maanantai 10. elokuuta 2015

Koivumäki Dressage weekend (osa 1)

Osallistuimme Laten kanssa Salon Vaskiolla Koivumäen tallilla järjestettyihin 2- ja 3-tason kilpailuihin 8.-9.8.

Lauantaina oli 2-tason kilpailu, jossa starttasimme kaksi luokkaa. Ensin oli vuorossa helppo A (Fei:n CCI/CIC** A kenttäkilpailuohjelma 2009), myöhemmin illalla vaativa B:0.


Ensimmäinen luokka ei mennyt ollenkaan hyvin. Teimme varmasti kauden huonoimman suorituksen ja siitä jäi todella paha maku suuhun. Ongelmana oli se, että oli kuuma ilma ja en tiennyt, että kilpailu on myöhässä, joten tuli verkattua vähän liikaa. Lisäksi kentän pohja oli juuri uusittu, joten se oli hieman raskas. Niinpä Late oli radalla turhan löysä ja roikkui hieman ohjalla. Myönnän, että taisin itsekin olla vähän löysä enkä vaikuttanut tarpeeksi hevoseen. Lisäksi pysähdys/peruutus ja toinen käynnin kautta vaihto meni pilalle, koska joku viisas ravasi hevosellaan parkkialueella, niin että Late ihmetteli sitä ja pysähtyi nostaen pään ylös katsomaan sinne.
Olin todella harmissani radan jälkeen ja tiesin, etten saa edes yli kuuttakymmentä prosenttia kyseisellä suorituksella, varsinkin kun tuomareilla tuntui olevan aika tiukka linja. Tulos oli 58,87%, eli aivan surkea tulos meille. Olin niin pahoilla mielin radasta, että tein päätöksen, etten enää ratsasta tuollaista rataa, enkä ota tuollaisia tuloksia. Kyse kun ei ollut edes mistään hevosen mörköjen näkemisistä!



Late pääsi lähes kolmeksi tunniksi lepäämään traikkuun ja itse katselin avustajana olevan Kristinan kanssa muiden suorituksia. Kokoajan psyykkasin itseäni, että nyt täytyy saada hevonen aktiivisemmaksi ja ratsastaa kunnolla seuraavassa luokassa. Sanoin Kristinallekin, että jossei me nyt seuraavassa luokassa onnistuta niin revin pelipöksyt...


Otin aika lyhyen verkan vaativaan, mutta vaadin Latea nyt enemmän hommiin. Kerran sipasin raipalla verkassa ja se auttoi! Huom, sipaisin, se riittää Latelle. Yleensä en käytä Latella raippaa ollenkaan, muutakuin pakon edessä, koska silloin yleensä takapää lentää. Tässä tilanteessa se oli kuitenkin hyvä ratkaisu, koska Late heräsi ja alkoi ottamaan takaosaa paremmin alle, ja sitä kautta kantamaan itseään edestä. Täsmentääkseni vielä, minulla on siis raippa lähes aina mukana, mutta todella harvoin sitä käytän.

Toinen rata meni oikein sujuvasti. Kerran Late meinasi vähän löystyä ja painua alas, mutta nyt korjasin rohkeammin kuin edellisellä radalla ja sain sen paremmaksi taas. Olin tyytyväinen radan jälkeen, koska tunsin, että onnistuimme. Late oli taas se ihana Late radalla. Lisättyyn raviin herra lähti kunnon powerilla sanoen mamille "istu alas vaan ja ole, niin mä hoidan homman" ja säilytti tahdin ja työnnön loppuun asti. Seiskoja tuli lisätyn ravin lisäksi avotaivutuksesta oikealle ja 7.5 toiselta tuomarilta avotaivutuksesta vasemmalle.



Loppukommenteissa toinen tuomari sanoi "Siro hevonen. Yritä ratsastaa vielä tasaisemmalle tuntumalle enemmän ylämäkeen. Käynti irtonaisemmaksi" ja toinen " Kiva ja tasainen suoritus. Ajoittain painuu  alle, eli nenä eteen, niska ylös."
Olen samaa mieltä tuomareiden kanssa. Ainahan sitä parannettavaa on noissa asioissa.




Kävelin loppukäyntejä, kun Kristina sanoi, että olen toisena ja sain 63,5%. Olin tosi iloinen, eikä tarvinnutkaan repiä pelipöksyjä ;)

Lopulta sijoituimme luokassa kolmansiksi kolmestakymmenestä ratsukosta. En olisi voinut tyytyväisempi olla meidän toiseen vaativa B suoritukseen. Tämä oli siis ensimmäinen vaativa B sijoituksemme.


Seuraavassa postauksessa kerron sunnuntain kisasta ja saatte lisää kuvamateriaalia, koska paikalla oli parikin valokuvaajaa. Lisäksi mahdollisesti tiedossa videomatskua.

Kannattaa seurata blogia, koska lähiaikoina koitan saada aikaiseksi myös Riilahti-postauksen! :)


Ps. Älkää unohtako klikata tuosta alhaalta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti