Sunnuntaina siis osallistuimme Koivumäessä 3-tason kilpailuun ja luokkana oli vaativa B:1.
Tämä oli siis debyyttimme kansallisen tason vaativassa luokassa. Tiesin, että taso on siis heti kovempi kun siirrytään kansalliseen kisaan. Tavoitteena oli kuitenkin saada ainakin se 60%, mielellään yli, ja ettei nyt aivan häntäpäässä tuloslistalla oltaisi.
Late tuntui ihan kivalta verryttelyssä, eteni kivasti ja oli hyvä edestä. Ajoittain suu olisi voinut olla rauhallisempi, mutta kantoi itsensä ihan kivasti ja kevyenä. Tällä kertaa sain juuri sopivan verkankin tehtyä, niin että Late ehti vertyä, muttei kuitenkaan väsähtänyt.
Suoritus alkoi oikein mukavasti, oli kiva fiilis ratsastaa. Valitettavasti radan edetessä loppussa tuli pari kallista rikettä. Ensimmäinen vaihto tuli aivan liian myöhässä, koska Late ei ollutkaan aivan kuulolla, eikä vaihtanut silloin kuin pyysin. Onneksi sentään saimme tehtyä vaihdon lävistäjälinjan aikana ja se oli kaikesta huolimatta puhdas. Mutta, koska vaihto oli rutkasti myöhässä tuli siitä numeroiksi 5 ja 5,5.


Lopputulos oli tasan 60% ja olin siihen tyytyväinen, koska tulivat nuo verottavat rikkeetkin. Tuloslistalla olimme 19./32. Kokonaisuudessaan ihan jees ensimmäiseksi vaativaksi kansalliseksi, mutta tottakai nuo rikkeet harmittaa, koska ilman niitä olisi tulos ollut aika paljon parempi..

No taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin! :)
Tässä vielä video päivän suorituksesta:
Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut Annika Mäki. Suuret kiitokset hänelle onnistuneista otoksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti