Elämäni hevoset

Facebookissa on kiertänyt haaste listata "elämänsä hevoset". Minäkin tuon haasteen tein, ja aionkin käyttää jotakuinkin samoja tekstejä ja kuvia, joita käytin myös facebooksissa. Listaan elämääni eniten vaikuttaneet hevoset, ja kerron niistä.
   Elämääni on mahtunut todella paljon hevosia, ja moni niistä on vaikuttanut tietysti jollakin tapaa hevoselämääni, ratsastukseeni, mutta nämä seuraavat hevoset ovat painuneet mieleeni parhaiten.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsevät shetlanninponi Lisbeth, sekä risteytysponi Musti. Molemmat olivat Huittisten Ratsastuskeskuksen omistamia opetushevosia. Lisbethillä eli Lissulla ratsastin ensimmäiset vuodet ja kun vähän kasvoin, aloin ratsastamaan enemmän Mustilla. Molemmat olivat tosi kilttejä ja rauhallisia. Niitä oli mukava ja helppo hoitaa ja ratsastaa. Lisbeth ja yksi toinen shetlanninponi myös asuivat parina kesänä meidän kotona, jolloin pääsin enemmän hoitelemaan ja ratsastamaan.

Tässä ratsastan Lisbethillä 3-vuotiaana.

Mustilla ensimmäisissä kilpailuissani.

Musti. Näyttää aika isolta, mutta minä vain taisin olla pieni?

Seuraavaksi esittelen Bronson-ponin. Se tuli Huittisten Ratsastuskeskukseen ollessani 6- tai 7-vuotias. Ihastuin Bronsoniin heti. Muistan, että moni muukin ihastui ja halusi hoitaa sitä. Muistaakseni minä hoidin Bronsonia kerran viikossa.

Bronson ei ollut tallin omistuksessa, vaan se oli myytävänä. Olimme juuri tuolloin ostaneet Tammelan paikan ja äiti ajatteli, että saisin oman ponin sinne, Samppa hevosen kaveriksi. Olisin halunnut juuri Bronsonin, ja äitinikin siitä tykkäsi, mutta valitettavasti se oli liian kallis. Niinpä meillä ei ollut varaa Bronsoniin.

Ehdin menemään Bronsonilla ensimmäiset tallin ulkopuoliset kilpailuni, joista tuo yksi kuvakin on.

Bronson oli todella kiltti ja sillä oli hyvä opetella ratsastamaan.

Kaunis Bronson

Ekat tallin ulkopuoliset kisat. Meikäläisen kisatakki on hieman suuri. Se ei kuitenkaan haitannut, päästiin palkintojen jakoonkin. :D

Nyt esittelen Tango-vaarin, eli ensimmäien oman ponini. Eli kun en saanut Bronsonia, niin sain Tangon. Huittisten Ratsastuskeskuksen vanhan opetusponin, jonka oli tarkoitus tulla meille viettämään eläkepäiviään. En ollut koskaan ratsastanut Tangolla, kun äiti kysyi, että haluaisinko Tangon omaksi, koska siihen meillä olisi varaa, ja se olisi hyvä opetusmestari.

Muistelen, että ihan aloittelijat eivät sillä ratsastaneet. Tango oli myös kova potkimaan karsinan seiniä. Hieman omalaatuinen poni, mutta hyvä hyppäämään. Taisin kerran kokeilla Tangoa, ja sehän lähti sitten meidän mukaamme Tammelaan. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta olin toki iloinen saadessani oman ponin. Ja voi kuinka rakas siitä tulikaan.

Tango, jonka nimi vaihtui pian Vaariksi, reilu parikymppinen kun oli ehti olla meillä kolmisen vuotta. Se kävi välillä myös tunneilla ratsastuskoulussamme ja minä pääsin oikeasti opettelemaan ratsastusta Vaarin kanssa. Sen kanssa aloin kisaamaan esteitä seuratasolla 80cm luokkiin asti. Vaari rakasti hyppäämistä ja se meni esteet yleensä vauhdilla ja korkealta. Vaari on myös ensimmäinen hevonen jonka kanssa sain ahaa-elämyksen ja sain sen kulkemaan oikein päin, kaula kaarella. En tiedä voiko vielä peräänannosta puhua, mutta sinne päin. En koskaan unohda sitä kertaa, kun äiti piti meille tuntia ja loks vaan poni alkoi kulkemaan oikein päin ja kevyesti. Siihen astihan se oli kulkenut kuin kirahvi, pää pystyssä.

Muistan myös kun vaarin loppu lähestyi. Se alkoi olemaan vaisumpi ja söi huonommin. Äiti sanoi, että ne oli vaarin viimeisiä päiviä, että olisi parempi päästää se vihreämmille laitumille. Muistan kuinka syksyllä sänkipellolla ratsastin vaarilla viimeisen kerran ja itkin. Tämä poni oli minulle todella tärkeä ja opetti paljon.

Ylimmässä kuvassa olemme saavuttaneet seuranmestaruus pronssia. Olisko vuosi ollut 1999?

Seuraavana vuorossa welsh part bred poni Nightingale eli Natte. Natte ostettiin meille tuntiponiksi, olisiko ollut vuonna -99 vai .98. Natte oli juuri sopivan kokoinen minulle, ja tykkäsin siitä tosi paljon joten aloin ratsastaa sillä usein. Lopulta Natte siirtyikin enemmän minun omaan käyttööni ja kävi vain välillä tunneilla. Natte oli kiltti hoitaa ja ratsastaakin, mutta välillä aika tammamainen ratsastaessa. Itse olin tuolloin välillä myös melko pippurinen, joten muistan, että kävimme välillä pientä vääntöä ;D

Nattella aloin käymään Tiina Loisan estevalmennuksissa, joissa hyppäsimme 90cm ratojakin, ja kisasin ainakin 80cm luokissa. Kisasin Nattella myös koulua seuratasolla helppo C-B luokissa. Nattella muistaakseni starttasin myös ensimmäisen alueluokan kouluratsastuksessa, ja tuosta kilpailusta saimme kannustuspalkinnon Hymiö gr

Olin Nattella myös poni meetingissä vuonna 2000. Aloin kasvamaan Nattelle liian pitkäksi, ja kapasiteettikin alkoi olla siinä rajoilla, joten jouduin luopumaan siitä, jotta saisin isomman ponin. Natte myytiin opetusponiksi Poriin. Oli kovin haikee lupua Nattesta, sekin opetti minulle paljon ja oli tosi tärkeä.

Hyppyjä Natten kanssa seurakisoissa, ehkäpä vuonna -99 tai 2000?

Polly. Kolmas ponini, jolla piti olla enemmän potentiaalia kuin Nattella. Polly oli enemmän esteponi, ja nuori sellainen. 5-vuotias. Koska itsekään en vielä kovin vanha ja kokenut ollut, ei ehkä ollut paras vaihtoehto ostaa niin nuorta ponia minulle. Välillä meni hyvinkin, mutta välillä löysin itseni esteiden seasta. Poni alkoi kuitenkin potkimaan taaksepäin, jos siltä tippui, ja kerranhan kävi sitten pahemmin, niinkuin edellisessä postauksessa kerroin, niin minulta sääriluu meni poikki. Tämän ponin toimesta. Niinpä tämä poni ei minulla kovin kauaa ehtinyt olemaan ja se myytiin pois. No opin kuitenkin tältäkin ponilta jotain, eli ainakin sitkeyttä. Ja silloin kun se hyppäsi hyvin, se oli oikeasti kivaa. Lisäksi en olisi ehkä koskaan tavannut miestäni Kivancia jos tämä poni ei olisi potkaissut jalkaani poikki. Se on sit taas pitkä story, mutta meidän piti lähteä katsomaan Espanjaan maailmanmestaruuskisoja juuri silloin kun jalkani katkesi, joten en sitten päässyt sinne. Sen sijaan pääsinkin myöhemmin Turkkiin, jossa tapasin Kivancin ;)

Ronn Est.

Rontti oli ensimmäinen hevoseni.  Ajateltiin, että Pollyn jälkeen tarvitsen jonkun varman ponin tai hevosen, jolla pääsen nousemaan aluetasolle.

Rontti oli juuri sitä. Reilu 150cm korkea eestinhevonen. Pommin varma, vähän laiskanpulskea. Osasi koulukiemuroita, mutta ei ollut ihmeelliset liikkeet. Hyppäsi reilua metriä, varma, ei kieltänyt, vaikka joskus saattoi pudottaa jonkun puomin.

Itseasiassa Rontti ostettiin vielä kun minulla oli kipsi jalassa. Äiti koeratsasti sen ja mä katsoin. Olimme varmoja että se olisi juuri sopiva luottopolle siihen tilanteeseen ja näin oli.

Kisasin Rontilla seura- ja aluetasolla esteitä 100cm asti (joku 110cm uusinta) ja koulua helppoa B:tä. Osallistuimme myös Villivarsa Cup:iin, jossa sijoituimme kuudensiksi.

Rontti oli ihan mahtava luottopolle ja sopiva hevonen nostamaan minut aluetasolle!

Rontin kanssa myös maastoilin enemmän kuin muiden hevosten kanssa, koska se oli niin varma siinäkin touhussa.

Degage. En edes muista miten päädyin Dekalla ratsastamaan, mutta se oli äitini kaverin hevonen ja asui jonkun aikaa meidän tallilla, oli kai ensin ratsastettavana yhdellä toisella ihmisellä meidän tallilla. Jotenkin minä kuitenkin aloin sillä ratsastamaan, olisiko ollut 14-vuotiaana. Kävin sillä aluevalmennuksissa kouluratsastuksessa ja muutenkin kävin välillä Kiki Nybergin valmennuksissa sen kanssa. Laten isä oli Roi Du Ballet, joten sillä oli oikein kivat liikkeet, MUTTA osasi olla aika luonteikaskin.. Mörköjä näkyi aika usein ja osasi olla nopeakin liikkeissään. Tykkäsin Dekasta tosi paljon, ja olin varma, että menestyisin sen kanssa koulupuolella, jos saisimme aikaa. Deka tuli myyntiin ja koitin puhua äitiä ympäri että saisin sen, mutta ei. Oli kuulemma liian luonteikas minulle, kun niin nuorikin olin. Itse olin ihan eri mieltä ja olin kyllä vähän katkera, etten saanut sitä. Kisasimme menestyksekkäästi seuratasolla helppoa B:tä ja joku helppo A:kin mentiin, sekä ehdimme mennä parit aluekisat. Dekalla opin lisää kouluratsastuksesta, ja opin myös kuinka ratsastaa kyttääviä hevosia. Välillä jouduin hakemaan liinan tallista kesken ratsastuksen, että sain juoksutettua ensin pahimmat höyryt pois. Ikinä ei kuitenkaan tiennyt varmaksi millä päällä Deka oli, koska välillä se ei kytännyt juuri ollenkaan ja välillä ei juuri muuta tehnytkään. :D

Tämä heppa muistutti tietyllä tavalla Latea. Tosi seurallisia hevosia molemmat ja periaattessa tosi kilttejä, hyväliikkeisiä, mutta näkee mörköjä ja osaa olla nopeita.

Weltmann. 

Veikko tuli meille 1-vuotiaana ja se oli puoliksi minun nimissäni (vaikka se puolikas oikeasti kuuluikin äidilleni :D) ja Virpi omisti puolet. Äiti koulutti Veikkoa, ja myöhemmin minäkin aloin ratsastamaan sillä. Äiti meni Veikolla muutamat koulukisat, mutta Veikon ollessa 6-vuotias (2004) aloin minäkin sillä kilpailemaan.
Loppupelissä Veikolla ratsastimme lähinnä minä ja Virpi, äiti vain silloin tällöin kiireinen kun oli. Kävin Veikolla Tiina Loisan (ent. Vähämäki) estevalmennuksissa ja parhaimmillaan hyppäsimme jopa 120cm rataa treeneissä. Kilpailin Veikolla esteillä aluetasolla lähinnä 100cm luokissa. Sijoituksiakin tuli kiitettävästi, parhaimpana saavutuksena Hämeen aluemestaruuksissa taitomestaruus pronssi (2007). Muutenkin pärjäsimme esteillä varsinkin taitoluokissa.
Veikko ei muuten erikoisesteitä kyttäillyt, eikä muutenkaan kielellyt juuri ollenkaan. Jonkun puomin saattoi kylläkin joskus tiputtaa Hymiö wink

Kouluratsastuksessa kilpailin Veikolla helppo B- Vaativa B tasolla aluetasolla ja muutama helppo A kansallisella tasolla. Veikon kanssa pääsin siis nousemaan myös kansalliselle tasolle. Kansalliselta tasolta ei sijoituksia tippunut, mutta kokemusta kyllä. Aluetasolla tuli kyllä sijoituksia ja voittoja.
Osallistuimme myös Hevoshullu Powercupiin, jossa sijoituimme kuudensiksi, voittaen kouluosuuden kirkkaasti.

Niin ja onhan meillä koulupuolelta junioreiden aluemestaruus hopea vuodelta 2006, kulta 2007 ja pronssi nuorten aluemestaruuksista 2008. Sekä aluejoukkuemestaruus hopea 2006, pronssi 2007!

Veikon kanssa suoritin myös ratsastuksenohjaajakoulun väli- ja loppukokeita. Sieltäkin yhdestä estenäytöstä viitonen, josta olen vieläkin ylpeä Hymiö wink Hymiö tongue

Veikko on opettanut minulle todella paljon varsinkin ratsastuksessa ja kilpailemisessa. Veikkohan siis osaa vaikka mitä, kotona olen päässyt treenaamaan passagea ja laukkapiruetin alkujakin, sekä laukanvaihtoja. Veikko on ollut luonteeltaan täysi 10! Se on ollut kiltti ja helppo käsitellä, vaikka muistan kyllä kuinka se nuorena poikana mm. pukitteli esteiden jälkeen aikamoisia pukkejakin Hymiö grin Silti se on ollut ja on edelleenkin mulle luottopolle! Se on ollut myös niin monipuolinen, kun on voinut kisata sekä koulua, että esteitä.. maastovarmakin se on. Tähän hevoseen voin luottaa 100 prosenttisesti.

Tämä hevonen on myös ollut pisimpään elämässäni. Myimme oman puolikkaamme pois jokunen vuosi sitten, nykyään Virpi yksin omistaa Veikon. Edelleenkin olen hieman mukana Veikon elämässä Hymiö smile Tässä vaiheessa onkin hyvä kiittää Virpiä, että olen saanut olla mukana Veikon elämässä ja rauhassa sain aikoinani puuhata, valmentautua ja kilpailla sen kanssa niin paljon kuin halusin. Yhteistyö sujui hyvin.

Hyvinkäällä aluekisoissa Veikolla

Veikolla aluekisoissa Hämeenlinnassa

Harmonieuse Baybel. Selle francais tamma.

Betsy on ollut minulle erityisen tärkeä hevonen.Se sopi minulle kuin nenä päähän ja sen selässä olo oli kotoisa. Olimme oikeastaan sielunkumppaneita. En olisikaan sitä myynyt kelleen muulle kuin Vilmalle!

Betsy oli minun ensimmäinen "oikea" estehevonen. Se oli kisannut menestyksekkäästi kansallisissa 120cm luokissa.

Se oli nopea, eikä yleensä ikinä pudottanut. MUTTA Todella tarkka! Tällä hevosella todella oppi ratsastamaan esteitä, koska se ei hypännyt josset tuonut todella tarkasti sopivassa rytmissä oikeaan kohtaan. Muistan alkuaikoina yhden Tiinan valmennuksen, jossa putosin 3 kertaa..Hymiö grin Mutta aloin tosiaankin oppia hyppäämään kunnolla!

Betsy oli todella kiltti ja mukava käsitellä ja ratsastaessa miellyttämisen haluinen, mutta tosiaankin herkkä ja hypätessä varsinkin tarkka.Joskus tammamainen. Betsy näki aika paljon mörköjä ja oli kova säpsyilemään. Osasi myös olla melkoisen nopea liikkeissään. Betsyllä oli/on tapana roikottaa kieltä. Se tapa sillä oli siis alusta lähtien, ties mistä oppinut aikoinaan. Betsy ei ollut liikeihme, mutta se teki kaikennäköisiä koulukiemuroitakin. Piruetit onnistui hyvin, koska takaosa oli niin voimakas. Pääsin tekemään myös sarjavaihtoja treeneissä. Tosiaan kouluradoille Betsystä ei kuitenkaan ollut, koska ei liikettä, näytti kieltä ja esim. ne vaihdot ei ollut sellaisia näyttäviä vaihtoja vaan estehevosen tapaan aika nopeita Hymiö grin Keskiraveiissa venytti kyllä ihmeesti askelta.
Kantakirjasin Betsyn ja se sai II palkinnon.

Kilpailin Betsyllä 90-110cm luokissa aluetasolla. Useimmiten sijoituimme, koska Betsy tosiaan oli nopea ja tarkka jaloistaan. Mutta jos sillä oli tammapäivä niin tuli hylky. 120 luokkiin ei koskaan päästy kisaamaan (paitsi yksi uusinta, joka meni siihen asti hyvin, kunnes ratsastin väärän radan -.-) Tämä heppa on kerännyt aika monta ruusuketta ruusukekaappiin. Betsyllä suoritin myös osan ratsastuksenohjaajakoulun välikokeista.

Betsyllä olen käynyt silloin tällöin ratsastamassa edelleenkin, tosin nyt en ole ehtinyt pidempään aikaan. Mutta edelleen haluan kuulla Betsyn kuulumisia ja käydä moikkaamassa. En olisi tosiaankaan myynyt Betsyä kenellekään muulle kuin Vilmalle, koska tiesin että sielä siitä huolehditaan varmasti todella hyvin ja se saa loppuelämän kodin.

Ping-Pong RUS

Reiska ostettiin meille opetushevoseksi ja oikeastaan myös pelastettiin se. Reiska nimittäin oli pelkkä loimenkuivatusteline kun se meille saapui ja loimi pidettiin päällä alkuajan kokoajan, niin karun näköinen se oli. Syötettiin sille tosi paljon heinää, viherpellettiä jne. ja niin se alkoi pyöristymään. Pikkuhiljaa alkoi myös työnteko ja alkoi ajanmittaan saamaan myös lihasta. Reiska oli tosi kiltti ja älyttömän osaava hevonen. Niinkuin nimestä näitte, se on aikoinaan tuotu Venäjältä. Osasi sarjavaihdot, piaffet, passaget ja mitä ikinä osasi pyytää. Minäkin pääsin tekemään näitä liikkeitä sen kanssa. Liikettäkin Reiskalla oli ihan kivasti, varsinkin kun ne osasi kaivaa esille. Reiska oli siis todellinen kultakimpale ja opetti paljon myös tuntiratsastajille. Se hyppäsi myös tosi kivasti, mutta siinä säästimme Reiskaa jonkun verran, vanhan jännevamman vuoksi. Alkuaikoina kun Reiska tuli, niin hyppäsin sillä jotkut seurakisat ja sarjalle askel ei sopinut, jolloin tipuin käteni päälle ja se murtui. En en kyllä todellakaan syyttänyt Reiskaa, päin vastoin, oma moka. Hyppäsin Reiskalla kyllä sen jälkeenkin ja koulua varsinkin menin. Maiku kisasi Reiskalla aluetasolla koulua.

Reiska oli meillä ratsastuskoulun loppuun asti ja valitettavasti myimme sen väärälle ihmiselle. Lopputuloksena se, että Reiska palautettiin meille kolmijalkaisena, ja ympäri kroppaa revittynä haavoille. Oli jätetty vieraiden hevosten kanssa suoraan laitummelle, sen enempää vahtimatta. Vieläkin itku tulee, koska Reiska, maailman kiltein hevonen ei Koskaan, ei koskaan ikinä olisi saanut tuollaista loppua, mutta niin vain kävi. 

Hymiö frown Emme voineet tietää, että joutuu sellaiseen paikkaan.
Reiskahan siis lopetettiin sitten, kun meille palautettiin, koska ei olisi toipunut enää ja olisi joutunut kärsimään. Olen niin täynnä vihaa ja surua, aina kun tätä asiaa ajattelen.

Mietin usein, että Miksi, oi miksi Reiska oli joutunut kokemaan niin kovan elämän.. juuri ennen meille tuloa ja kun meiltä lähti. Niin maailman paras luonteinen ja miellyttämisen haluinen hevonen kun olla ja voi! Ikävä Reiskaa, mun parasta työkaveria, sitä se tosiaan oli, kaikin puolin. Hymiö heart

Reiska

Samuelsson eli Samppa oli äitini suomenhevonen, joka oli siis äitillä jo Huittisissa ja se muutti kanssamme Tammelaan. Lopulta Samppa jäi ratsastuskouluumme opetushevoseksi. Myös minä ratsastin Sampalla jonkunverran, ja jotkut kisatkin mentiin. Samppa ei ollut ihan perinteinen suokki, koska se oli aika lyhytrunkoinen, ei mikäään jyrä, kevyt ratsastaa ja teki todella pontevat pyöreät hypyt. Laukka oli tosi hyvä pyörivä. Yleensä en ihan kovasti ole tykännyt suokeista, mutta Samppa oli kyllä erityinen herkkyytensä ansiosta. Samppa myös pärjäsi hyvin Nuorten Suomenhevosten katselmuksessa, jossa voitti estepuolella.

Samppa sai kuitenkin suolikierteen, olisiko ollut about 10-vuotiaana. Se leikattiin ja selvisi siitä. Valitettavasti vuosi, pari sen jälkeen Samppa jouduttiin kuitenkin lopettamaan, äkkinäisen pahan mahavaivan vuoksi. Samppaa jäi todella moni kaipaamaan ja se opetti monille paljon.

Kozerog. Kapsu oli meidän oma kasvatti. Sen isä on Riant, joten sillä oli kivat liikkeet, mutta myös ratsastaessa luonnetta. Emänä kiltti opetushevosemme Baffini. Opetin Kapsulle paljon asioita opiskeluaikoinani. Harjailin sitä, taluttelin, ajettiin takaa, totutin suitsiin, satulaan.. Kaspu oli kuitenkin vähän haastava, joten ratsukoulutuksessa se oli Vähämäellä vajaan kuukauden ajan. Olikin saanut ratsuttajiakin alas selästään, kunnes lopulta nöyrtyi. Itsekin kävin ratsastamassa sitä loppuajasta Vähämäellä Tiinan silmän alla. Sitten Kapsu tuli kotiin ja jatkoin itse äitin kanssa sen koulutusta. Opetin Kapsulle paljon asioita lähinnä koulupuolella, mutta hyppäsinkin välillä pieniä esteitä. Kävin kuitenkin harvoin maastossa, ja en tiedä oliko se vai mikä, mutta Kapsu alkoi hyppimään pystyyn. Muuten se oli niin kiva ratsastaa, joustavat kivat liikkeet, tosi kevyt ja pehmeä edestä, mutta nousi välillä ihan piikkisuoraan pystyyn. Lisäksi teki joskus sellaisia rodeoloikkia, että selkä ylös, pää alas ja kaikki jalat ilmaan. Kerran tipuinkin laitumella ratsastaessani ja olkapääni repesi. Olkapää vieläkin vaivaa välillä rasittuessa liikaa. Lisäksi Kapsu juoksi kerran ylitseni tallin käytävällä kun pelästyi. Taas tuli sairaalareissu.. Niskaani kuvattiin, eikä siinä havaittu mitään murtumia tms. tapahtuneesta aiheutunutta, mutta huomattiin, että pientä rakenteellista epämuodostumaa niskassani on. 

Tykkäsin Kapsusta toisaalta kovasti, ja mietin, että johtuiko sen pelleilyt vain "teini-iästä" ja odottelin jos se alkaisi rauhoittumaan. Oli päiviä kun se meni tosi kivasti, mutta päiviä kun mistään ei tullut mitään ja aloin vähän jännittämäänkin sen kanssa ratsastusta. Pääsin kuitenkin kilpailemaankin Kapsun kanssa ja nuorten hevosten festivaaleista 4-vuotiaana se sai hyvät prosentit. Ravista oikeinkin hyvät pisteet. Menin myös muutamat avoimet helppo C ja B luokat aluetasolla, joku sijoituksin tuli, mutta Kapsu ei aina halunnut näyttää parastaan kouluradalla, vaan meinasi hyytyä sinne, joten prosentit ei ollut päätä huimaavia.

Lopulta päätin myydä Kapsun, koska halusin, että ratsastus olisi hauskaa, eikä minun tarvitsi aina jännittää, että koska se hyppää pystyyn ja kaadutaan tai jotain. Myytiin Kapsu yhdelle hieman rämäpäälle (heh) ratsastuksenohjaajalle, joka kilpaili sillä kenttääkin, ja sehän olikin kuin luotu laji Kapsulle! Mietin näin myöhemmin, että ehkä en antanut sille tarpeeksi vaihtelua.. ja muutenkaan sitten kemiat vaan ei tainneet ihan kohdata.

Kapsu 4.v.

Kapsun ekat kisat

5-vuotiaana, ennen myyntiä.

3-vuotiaana ekoja ratsastuksia kotona.

Late Night.
Tutustuin Lateen jo vuonna 2008 (?) kun Late tuli Nealle. Nea kisasi Latella lähinnä esteitä. Pidin silloin tällöin tunteja Nealle ja Latelle, lähinnä koulutunteja. Näin Latessa heti potentiaalin kansallisen tason kouluradoillekin, koska sillä oli hyvät ja tahdikkaat liikkeet. Kävi mielessä, että voi jos pääsisin tolla hepalla ratsastamaan/kisaamaan, koska sillä voisi jopa pärjätä. Pidin sen kuitenkin vain omassa mielessäni.

Vuodet vieri, ja edelleenkin aina joskus pidin Latelle ja Nealle tuntia, mutta tosi harvakseltaan.
Sitten yksi kaunis päivä selasin facebookia, ja katsoin, että Latelle etsitään vuokraajaa. Mä olin tuolloin ollut hevoseton ja ratsastanut vähemmän muutaman kuukauden ja oli kauhea hevoskuume. Omaa en kuitenkaan halunnut ostaa, ja Late olisi juuri sellainen hevonen jota halusin. Kysyin heti Nealta, että olisiko Latea mahdollista saada ylläpitoon ja jos voisin tulla Latea kokeilemaan. Nea sanoi, ettei ylläpitoon antaisi muuten, mutta mulle voisi antaa Hymiö wink No kävin testaamassa Latea pari kertaa, silloin syksyn pimeydessä ja tuulessa, ja Late oli ovela, koska tuolloin ei nähnyt yhtään mörköä ja meni suht kivasti.

Niinpä Late tuli mulle ylläpitoon silloin marraskuussa 2012. Late oli aika lihasköyhä, koska se oli juuri ollut melko pitkällä sairaslomalla (pikkuinen yritti tulla aidan ali ja siinä vähän loukkasi itseään). Aloimme sitten pikkuhiljaa tekemään töitä. Alussa Late koitti välillä kiskoa edestä ja kiihdyttää tahtia. Pikkuhiljaa tahti ja muoto alkoi paranemaan, mutta taisi siinä melkein vuosi vierähtää, ennenkuin lopetti kiskomisen kokonaan ja alkoi suurimmaksi osaksi kulkea rauhallisemmassa tahdissa. Seuraava vaihe oli saada Late käyttämään vielä paremmin takaosaa ja kantamaan niska paremmin. Sitä saadaan edelleenkin kehittää, mutta on jo paljon parantunut. Laten kanssa ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista koska se näkee aika usein mörköja ja osaa olla kovin nopea liikkeissään. Onneksi kuitenkin olen oppinut tuntemaan Laten ja yleensä vähän tiedän, mitä seuraavaksi onn tapahtumassa.
Olen oppinut Laten kanssa myös malttia, koska sen kanssa harvemmin komentaminen auttaa. Hermostuu yleensä vain enemmän jos komentaa tai hermostuu, mutta rauhoittamalla,rentoutumalla rauhoittuu. Olen myös oppinut sen, että varsinkaan tämän hevosen selkään ei kannata nousta jos itsellä huono päivä. Se vaistoaa sen heti ja hermostuu.

Kisoissa olemme edenneet urapolun mukaisesti eli aloitimme 2013 seura ja aluetasolla helppo B-A luokista, joissa myös sijoituimme. 2014 kaudella kisasimme alue- ja kansallisella tasolla helppo A luokissa. Keräsimme aluekisoista aikas paljon sijoituksia ja olimmekin senioreiden Hämeen ratsukkokohtaisessa aluerankingissa neljänsiä. Lisäksi ansaitsimme meille molemmille ensimmäisen kansallisen sijoituksen. Saimme kaikista paitsi yksistä kisoista yli 60%. Olin äärimmäisen tyytyäväinen kauteen 2014. Se oli menestyksekkäin kisakauteni kouluratsastuksessa. Kerrankin minulla on hevonen jolla on liikettä pärjätä kansallisissakin.

No, nyt kun muutimme tänne Raaseporiin, kysyin Nealta, että saanko Laten mukaan. Nea sanoi, että tottakai ja myöhemmin Nurmiset myös tarjosivat jos haluaisin ostaa Laten. En ollut ajatellut ostoa, mutta en kauaa miettinyt kun tein päätöksen, koska Latesta on tullut minulle todella tärkeä, ei pelkästään ratsuna vaan myös ystävänä. Niinpä Late on nyt minun oma. Olen tosi kiitollinen, että olen saanut Laten kanssa rauhassa puuhailla ja minuun on luotettu. Olenkin vienyt Latea aika paljon eteenpäin tässä 2,5 vuoden aikana.

Luonteeltaan Late on kiltti käsitellä ja tosi seurallinen. Välillä suorastaan huomionkipeä. Ratsastaessa tosiaan osaa olla nopeakin liikkeissään, kun mörköjä näkee. Luottamus molemmin puolin on kasvanut tässä yhteisen ajan myötä.
Toivottavasti meillä on vielä monen monta mukavaa yhteistä vuotta edessä ja pysymme molemmat terveinä.

Toivottavasti jaksoitte lukea. Vai tuntuiko teksti jo pitkästyttävältä? Pahoittelen, että fontti välillä vähän vaihtelee tässä postauksessa, olen sen verran huono näiden koneiden kanssa ;)

Seuraavaksi varmaankin postaan jostakin työpäivästäni.