä saa vaihtelua ja taas varsinkin takaosan lihaksisto ja takajalat joutuvat eri tavalla töihin. Myös koordinaatio paranee, sekä  laukan säätely tulee konkreettisemmaksi jos esimerkiksi teet laukassa suhteutettua väliä johon säädät askeleita. Voit mahduttaa samaan väliin jopa 7 laukka-askelta ja kunnolla eteen ratsastamalla tulla samaisen välin neljällä askeleella!

Jos kouluratsastaja oikein innostuu voi hän rakentaa muutaman esteen. Toki on niitä hevosia joilla voi olla jotain sellaisia vaivoja, ettei hyppääminen tee hyvää, mutta silloin voi käyttää vain kavaletteja tai maapuomeja. Jos hevonen kuitenkin on kykenevä hyppäämään, mutta ratsastaja ei, niin varmasti kyytiin oi löytyä joku lainakuski, joka mielellään hyppää.

Myös perus kouluratsastuksessa harjoitukset kannattaa suunnitella ja harjoitteita kannattaa vaihdella. Myöskään yhdelle päivälle ei kannata sysätä kaikkea mahdollista, kuten vaikka vaihdot,sulut,vastalaukka, piruetit.. Mielummin kannattaa ottaa yksi tai kaksi pääharjoitetta, joita tekee. Tosin ennen kisoja saatan tehdä useamman jutun ja tarkastaa, että ne sujuu hyvin, niitä sen enempää "hinkkaamatta".

Myös juoksutus hevoselle silloin tällöin on hyvä. Itse juoksutan talvisaikaan yleensä kerran viikossa, kesäisin hieman harvemmin. Hevoselle tekee hyvää liikkua välillä ilman satulaa ja ilman ratsastajan painoa. Jos on villimpi hevonen, sen voi antaa liinassa hieman purkaa energioitaan, tai voi harkita jopa vapaana juoksuttamista. Varsinkin nuorille hevosille tekee hyvää välillä päästä ihan kunnolla purkamaan energioita.
   Itse juoksutan yleensä Laten eteen-alas selän läpi rennoksi sellaisella "naru-apuohjalla" joka tulee selän yli, kainaloista ja sitten kuolaimiin kiinni. Tuo apuohja on nimenomaan hyvä siihen, että hevonen lähtee venyttämään eteen-alas. Talvisaikaan ratsastaessa Late saattaa olla vähän säikky, joten en aina uskalla antaa ihan tarpeeksi ohjaa selästä, jotta se voisi venyttää kunnolla, sen takia teen sen juoksuttamalla.

Vielä yksi ajattelun arvoinen juttu. Jos olet ollut kisoissa, todellakin suosittelen seuraavaana päivänä kevyttä, palauttavaa liikutusta, koska kilpailut jo itsessään ovat melko rankka suoritus hevoselle. Kyllähän kisoissa kuitenkin annetaan parastaan, joten se vaatii hevoselta paljon. Oletko tullut ajatelleeksi, että myös kuljetus vaikuttaa hevosen lihaksistoon. Hevonen joutuu yllättävän paljon tasapainottelemaan trailerissa, joten lihakset joutuvat jopa trailerissa töihin suhteellisen paljon. Sen takia kävelytän hevosta yleensä hetken heti myös trailerimatkan jälkeen.





Summa summarum: Oikeanlainen ja säännöllinen liikunta yhdistettynä palautumiseen ylläpitää hevosen terveyttä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti