My history

Koko hevoshistoriastani voisi oikeastaan kirjoittaa kirjan, mutta ajattelin nyt tässä ensimmäisessä kunnon postauksessani käydä vähän lyhyemmin läpi hevoselämäni historiaa tähän päivään asti. Ihan kaikkea en tosiaan viitsi kirjoittaa tai siihen menisi niin kauan aikaa.

   Äitini on tosiaan myös ammatiltaan ratsastuksenopettaja. Hän aloitti ratsastuksen jo lapsena, ja on kilpaillut kansallisella tasolla. Hän on myös saavuttanut mm. junioreiden SM pronssia kouluratsastuksessa. Hänen monet oppilaat ovat myös menestyneet kilpailuissa. Äitini kautta minäkin siis olen kasvanut kiinni hevosiin ja ne ovat minulle elämäntapa.
   Olen syntynyt Hämeessä, Tammelassa, mutta ollessani 1-vuotias muutimme Huittisiin, koska äitini aloitti työt siellä, Huittisten Ratsastuskeskuksessa.

Ensimmäisen kerran olin hevosen selässä istumassa kahden viikon ikäisenä (jossei äitin mahassa ratsastamista lasketa mukaan). Äitini ollessa töissä ratsastuskeskuksessa ratsastin jo hyvin pienenä aina välillä talutuksessa shetlanninponilla Lisbethillä. Varsinaiset nappulatunnit taisin aloittaa 4- tai 5-vuotiaana. Tosin tuolloin keskityin enemmän keskustelemaan taluttajan kanssa kuin ratsastukseen. Ilman taluttajaa tunnin mittaisilla tunneilla aloin ratsastamaan suunnilleen 6-7-vuotiaana. Tuolloin kilpailin myös ensimmäiset kilpailut. Olin aika monena päivänä viikosta mukana ratsastuskoululla ja hääräilin sielä isompien tallityttöjen kanssa ja hoidin hevosia.

   Ollessani 8-vuotias vanhempani ostivat maatilan Tammelasta, jonne muutimme ja jonne perustimme ratsastuskoulun. Tuolloin sain myös oman ensimmäisen ponini Tangon, joka oli Huittisten Ratsastuskeskuksen vanha opetusponi. Alussa tallissamme oli vain Tango, sekä äitini suomenhevosruuna Samuelsson eli Samppa. Pikkuhiljaa talli valmistui kokonaan ja ostettiin opetushevosia ja ratsastuskoulutoiminta alkoi. Rastastuskoulu perustettiin varsinaisesti vuonna 1998. Tallissa oli yhteensä alussa 13-karsinapaikkaa, myöhemmin tallia laajennettiin jolloin paikkoja oli 16. Opetushevosten lisäksi tallissa oli muutamia yksityisiä.

   Minä tietysti kävin peruskoulua, mutta lähestulkoon kaiken muun ajan käytin tallilla ja autoin tuntilaisia (ja leikin samanikäisten tuntilaisten kanssa). Meillä oli myös suositut kesäleirit, joita järjestettiin 8 kesässä. Muistan miten äiti oli aika väsynyt aina leiriviikkojen jälkeen, kun taas minulla oli kovin haikea mieli. Minusta leirit oli niin kivoja, kun sain olla leiriläisten kanssa, auttaa heitä ja vetää iltaohjelmaa. Heh, muistan millaisia soppia valmistin leiriläisten leirikasteisiin... Laitoin kaikkia mahdollisia ruoka-aineita sekaisin mitä nyt keittiöstä löytyi. Voi niitä leiriläisparkoja. Tosin aika moni ei suostunut sitä syömään tai sylki pois maistettuaan. :D

   Yläasteikäisenä minua ei juuri koulu kiinnostanut, olisin halunnut viettää kaiken aikani tallilla. Valitettavasti välillä niin kävikin, poissaoloja koulusta oli vähän liikaa. Hoidin hevosia, tein tallia, ratsastin, seurasin tunteja... Aloin suunnilleen 13-vuotiaana vetämään myös itse joitakin nappulatunteja. Tuossa iässä aloin myös kilpailemaan enemmän. Kilpailin seura ja alue tasolla koulua ja esteitä. Esteet kiehtoivat tuolloin kuitenkin enemmän ja kilpailinkin enemmän esteillä. Kilpailin lähinnä 90-100cm luokkia, mutta myös muutama 110cm ja yksi 120cm uusinta tuli koettua. ;) Kouluratsastuksessa kilpailin helppo C-A luokissa. Kävin paljon Tiina Loisan (Vähämäki) estevalmennuksissa. Kuuluin kaksi kautta myös kouluratsastuksen aluevalmennusrenkaaseen.

   Kun olin 14-vuotias taisin kasvaa aika paljon, koska yhtäkkiä tasapainoni huonontui ja aloin tippumaan tosi usein hevosten selästä. Kerran kävi vähän huonommin, eikä ihan vähääkään. Minulla oli kaveri kylässä ja ajateltiin tehdä jotain hauskaa nuoren ponini kanssa eli hypätä ilman satulaa. Emme tietystikään sulkeneet kentän porttiakaan ja äiti oli vetämässä maastoa juuri silloin. Hyppäsin esteen, jonka jälkeen poni lähti kovaa, lähti portista ulos ja kääntyi niin että putosin. Samalla kun putosin, poni potkaisi taaksepäin ja potku osui minua sääriluuhun. En ollut tuntenut sellaista kipua koskaan ennen. Olin tippunut monta kertaa, mutta koskaan ei ollut sattunut pahasti. Tiesin, että nyt sattui. Menin paniikkiin, huusin kovaa, huusin apua kaveriltani. Katsoin kipeää jalkaani ja huomasin että se oli aivan taittunut. Siinä vaiheessa menin shokkiin. Pyysin kaveriani hakemaan apua. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, kunnes äiti tuli maastosta. Kaverini juoksi vastaan ja sanoi, että Hansu tippui ja sattui pahasti. Pitäisi soittaa ambulanssi. Ensin äiti luuli, että me pelleillään. Kunnes tuli paikalle. Saman tien hän soitti ambulanssin ja pääsinkin pillit soiden täysillä Hämeenlinnaan tipassa ja jalka asetettuna sellaiselle tukijutulle. Hämeenlinnassa minusta otettiin verikokeita ja sain lisää vahvaa kipulääkettä ja jalkani kuvattiin. Muistan, että chapsini ja ratsastushousuni jouduttiin leikkaamaan. En muista mitä kaikkea muuta sielä tehtiin, olin kai niin shokissa. Jalka kipsattiin ylös asti paksulla kipsillä. Leikkauksesta puhuttiin, mutta jalka piti kuvata vielä uudelleen, jotta tiedettäisiin tarvitseeko leikata. Toivoin, ettei tarvitsi. Minulla oli onnea, sillä sääriluu oli niin kauniisti katki-poikki kolmion muotoisesti, kolmionmuotoinen pala irti, mutta niin kohdillaan että sitä ei tarvinnut leikata. Olin sairaalassa muutaman päivän. Muistan, että söin paljon jäätelöä ja jugurttia, jotta luutuminen nopeutuisi. Pääsin kotiin. Aloitin yläasteenikin keppien ja kipsin kanssa. Minulla oli tuon sääriluun takia puolen vuoden ajan 3 eri kipsiä. Tuo oli myös pisin aika mitä olin ratsastamatta. Loppuajasta halu ratsastamaan oli jo tosi kova. Tuosta sääriluun murtumasta koitui myös sellainen juttu, että oikea jalkani jäi lähes 2cm lyhyemmäksi.

   No se siitä murtumasta. Ratsastin taas jonkun aikaa, kunnes tipuin hypätessäni käteni päälle ja kämmenestäni murtui pari luuta. Tuolloin onneksi jouduin pitämään kipsiä vain 6 viikkoa ja taisin jopa ratsastaa lopussa kipsi kädessä. Kolmas huono juttu mikä minulle tapahtui oli se kun tipuin yksissä estekisoissa estetolpan päälle selälleni. Onneksi oli turvaliivi. Selkäni kuitenkin sattui sen verran, että taas sairaalaan jouduttiin. Siitä selkääni ei kuitenkaan tullut mitään, mutta tuolloin lääkäri huomasi röntgenkuvista, että minulla on scheuermannin tauti selässä. Lääkäri kysyi, onko minulla ollut selkävaivoja, ja olihan minulla ollut. Yhdessä vaiheessa en pystynyt kunnolla putsaamaan edes hevosten kavioita kun jymähdin siihen asentoon, kun alaselkä sattui. Lääkäri sanoi, että selkävaivat saattavat helpottaa iänmyötä, kun kasvu loppuu. Kysymyksessähän oli siis selkänikamien kasvuhäiriö ja ne ovat minulla siis muodostuneet vähän väärään asentoon.
   Sen jälkeen olen pysynyt jo paremmin hevosten selässä, mitä nyt tietysti joskus tippunut, mutta ei ole enää niin pahasti sattunut. Aika monta lääkärireissua on kyllä silti tullut käytyä hevosten takia, en nyt niitä kaikkia ala luettelemaan. ;)

   Ysiluokan lopussa oli tietysti aika päättää mihin mennä opiskelemaan. Minulle se oli ollut selvää jo pitkän aikaa, että haluan opiskella hevosalaa ja mieluiten jäädä kotiin. Niinpä opiskelin oppisopimuksella Ypäjän hevosopistolla / kotona Tammelan Ratsutallilla maatalousalan perustutkintoon / ratsastuksenohjaajaksi. Äiti käski minun hakea myös muualle, että pääsisin kokemaan kunnon pääsykokeet, joten hain myös Harjun oppimiskeskukseen, ja kävin sielä pääsykokeissa. Sisäänkin olisin toki päässyt, mutta tosiaan en sinne mennyt.

   Työnkuvaani tallilla kuului kaikki mahdollinen mitä tallilla voi tehdä.. Tallin siivous, hevostenhoito, tuntien pito, ratsastus, myös jonkun verran hevosten koulutusta. Tykkäsin kovasti työstä, varsinkin alkuun. Loppuajasta, en ollut enää varma oliko tämä minun juttuni, koska olin aina aamupäivät yksin tallilla luomassa lantaa ja se alkoi käydä tylsäksi. Muutenkin aina samat paikat, ja samat hommat, en oikein koskaan käynyt missään. Onneksi iltaisin tuli tuntilaiset, muuten olisin ehkä tullut hulluksi sielä hevosten kanssa yksinäni puuhaillessani. Ypäjän lähijaksot olivat myös kivoja, kun oli erilaista tekemistä ja kavereita. Opiskeluaikana kilpailin myös kokoajan. Esteillä aluetasolla, samoja luokkia kuin aiemmin ja koulua myös kansallisella tasolla helppoon A:han asti. Aluetasolla myös vaativaa B:tä. Pärjäsin mukavasti molemmissa lajeissa, tosin esteiltä tuli enemmän sijoituksia. Kouluratsastuksessa saavutin kylläkin useampana vuotena myös aluemestaruusmitaleita.

   2008 myimme ratsastuskoulun pois. Äiti alkoi olla himan väsynyt ratsastuskoulun pyörittämiseen, koska oli siinä aina kiinni ja huomasi ettei minuakaan sillä hetkellä kiinnostanut niin paljoa. Äiti kun oli ollut lähes koko elämänsä siihen asti hevosalalla, alkoi hän miettimään toista alaa. Yksi syy tähän taisi olla myös taloudellinen puoli, vaikka ihan hyvin ratsastuskoulu pyöri ja kyllähän sillä pärjäsi, mutta ei kyllä ollut mikään kultakaivos. Isäni myös kuoli, ja myöhemmin äitini löysi uuden miehen, jolla oli myös maatila, joten tämäkin vaikutti varmasti siihen, että myimme ratsastuskoulun pois.

   Tuolloin mietin, mitä seuraavaksi tekisin. Päädyin opiskelemaan hierojaksi Tampereelle.
Opiskeluaikana opetin Kangasalla Laaksolan Ratsutilalla muutaman tunnin viikossa. Tuolloin opin pitämään tunteja myös isommille ryhmille, koska kotona olin tottunut pitämään tunteja 5 henkilön ryhmissä ja Laaksolassa oppilaita oli ryhmässä 7-8. Lisäksi pidin joskus jopa 5 tuntia putkeen. Laaksola oli mukava paikka ja opin siellä vähän isomman tallin toiminnasta.

   Opiskelu Tampereella kesti vuoden, jonka jälkeen palasin Tammelaan. Sain työpaikan hierojana/jokatoiminaisena fysikaalisesta hoitolaitoksesta. Viihdyin tuossa työpaikassa töissä ja hevoset oli mukava pitää harrastuksena. Minullahan on ollut oikeastaan kokoajan oma hevonen ja tallilla olen käynyt kokoajan paljon ja tunteja olen pitänyt kokoajan enemmän tai vähemmän. Jouduin lopettamaan työt kyseisessä yrityksessä 2,5 vuoden työskentelyn jälkeen, koska yritys muutti toiselle paikkakunnalle. Päätin pistää pystyyn oman toiminimen. Yritykseni toimintaan kuului hieronta, ratsastustuntien pito ratsastajille omilla hevosillaan, sekä ratsastuskoulutuuraukset. Lisäksi kävin kylvettämässä mammoja ja pappoja. :D Tykkäsin paljon työstäni, mutta taloudellisesti se ei ollut kovin kannattavaa. Varsinkaan enää sitten, kun minulta jäi kylvetyhommat pois. Niinpä jouduin 2 vuoden yrittämisen jälkeen lopettamaan toiminimen. Sen jälkeen hainkin seuraavan vuoden paikkaani. Pääsin töihin kylvettäjäksi vanhusten palvelutaloon, mutta se oli todella rankkaa hommaa sielä kuumassa pestä vanhuksia, ja minulle tuli siitä jatkuvasti väsymys ja migreeni. Niinpä lopetin sen homman puolen vuoden rutistuksen jälkeen. Muistan kuinka ajattelin aina tuota työtä tehdessäni, voi kunpa pääsisin takaisin ulkohommaan ja hevoshommaan.

Olin hetken työttömänä, ja sitten tein vähän hoitoalan töitä.. Kokoajan vain mietin, ettei se ole minun juttu. Mietin pitkään, että mitä oikeasti haluan tehdä ja mikä minua OIKEASTI kiinnostaa. Vastauksena aina oli hevoset ja hevosala. Vaikka palkat ovat hevosalalla pienet, ei se minua haittaisi. Kun vain saisin tehdä sitä mistä tykkään. Niinpä aloin etsimään hevosalan töitä. Puolen vuoden ajan kävin joka päivä hevostallinetissä ja hevosopiston sivuilla katsomassa vapaita työpaikkoja. Ehtoina minulla oli, että pitää olla vakkarityö, kokoaikatyötä, ja siihen pitää kuulua opetusta. Paikan piti olla Etelä-Suomessa. En ollut vielä aiemmin valmis muuttamaan minnekään Tammelasta, mutta nyt olin. Olin valmis tekemään isojakin muutoksia, jotta saisin hevostyötä, eli työtä jossa viihdyn ja jota oikeasti haluan tehdä. Vakkaripaikkoja oli vain tosi vähän tarjolla. Ei oikeastaan yhtään ratsastuksenohjaajille. Ainoastaan tarjolla oli muutamia tunteja viikossa ohjaajille. Kunnes yksi kaunis päivä, taas avatessani HT-netin markkinat palstalta avoimet työpaikat löysin ilmoituksen jossa haettiin ratsastuksenohjaajaa Raaseporiin. Kokoaikatyö, Etelä-Suomesta, hyvä maineinen paikka... Kysyin Kivancilta, että olisiko hän valmis, jos muuttaisimme minun työni perässä Raaseporiin. Kivanc sanoi, että kyllä se hänelle sopii, jos minä olen valmis. Vihdoinkin, olin valmis katkaisemaan napanuorani Tammelaan (ja vähän äitiinkin ;)). Laitoin työhakemuksen. Minulla oli hyvä tunne, että tässä voisi käydä hyvin. Kirjoitin työhakemuksen niin tunteella. Niinpä minulle tuli kutsu työhaastatteluun Billnäsin Ratsastuskeskukseen. Työhaastattelussa sovimme kokeilupäivän, jotta he näkisivät minun työskentelyäni/taitojani ja minä näkisin tallin toimintaa. Tuo päivä oli menoa ja meininkiä. En ollut ennen työskennellyt niin isossa tallissa, missä on niin monenlaista toimintaa. Tykkäsin kuitenkin kovasti. Yritin parastani, mutta olin kuitenkin oma itseni. Lähdin kokeilupäivän jälkeen tyytyväisin mielin kotiin, mutta jännitin kuinka käy. Odotin viikon vastausta, koska muitankin hakijoita kävi kokeilemassa työpaikalla. Lopulta sain vastauksen, että he haluaisivat palkata minut, mikäli olen oikeasti valmis muuttamaan paikkakuntaa. Olin valmis! Ainut mikä mietitytti oli se, että paikka on kaksikielistä aluetta, ja olen unohtanut ruotsin lähes vallan. Ajattelin kuitenkin, että kyllä minä sen opin jos niin haluan, ja olen aina tykännyt ruotsista! Se oli itseasissa ainut aine, joka minua yläasteella kiinnosti. ;)
Jokatapauksessa olen todella onnekas, että sain tämän työpaikan!

   Niinpä aloitin työs Billnäsissä 1.1.2015. Nyt siis kolme kuukautta olen ollut töissä täällä, ja kertaakaan en ole miettinyt, että voisinpa tehdä jotain muuta. Nyt tajuan, että hevosala on oikeasti minun alani. Nautin työstäni todella paljon. Tehtäväni tallilla ovat niin monipuolisia, että työ ei käy tylsäksi. Työnkuvaani kuuluu opetuksen lisäksi ihan kaikkea mahdollista. Hevosten ruokintaa,tarhausta, loimitusta, tallin siivousta, hevosten kuntoon laittoa, ratsastusta, ihan mitä vain. Toivottavasti jatkossakin on yhtä mukavaa. Uskon ainakin näin! Meillä on samat arvot tallin omistajan ja muiden työntekijöiden kanssa ja olemme samoilla linjoilla. Lisäksi tallilla on hyvä henki ja mukavat puitteet.

   Mitäkö olen katunut tämän matkan varrella? Sitä, että myimme ratsastuskoulun pois. Välillä haaveilen omasta ratsastuskoulusta. Toisaalta, nyt kun olen saanut sellaisen työpaikan jossa saan tehdä hevoshommaa, myös melko vapaasti, niin pikkuhiljaa ei kaduta enää niin paljoa. Omassa ratsastuskoulussa olisi niin paljon kiinni. Nyt saan kuitenkin pitää vapaapäivät enkä ole niin paljoa vastuussa. Silti saan vastuuta ja päätäntävaltaa ja vapauksiakin. Mikäs sen parempi.
   Joskus vain mietityttää, että voiko kaikki jatkua näin hyvin, ja sitten alkaa pelottamaan. No turha kai sitä miettiä ja stressata tulevaa. Täytyy vaan nauttia hetkestä.

   Haluaisin sanoa teille kaikille lukijoille, että tehkää sitä mitä oikeasti haluatte, ja menkää kohti unelmianne. Älkää kuunnelko liikaa muita. Kannattaa toki kuunnella mitä toisilla on sanottavana, mutta älkää antako toisten mielipiteiden vaikuttaa liikaa. Tehkää kuitenkin itse viimeinen päätös. Sillä minä olen saavuttanut minulle tärkeitä asioita.

Seuraavassa postauksessani aion kertoa teille kaikista elämääni eniten vaikuttaneista hevosista ja kaikista omista hevosistani.